Pakkasimme auton torstaina aamulla, kastelimme kukan, tyhjensimme jääkaapin ja jätimme välioven auki, ettei loppuviikon Hesarit jäisi ikävästi jumiin kahden oven väliin.
Navigaattori kertoi menomatkan pituudeksi 733 km. Helpotti kummasti, kun apukuskini pilkkoi reitin palasiksi. Ajaisimme Hyvinkään kautta Mikkeliin, söisimme lounaan ja jatkaisimme Kuopioon kahville. Siitä ei ole Kajaaniin enää matka eikä mikään, Kajaanista kotikonnuille reilu sata kilometriä.
Matkan aikana satoi vettä, paistoi aurinko. Koivumetsä ja aurinko loihtivat autoon vilkkuvan taideteoksen, otimme kuvan jokaisesta sateenkaaresta, yksikään ei toistunut yhtä kauniina kuvissa.
Tienpiennarten kukkaset näyttivät satumetsältä, homma meni lyyriseksi. Perillä taivas vaikutti yhdeltä veden pinnan heijastuksen kanssa.
Kotiseutu, aina sydämessä. Se teki minusta vahvan ja taipuisan, periksiantamattoman.
2 kommenttia
-
Vaikuttava näkymä!
-
Ah, ihana tuo ”kastelimme kukan”. Itse yritän viritellä sisälle viherkasveja enemmän kuin se yksi nuupahtanut viirivehka… No elävät ehkä hyvällä tuurilla jonkin hetken:) Maisemat ovat varmasti vielä hienommat kuin kuvissa.
