Appelsiini-oliiviöljykakku

Appelsiini-oliiviöljykakku
19.11.2019 Hanna
Kategoriat: leivonta, ruoka, yhteistyö, yleinen

Kaupallinen yhteistyö Terra Creta

Kävin perheen kanssa Kreetalla syyskuussa, saimme tutustua kreetalaiseen ruokakulttuuriin ja vieraanvaraisuuteen, josta olin toki kuullut paljon, mutta en uskonut sen olevan niin ylitsevuotavan sydämellistä.

Isäntämme Emmanouil muun muassa kutsui perheemme ystävänsä häihin, kutsusta kieltäytyminen tuntui ainoalta järkeävltä vaihtoehdolta, mutta sain vääntää kättä todenteolla, että meitä ei tultu hakemaan hotellilta häähumuun. Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys sai uuden merkityksen, kiitos Terra Cretan kutsun ja kreetalaisen meiningin.

Palaan matkaan vielä monta kertaa, mutta aloitetaan Terra Cretan oliiviöljyn lotraaminen tämän appelsiinikakun kanssa. Voita ei mikään voita, paitsi oliiviöljy – ainakin tässä kakussa.

Siellä missä kasvaa maailman vanhin (5000 vuotta vanha) oliivipuu, on pieni kahvila, jossa söin aivan hysteerisen hyvää kakkua. Istahdimme puun ihmettelyn jälkeen kahville ja totesin, etten taida tilata nyt mitään herkkuja, lounasaika kun oli jo lähellä. Sitä saa mitä ei tilaa, käy vanha kreetalainen sananlasku (jonka juuri keksin).

Kahvilanpitäjä toi kreetalaiseen tapaan pöydän täyteen herkkuja ja yksi oli ylitse muiden. Voi kunpa saisi tämän reseptin, huokailin ääneen. Voita kakussa ei ollut lainkaan, oliiviöljy oli sen salaisuus.
Viisi minuuttia kului ja samainen nainen toi minulle käsinkirjoitetun reseptin. Kiitin kovasti ja lupasin jakaa sen teillekin, eli tässä tulee! Kuohkea, omasta mielestäni parhaimmillaan samana päivänä kun leivotaan.
Sitrusten sesonkin on tammikuusta eteenpäin, mutta minä en malttanut odotella vaan pyöräytin kakun jo nyt. Maltatko sä odottaa tammikuuhun?


Appelsiini-oliiviöljykakku

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 dl Terra Creta -oliiviöljyä
2 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
4 kananmunaa
4 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 appelsiinin raastettu kuori

Kuumenna uuni 180 asteiseksi, itse käytin ylä-alalämpöä. Muutin määriä grammoista deseiksi, ohje ei ottanut itseensä ja nyt se on helppo toteuttaa myös teillä, joilla ei vaakaa löydy kotikeittiöstä.
Sekoita kaikki aineet sekaisin yleiskoneen avulla. Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Tein kakun korkeaan 20×30 cm vuokaan, taikinan määrä oli siihen omiaan. Kreetallakin kakku oli pieninä, korkeina paloina, ilman koristeita. Pidin setin simppelinä siis kotonakin. Omassa uunissa kakku valmistui reilussa puolessa tunnissa.

Terra Creta -oliiviöljy on parasta mitä kaupasta saa, pullot voi jäljittää tilalle asti ja olen omin silmin nähnyt tilan, sen puhtauden, vastuullisen asenteen, intohimoisen tekemisen.

Terra Cretan tuotteita löydät Prismoista, K-ryhmän kaupoista, Ruohonjuuresta ja tästä klikkaamalla pääset tilaamaan oliiivöljyä verkkokaupasta. Käytän tätä kyseistä öljyä kaikkeen, meillä on elokuun jälkeen jo kuudes pullo menossa – tätä kannattaa ostaa kerralla kunnolla, jaan vinkkejä sen käyttöön, tulet varmasti ihastumaan.

7 kommenttia

  1. Kati 2 viikkoa ago

    Kannan kekoon melkein samanlaisen reseptin. Etelä-Ranskassa yleinen, ainakin:

    50 g korppujauhoja
    200 g sokeria
    4 munaa
    100 g mantelijauhoa
    1 iso teelusikallinen leivinjauhetta
    yhden appelsiinin ja yhden sitruunan raastettu kuori
    2 dl oliiviöljyä

    Pinnalle:
    yhden appelsiinin ja puolikkaan sitruunan mehu
    sokeria

    Vatkaa munat ja öljy sekaisin. Lisää muut ainekset. Sekoita hyvin.
    Kaada vuokaan, paista 180 asteessa noin 40 min.

    Keitä kattilassa pienellä tulella hedelmien mehua ja sokeria. Kaada neste uunista otetun kakun päälle.

    • Author
      Hanna 2 viikkoa ago

      Kiitos, mantelijauho on ihana leivonnassa.

  2. Tyyne 2 viikkoa ago

    Hei,
    4 rkl leivinjauhetta, iso määrä, onko tuo oikea määrä? Kiitos jo etukäteen vastauksesta.

    • Author
      Hanna 2 viikkoa ago

      On joo, kuten mainitsin, ohje on oroginaali sieltä Kreetalta, en mennyt sitä muuttelemaan. Määrä on iso, myönnän. 😉

  3. Tiina 2 viikkoa ago

    Kiitos paljon nopeasta vastauksesta. Nyt tiedän, mitä leivon seuraavaksi. Iloa ja aurinkoa viikkoosi.

  4. Tanja 2 viikkoa ago

    Kuinka kauan kakkua paistetaan?

    • Author
      Hanna 2 viikkoa ago

      Kakkua paistetaan vuoan koosta riippuen puolisen tuntia, jonka jälkeen kannattaa olla tikun kanssa valmiina ja tsekkailla milloin valmistuu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*