Joonaksen hätislasse

Joonaksen hätislasse
26.11.2016 Joonas Laurila
Kategoriat: Joonas Laurila

Olen ottanut ohjat perheemme lounaista, koska teen kuulemma nopeasti maistuvaa sapuskaa. Vaimo väisti takavasemmalle, tarkemmin ottaen päiväunille kaksosten kanssa, kun keksin tämän pikalassen. Lasse on aina ollut yksi suosikeistani, mutta ongelma on ollut sen tekoon vaadittava aika. Viikonloppuna ehtii keitellä sooseja ja odotella tunteja, viikolla ei ole aikaa.

Löysin hiljattain tuorelasagnelevyt ja kun yhdistin ne laiskuuteen innovaatioon käyttää hiukan juustoa kerrosten välissä bechamelin sijaan, tämän ruuan valmistusaika laski reiluun puoleen tuntiin.

Tein tämän reseptin pieneen lasiseen vuokaan (taitaa olla IKEAn säilytyspurkki) ja käytin kaapista löytynyttä, hiukan kuivahtanutta Milanon salamia, mutta sen voi korvata millä tahansa leikkelejämällä. Liha tai veget toimivat yhtä hyvin tässä.

Tämän lasagnen pointtina on nopeuttaa prosessia ilman, että maku kärsii. Monet raaka-aineet voi vaihtaa toisiin ja tomaattimurskaa voi lisätä sen mukaan, kuinka ison annoksen haluaa tehdä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPikalasse neljälle

n. 200 g tuorepastalevyjä

50 – 100 g salamia tai muuta rasvaista makkaraa tai pekonia, viipaloi pieniksi siivuiksi (voit käyttää myös vegeä, esim. munakoisoa kuutioina)

2 rkl rypsiöljyä

1 sipuli

1 rkl tomaattipestoa tai tomaattipyreetä

1 purkki Muttin tomaattimurskaa

2 dl kermaa (ei haittaa jos kaapissa on vain vajaa purkki, se riittää)

1 tl suolaa (Maldon)

1/2 tl mustapippuria myllystä

50-100 g parmesaania (ei välttämätön, mutta parantaa makua)

riittävästi goudaa

 

– Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen

– Paista salamit pienessä määrässä öljyä

– Hienonna sipuli todella hienoksi ja heitä se sekaan, kuullota muutamia minuutteja

– Lisää ruokalusikallinen punaista pestoa tai tomaattipyreetä, jos niitä sattuu löytymään kaapista

– Lisää tomaattimurska ja kerma ja kiehauta

– Mausta suolalla ja mustapippurilla

– Lisää lopuksi parmesaani ja anna sen sulaa kastikkeeseen

– Tarkista maku

– Saksi Fiskarseilla lasselevyt sopivan kokoisiksi ja kokoa lasse, pohjalle kastike, sitten juustoviipaleita ja seuraavaksi lasselevyt, toista kunnes loppuvat

– Laita viimeisen kastikekerroksen jälkeen lassen pinnalle hieman enemmän juustoa

– Laita koko komeus uuniin ja paista sitä puolisen tuntia

Anna lasagnen levätä uunista tultuaan tovi, jotta se pysyy paremmin kasassa. Itse olen usein sen verran hätäinen, että isken kiinni saman tien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kätevää eikö? Tägää oma hätislasse Instagramiin #pikalasse tai #hätislasse – I’ll be stalking!

5 kommenttia

  1. mummo 3 vuotta ago

    Moi Joonas Oi kuulostaa hyvältä ja varmaa makukin on hyvä ,taidan kokeilta tuota ,Kun mummo on perinteinen immeinen kakki mitä teen ,tehdään pitemän kaavan kautta ,ja siitä syntyy tiskiä ja paljon sotkua .Aineosa jotka oli tuohon teidän (lassen) laittanut ovat meidän makuun sopivat . 🙂 Hauska juttu tuo säilytysrasia joka kesti uunissa käytön . MUKAVAA JA RENTOA viikonloppua kokoperheelle tv mummo

    • Author
      Joonas Laurila 3 vuotta ago

      Kyllä perinteetkin ovat tärkeitä, välillä aika riitä. Rentouttavaa viikonloppua sinnekin! T: Joonas

  2. Pirjo 3 vuotta ago

    Kiitoksia paljon ohjeesta ja näin suoraviivaisesta ajattelusta ei ruoanlaiton tarvitse olla todellakaan aina työlästä ja saa maukasta, testiin menee.

  3. Juha H 3 vuotta ago

    Kiitti reseptistä, täytyy laittaa kokeiluun!
    Itse olen tehnyt perinteistä jauhelihalasagnea, johon olen korvannut valkokastikkeen valmiilla Valion mustaleimajuustokeitolla. Säästää hyvin valmistusaikaa.

    Ja tsemppiä treeneihin! Meillä kaksostytöt on nyt 2v4kk (+Isotyttö 5v). Treenejä ei oikein pysty enää etukäteen suunnittelemaan ja arjen haasteet tuo oman mausteensa palautumiseen. T: Jupis

    • hanna 3 vuotta ago

      Hauskaa kuulla, että siellä on muitakin treenaavia vanhempia, tsemppiä pikkulapsiarjen haasteisiin ja kaunista joulun aikaa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*