santa maria

santa maria
4.3.2015 Hanna
Kategoriat: ruoka, yleinen

Erityisen maukas ja keittiössä välttämätön yhteistyökumppanini tälle (ja toivon mukaan monelle seuraavalle) vuodelle ja kirjaprojektille on Santa Maria!
Santa Marian arvot ja meininki ovat vertaansa vailla, kunnia saada heidät mukaan. Odotan innolla mihin kaikkeen yhdessä päädymmekään, mausteiden maailma on suuri ja odottaa valloittajaansa.

hannag santa maria hannag santa mariahannag santa maria hannag santa maria

Suola ja mustapippuri, keittiöni ykköset. Raitapaitaisen pikkukokin duunina on täyttää myllyt, tässä keittokirjan kuvausten tuoksinnassa onkin ollut hänelle töitä, ihan ylitöiksi asti. Uskotteko jos kerron, että meillä on kuvauksissa käytössä yhteensä kahdeksan suola- ja pippurimyllyä? Noin puolet on niistä jatkuvasti hukassa, eikä aikaa ole tuhlattavaksi, jotta kävisimme kadonneita lampaita etsimään. Tänään teimme kalapullia ja valkopippuri oli tuokion kadoksissa, löytyi sitten vihdoin maustelaatikostamme – joka on kokoa yksiö.
Listaan piakkoin tusina oman keittiöni käytetyintä maustetta, kaksi niistä jo tiedättekin.
Maukasta loppuviikkoa!

  •  
  • mausteet SANTA MARIA
    myllyt ZASSENHAUS / CHEZ MARIUS

Comments (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*