Yksityinen neuvola ja kaksosraskaudesta palautuminen

/ hanna

Tältä näytti kaksi viikkoa ennen synnytystä. Painoa oli kertynyt paljon, kuten edellisessäkin raskaudessa, erona tällä kertaa se, etten stressannut siitä vähääkään. Toki turhauduin, kun mikään ei mahtunut päälle, mutta en repinyt aiheesta stressiä. En, vaikka joku sanoi sen näkyvän naamastakin. What’s your excuse, teki mieli kysäistä.

img_6235

Palaan hetkeksi esikoisen odotusaikaan vuoteen 2007, kävin Viiskulman neuvolassa ensimmäisellä käynnillä, pää täynnä kysymyksiä ja epävarmuutta. Neuvolan nainen pyysi nousemaan vaa’alle ja kertomaan lukeman. Sanoin hänelle kilot, niitä oli hiukan yli 70, eli painoa oli tullut viitisen kiloa. Nainen kysyi:”Anteeksi mitä, ei voi olla.” ja nousi ylös tuoliltaan, käveli vaa’an luo ja katsoi epäuskoisena numeroita, todeten: ”No huh huh!”
Painoin ennen esikoisen odotusta 65 kiloa, olen 177 senttiä pitkä, perusterve ja kaikkiruokainen. Tuota neuvolan rouvaa en mennyt tapaamaan enää uutta kertaa, esikoisen odottaminen kun oli muutenkin aivan älyttömän stressaavaa aikaa, enkä halunnut kuulla kuittailuja painostani. Onneksi omaan sen verran vankan itsetunnon, ettei se minua suuntaan tai toiseen heilauttanut, mutta väkisinkin mietin mitä tuollainen heitto tekee naiselle jolla on ongelmia painonsa kanssa. Raskausaikana tarvitaan tukea ja neuvoa, ei kärkästä piruilua saati sormella osoittelua.

En muista kenen suosituksesta varasin ajan Kristiina Laaksolle, mutta toivon mahdollisimman monen teistä löytävän hänet nyt minun kauttani. Kristiina on kätilö ja sairaanhoitaja, sen lisäksi hän on yksi hauskimmista naisista, joita on tielleni osunut. Kävin hänen vastaanotollaan koko esikoiseni odotusajan, ja hän vakuutti, että jokainen kilo jonka onnistun keräämään tulee tarpeeseen siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Sain neuvon olla miettimättä painoa, hänen mukaansa sitä tulee kerätäkin kun on pitkä ja hoikka. Vauvan synnyttyä jäi Kristiinaa ikävä. Soittelin raskausaikana toisinaan jopa illalla kun jokin asia painoi mieltä, sain aina hyvät neuvot ja tuen. Jokaisen euron arvoinen palvelu, josta maksoin ilolla myös tässä kaksosraskaudessa. Oli ihana jälleennäkeminen yhdeksän vuoden jälkeen, kumpikaan meistä ei ollut vanhentunut päivääkään, ajatelkaa!

Aloitin kaksosraskauden neuvolakäynnit julkisella puolella, hoidimme siellä lähinnä säännölliset verenpaineen mittaukset ja muut testit. Kävimme raskausaikana seitsemän kertaa Viiskulman neuvolassa, jokaisella kerralla oli eri henkilö ottamassa meitä vastaan. Välillä ei tiedetty minun odottavan kahta, toisinaan arvailtiin mahassa majailevan esikoiseni. Yhden väärän rokotuksenkin sain, mutta kaikesta selvittiin. Huonoa tuuria, tiedetään – monella on sama hoitaja koko raskausajan ja lapsen ensimmäiset vuodet. Meillä ei käynyt sen suhteen niin hyvä tuuri.
Onneksi tukena oli Krisse! Tässä raskaudessa tapasin Kristiinaa muutaman kerran ja joka kerta poistuessani luotaan, olin täynnä iloa ja energiaa. Toista se oli kun koputin oveensa, olin usein itku kurkussa, yliväsynyt ja kipeä. Aina hän löysi keinot piristää ja valaa uskoa. Kerran hän raapusti reseptiin tekstin: määrään tervettä itsekkyyttä ja nautintoja. Otin neuvosta vaarin ja käppäilin jalkahoitoon, suljin työkoneen viikonlopuksi ja nautin laiskailusta. Ei ole helppoa yrittäjälle, mutta onnistuin.

img_6234Takaisin siihen palautumiseen. Laitokselle jäi painoa reilu 10 kiloa, seuraavan kahden viikon aikana ainoa jumppa oli tuo yläkuvassa näkyvä aktiviteetti ja paino laski viitisen kiloa. Join sekamehua (vesi ei mennyt kurkusta alas, mikä lie siinäkin ollut) kolme litraa päivässä ja olin kävelevä meijeri. Nyt tahti on hiukan tasaantunut kun pumppaan enemmän ja syötämme maidon enimmäkseen pulloista. Helpompaa minulle, nopeampaa meille kaikille. Ja Joonas pääsee osallistumaan hänkin, kun voi hoitaa puolet syötöistä.

Viikko poikien syntymän jälkeen maha näytti tältä. Esikoinen kysyi, että jäikö sinne vielä yksi. Niinhän sitä voisi helposti luulla.

img_6236

Jäikö sinne vielä yksi?

Kohtu on aika kovilla kaksosia odottaessa, se venyy aivan julmetun kokoiseksi, sf-mitta oli 46 senttiä, hurjin lukema jota kätilöni oli urallaan kohdannut. Kaksospoikamme painoivat reippasti yli kolme kiloa, toinen heistä oli suurempi kuin yliaikaiseksi mennyt esikoinen. Oli siinä kannettavaa.

Alla kuva tämän hetkisestä tilanteesta, painan yhä kymmenisen kiloa enemmän kuin normaalisti. Toivon viimeisten kilojen katoavan hissuksiin, jotta pystyisin vielä imettämään. En siis missään nimessä laihduta, enkä pyri maanisesti tiukkoihin farkkuihini, vaikka tästä kysellään ihan toimittajienkin puolesta. Esikoisen imetys loppui siihen kun en saanut itse syötyä tarpeeksi, jotta olisin voinut imettää. Oma paino laski liian alas ja piti lopettaa syöttäminen. Nyt kun vauvoja on kaksi, olen entistä armollisempi itselleni ja lopetan pumppaamisen sinä kauniina päivänä kun itsestäni siltä tuntuu. Heitän pumpun roviolle ja sanon että se oli siinä.

img_6233
Imettäminen tuntuu olevan helvetin kuuma aihe, mikähän siinä onkin, että se aiheuttaa niin paljon mielipiteitä ja mielipahaa, sanoipa mitä hyvänsä. Joten jos olet aikeissa kommentoida kitkerään sävyyn, voit säästää sanasi. Muussa tapauksessa jatkan mieluusti juttua kommenttiboksin puolella.
EDIT: Selvyyden vuoksi, annamme pullosta myös vastiketta, pojat eivät ole täysimetyksellä.

Kristiina Laaksolle voit pirauttaa ja varata ajan numerosta 0400 – 470 147 tai meilitse kristiina.laakso@äitiysneuvola.fi
Kertokaa terveiset ja nauttikaa siitä raskausajastanne niin paljon kuin vaan suinkin mahdollista. Tämä ei ole maksettu mainos, tämä on vilpitön suositus.

Related posts:

Käy sisään, Freska!
Salaattikirja-arvonta ja sananen lehtikaalista
Parhaat lisukkeet kesän grilliruoalle

28 kommenttia
  • Ihana sinä. Alkoi jostakin syystä itkettämään. Omat lapseni ovat nyt 18 ja 7. Uusia vauvoja ei minulle enää tule, tässä iässä. Raskaudet olivat molemmista kiloja kerryttäviä ja jälkimmäinen synnytys sitä luokkaa, että olen äärettömän kiitollinen meidän ollessa elossa ja terveitä. Imetyskin sitä luokka molemmista, että jos olisin kuunnellut ja ottanut tosissani kaikki pahat sanat, olisin varmaan terapiassavieläkin. Miksi näin luonnollisesta asiasta voikin saada niin paljon tunteita suuntaan ja toiseen.
    Yhtäkaikki, olen lukenut blogiasi jo ainakin 5(?) vuotta ja ihastuksella seurannut sinua ja läheisiä, kiitos ja kummarrus..

    8.10.2016 13:41 ‐ TerhiR

  • Ihana teksti ja upeita kuvia. Olen seurannut blogejasi useita vuosia ja olet tavallaan tullut tosi tutuksi.

    Itse olen saanut kaksi lasta ja täysimettänyt heidät kummatkin ensimmäiset 6kk. Arvostan suuresti sitä, että jokainen saisi tehdä omat valintansa eikä niitä muut tuomitsisi. Meidän naisten pitäisi arvostaa toisiamme ja toisemme valintoja. Usein arvostelu johtuu siitä, että arvostelija ei ole itse sinut asian kanssa.

    Ihanaa syksyä koko teidän perheelle ❤️❤️❤️

    8.10.2016 13:48 ‐ Petra

  • Mulla on aikalailla samanikäiset kaksospojat kuin sulla (nyt 7 viikkoa vanhat), meillä tosin maailmaan saapuminen tapahtui 6 viikkoa etuajassa. Painoa jäi täälläkin synnärille 10 kiloa ja jäljelle jäi 10. Tosin nyt en enää tiedä mikä ”tilanne” on, sillä kävin vaa’alla viimeksi kuukausi sitten. Ei kiinnosta se lukema pätkääkään. Farkut menee kyllä jalkaan, muta vatsalihasten erkauma on huomattava, sen toivon kuitenkin ajan myötä kuroutuvan pois.

    Imetys taas on aiheena ihan syvältä somessa. Tärkeintä on, että vauvat saavat ruokaa ja äiti on järjissään! Meillä ennenaikaisuden takia imetys käynnistyi hitaasti ja pumppurumba aluksi maidon nostatuksen takia oli kova ponnistus. Onnistui ja nyt kun 2 viikkoa on menty kokonaan ilman pulloja, olo on rento. Itse olen kokenut imettämisen nopeammaksi kuin pullorumban pumppauksineen. Mutta niinhän se on, mikä on yhdelle hyvä voi olla toiselle hankalampi.

    Tsemppiä arkeen tuhannesti! Kiva lukea juttuja teidän arjesta, kun tilanne on itsellä hyvin samankaltainen.

    8.10.2016 13:49 ‐ Possunen

  • Arvostan sua niin paljon. <3

    8.10.2016 14:15 ‐ Iina / MouMou

  • Pakko kommentoida, niin ajankohtainen aihe itsellänikin. Esikoiseni on nyt reilu 5kk ja koko odotusajan ihmettelin neuvolan suhtautumista odottavan äidin painoon ja painonnousuun. Olin normaalipainoinen raskauden alkaessa ja kiloja kertyi noin 18. Suuri huolenaihe tuntui tuo painonnousu olevan. Välillä tuli itsellekin säälien mieleen ne äidit, joille paino on enemmänkin arka asia kuin minulle. Median tuomaan raskauden jälkeiseen palautumiseen lisättynä tuo neuvolan toiminta ajaa varmasti monet herkemmät äidit aivan turhaan liialliseen itsekritiikkiin. Tekikin mieli jossain välissä sanoa, että ”hei haloo, ei se ole vakavaa, se on vain läskiä”!;)

    8.10.2016 14:27 ‐ Hilla

  • Hanna.
    Tuhannet kiitokset upeasta kirjoituksesta.

    Yksityinen äitiysneuvola on hieno juttu, jos siihen on mahdollisuus. Itse olen kulkenut kaikki kolme raskauttani helsinkiläisessä neuvolassa ja lähes koko ajan minulla oli sama kätilö. Hänen jäätyään eläkkeellä seuraava(terveydenhoitaja) jatkoi. Sain aivan huippua palvelua. Kiitos siitä Anneli ja Eeva.

    Sitä olen naisena, vaimona, äitinä ja kätilönä usein miettinyt, miksi naiset ovat toisilleen joskus ihan kamalia. Päästämme sellaisia sammakoita suustamme ja aiheutamme puheillamme elinikäiset traumat toisillemme, pahimmassa tapauksessa.

    Eikö maailmaan mahdu erilaisia naisia, vaimoja, raskaanaolevia ja äitejä?

    Minun mielestäni mahtuu. Se mikä sopii toiselle, ei ehkä ole paras jollekin toiselle.

    Imetys on ikuinen äitiyden kuuma peruna. Asiasta on aika monta mielipidettä. Kiistämätön fakta on kai se, että rintamaito on parasta ravintoa vastasyntyneelle.

    Mutta mitä sitten, jos imetys ei onnistu syystä tai toisesta. Tai mitä, jos äiti ei halua imettää. So what. Tutkittu on sekin, että korvikkeilla ruokitut lapset on ihan yhtä hyviä kuin imetetytkin.

    Kannattaa miettiä, ehkä kahdestikin, mitä suustaan päästää. Kannattaako ”kääntää veistä haavassa” kommentillaan, kun puhuttelee äitiä, joka taistelee imetyksen kanssa?

    Eikö täyspäinen pullolla ruokkiva äiti ole parempi äiti lapselleen kuin hermoromahduksen partaalla oleva äiti, joka yrittää epätoivoisesti imettää, koska anoppi sanoi, että jokainen kunnon äiti imettää lapsensa.

    Vaikka itse olen täysimettänyt kaikki kolme lastani puolivuotiaiksi ja imettänyt lapseni vuosikkaiksi, ei se tee minusta yhtään parempaa äitiä. Mutta ei myöskään yhtään huonompaa äitiä. Minusta imetys oli ihanaa ja helppo tapa ruokkia lapsi. Sitten kun se alkoi ahdistamaan minua, lopetin kertalaakista koko homman. Kiitos ihanan mieheni ja lasteni parhaimman isän.

    Annetaan arvoa ja armoa kaikenlaisille äiti-ihmisille.

    8.10.2016 14:44 ‐ Satu

  • Kiitos Hanna taas kerran niin ”jalat maassa” tekstistä kun vaan voi olla. Sinulla on ihania ruokakirjoja, mutta on ihanaa kun kirjoitat perheestä, lapsistasi ja raskaudesta jne. muustakin tärkeästä elämässäsi. Olen sillä tavalla samassa elämän tilanteessa kuin sinä, että minullakin pieni vauva (2 viikkoinen ) kotona ja olen mielenkiinnolla seurannut raskauttasi. Tuo imetys aiheena tuntuu kyllä olevan kova jakamaan mielipiteitä, joten kiitos kun avasit teidän ruokailua ;). Pääasia, että meidän kaikkien lapset saa ravintoa elääkseen -tavalla tai toisella.

    Kaikkea hyvää teidän perheen syksyyn <3

    8.10.2016 15:05 ‐ Kristiina

  • Todella mukava kuulla kuulumisianne ja ihana lukea rentoja ja kiihkottomia kirjoituksia imetyksestä.

    Itse olin ylipainoinen ennen molempia raskauksia, onneksi neuvola suhtautui asiaan rennosti. Esikoisen kohdalla kärsin jäätävästä pahoinvoinnista jonnekin viikolle 26 saakka. Painoni laskikin rajusti. Kaksi viikkoa ennen synnytystä saavutin alkuperäisen painoni, enkä ehtinyt kerätä juurikaan ekstraa. Olinkin synnytyksen jälkeen ryytynyt ja väsynyt, vaikka synnytys oli nopea ja helppo. Imetys epäonnistui alkuunsa, kun maito ei kovasta yrityksestä huolimatta noussut. Vauva-arki oli oman väsymykseni vuoksi ihan kamalaa, vaikka esikoinen helppo vauva olikin.

    Toisessa raskaudessa pahoinvointi oli hillitympää ja taisin kerätä kuusi kiloa painoa lisää. Olin kuitenkin synnytyksen jälkeen paljon pirteämpi ja toivuin nopeammin. Maitokin nousi vauhdilla ja lopulta imetin kuopusta 13 kk. Osa kiloista kulkee edelleen mukana, mutta en ota niistä stressiä. Arki kahden pienen lapsen kanssa on ihan riittävän sressaavaa ilman oman painon stressaamista.

    Oman kokemukseni mukaan olisin varovainen raskaana olevan naisen kommentoinnin suhteen. Äidin jaksaminen ja synnytyksestä toipuminen on kuitenkin vauva-arjen onnistumisen a ja o, imetti äiti tai ei.

    8.10.2016 15:06 ‐ Terhi

  • Aivan upea, ajatuksia herättävä, liikuttava ja voimaanuttava teksti. Olet ihana ja rohkea Nainen!

    8.10.2016 15:22 ‐ Noora

  • Mä olen saanut maailmaan yhden ipanan. Paino nousi 12 kg raskausaikana ja kävin kunnallisessa neuvolassa. Sama nainen on ollut kohta 6-vuotta lapsen neuvolantäti. Hän on itse 2 lapsen äiti, ei tiukkapipoinen eikä turhantarkka. Oli järkevä ja tuki kaikessa. Ihan paras. Terkkuja Sonjalle Maunulaan!
    Painonnoususta ollaan huolissaan ymmärtääkseni raskausajan diabeteksen johdosta, kai. Se on ihan ymmärrettävää. Toki huolen voi ilmaista jotenkin vähemmän kriittisesti ja tuomitsevasti. Mulla ei ollut mitään muuta vaivoja kuin pahoinvointi, johon ei ollut mitään parannuskeinoa kuin synnytys.
    Mä taisin imettää 5 kk, ipana sai koko ajan lisämaitoa pullosta ja jossain vaiheessa kyllästyi rintaruokinnan ”vaikeuteen”, kun maitoa ei ilmeisesti tullut tarpeeksi. Ihasama. Ei ole ollut sen enempää tai vähempää sairas kuin 1-vuotiaaksi imetetyt kaverinsa. Nukuttiinpahan paremmin yöt, kun aloitin vellit kun imetys loppui.
    Raskauskilot..! Ou pliis.. Lähtevät kun lähtevät, jos lähtevät. Mulla ainakin muuttui kroppa sen verran että vaikka raskauden jälkeen painoin vähemmän kuin ennen, ei samat alaosat mahtuneet päälle.

    8.10.2016 17:52 ‐ I M S

  • Hitsi, että olet upea nainen! Ihanaa vauvavuotta teille! Itsellä kolme lasta, (mutta ei kaksosia, joten niistä en tiedä mitään) mutta sen olen oppinut vauvoista, että itselleen kannattaa olla armollinen ja samoin toisille äideille. Minusta näytit tuossa jälkeen kuvassa kyllä pitkää nenää painosta kyseleville toimittajille. Jos voi näyttää noin upealta vain pari viikkoa synnytyksestä, niin huh huh. Tosin, minusta kyllä onnelliset ihmiset näyttävät aina kauniilta (oli kiloja tai ei) , ja onnelliselta ja sädehtivältä sinä todella näytät. Kaikkea hyvää teidän perheellenne!

    8.10.2016 19:26 ‐ Anna

  • Hei! Musta raskausvatsat on aivan ihania ja mahdottoman kauniita. Itse en ole saanut sitä kokea mutta aina jaksan ihmetellä että siellä kasvaa pieni ihminen. Tai kaksi tai kenties enemmän. Ja kyllä vihastuttaa kaikki kommentit ihmisten kiloista ja ärsyttää jatkuva laihdutuskeskustelu ja kilojen kyttääminen. Terveys ja hyvinvointi ennen kaikkea. Toki ylipaino tuo mukanaan terveysongelmiakin mutta ihan yhtä hyvin niitä on laihoillakin. Itse olen vakaasti päättänyt olla tyytyväinen omaan kroppaani oli paino mikä hyvänsä, en suostu pilaamaan elämääni miettimällä kuinka elämä alkaa vasta kun niin ja niin monta kiloa on pudotettu. Mun elämä on nyt ja siitä nautin ja toivon että muutkin niin tekisivät. Kauneutta on monenlaista ja monenmuotoista.

    8.10.2016 19:53 ‐ Hanna

  • Moikka ja kiitos rehellisestä postauksesta. Mua jännittää miten tämmöisestä 43-vuotiaasta iltatähden tekijästä lähtee kilot. Sulla on lähtenyt upeasti ja ihanaa, että priorisoit imetyksen. Niin minäkin meinaan tehdä. Suloisia kuvia ja kivoja instapäivityksiä sulla. Kiitos niistäkin. :)

    8.10.2016 22:10 ‐ Tanja

  • Hieno kirjoitus! Olet rohkea ja kaunis nainen, Hanna!
    Olla itselleen armollinen. Se on paras ohje, mitä itse olen äidiksi tultuani saanut ja yrittänyt sitä kovasti opetella – välillä aina onnistuenkin.

    Minulla ”raskaus” kesti nelisen vuotta. Kohtuullisen lyhyt aika adoptio-odotukseksi, mutta pitkä aika elää epävarmuudessa ja olla toivomatta liikaa tai ylipäänsä toivoa. Adoptioprosessissa kaikki on mahdollista. Sitten yhtäkkiä, tavallisena työpäivänä se ihmeellinen puhelu saapui. Meillä oli viikonloppu aikaa valmistautua ja hankkia tarpeelliset vauvatarvikkeet. Se oli vielä helppoa. Haastavinta oli muuttua parissa päivässä äidiksi. Kuvittelin, että kaikki muut osaavat äitiyskuviot vaikka unissaan ja itse vain haparoin. Onneksi rakkaus lapseeni syttyi nopeasti ja moni asia vain sujui omalla painollaan, myös syöttäminen. Vauvalleni annoin luonnollisestikin korviketta ja hän onneksi söi sitä hyvällä ruokahalulla. Jossain kohtaa pelkäsin, että jään jostain elämää suuremmasta Jutusta paitsi kun en voi imettää. Nopeasti kuitenkin pääsin ajatuksesta eroon ja tajusin, että oma äitiyteni ja naiseuteni ei vähene siitä, että lapseni syö korviketta. Lapsikin pärjää korvikkeella aivan hyvin. Oli myös ihanaa, että mieheni sai osallistua lapsen ruokintaan ja kokea sen taianomaisen hetken, kun saa syöttää tuhisevaa vauvaa.

    Pari negatiivissävytteistä kommenttia sain pulloruokintaan liittyen, mutta en osannut niistä edes loukkaantua. Olin vain niin onnellinen lapsestani! Joskus odotusaikana muutama kommentti iästäni ja puuttuvasta lapsikatraasta tosin satutti, mutta nopeasti nekin unohtuivat. Sen olen tässä äitiydessä kyllä huomannut, että mielipiteitä riittää ja niitä myös herkästi jaellaan. Mekin teimme monia asioita monen mielestä väärin tai ainakin parempiakin tapoja olisi ollut, mutta jätimme ne vähemmälle huomiolle. Jokainen vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja myös itsensä. Oma hyvinvointikin on tärkeää.
    Onnentäyteisiä hetkia pikkutuhisijoiden kanssa <3

    8.10.2016 22:31 ‐ Adoption kautta äidiksi

  • Yksi kommentti jäänyt päällimmäiseksi Helsinkiläisestä kunnallisesta raskausajan neuvolasta mieleeni. ”Ai, olet juonut inkiväärijuomaa (istuin neuvolan penkillä hörppien luomulaatuista inkiväärijuomaa). Inkiväärihän on kielletyllä listalla ja on todettu aiheuttavan mahdollisia kehitysvaurioita sikiölle. No mutta jos lapsella todetaan kehitysvaurio syntymän jälkeen, niin eihän sitä voida suoraan inkivääriin yhdistää.” Naurattaa edelleen. Onneksi jo silloin kunhan ensin päällimmäisestä tyrmistyksestä selvisin.

    8.10.2016 22:42 ‐ Minna

  • <3

    8.10.2016 22:52 ‐ Katja

  • Ihana teksti, tästä on varmasti monelle apua! :) Harmi että kokemuksenne kunnallisesta neuvolasta ovat huonoja mutta hyvä että löysitte hyvän yksityisen. Meillä kunnallinen neuvola on toiminut niin loistavasti, että on todellakin tuntenut saavansa vastinetta verorahoille. Hoitajan kanssa kemiat toimii hyvin yksiin ja kesälomaa lukuunottamatta hoitaja on aina ollut sama. Kokenut, mutta rento ja rauhallinen.

    Imetys on tosiaan kuuma peruna. Meillä se ei onnistunut alkua pidemmälle esikoisella mutta kuopuksella taas on sujunut. Molempi parempi, meillä esikoinen on ollut superterve mutta kuopuksella jo useita korvatulehduksia eli tällä empiirisellä aineistolla ei se imetys ihan ihmeitä tee :D Helpompaa toki kun liikutaan paljon niin ei ole pulloshowta.

    Kaikkea hyvää perheellenne!

    8.10.2016 23:04 ‐ Lillan

  • Ah, mikä teksti <3 Sulla on Hanna kyllä upeita ja rehellisiä mielipiteitä, ja mikä parasta uskallat niitä tuoda ilmi ihanalla tavalla. Nostan sulle hattua, voi kun itse uskaltaisin olla yhtä rohkea kuin sinä. Raskaus, vauvat tai synnytyksestä palautuminen ei minulle ole ajankohtainen aihe, mutta on ihana kuulla perheenne ja sinun kuulumisia. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja jaksamista arkeen. Innolla odotan jo seuraavaa postausta :)

    9.10.2016 01:50 ‐ Siiri

  • Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Jotenkin väkisinkin herää se fiilis, että mitkä on ihmisten prioriteetit? Itse ainakin pyrin ajattelemaan niin, että tärkeintä ei ole se että minä kotiudun laitokselta 20 kg köyhempänä, ennemmin sen 3.8 kg rikkaampana. Tästä jäi hampaankoloon kokonaisen postauksen verran:

    http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/no-ne-raskauskilot

    9.10.2016 09:26 ‐ Hanne K

  • Hei, mun on pakko tuoda hieman erilainen näkökulma asiaan. Olen itse liikkunut aina normaalipainon alarajoilla. Stressasin ensimmäisessä raskaudessa painon nousua paljonkin, koska mun äiti on reippaasti ylipainoinen ja sen myötä sairastunut mm. diabetekseen. Tai lähinnä stressasin sitä, et pysyn niissä suosituksissa. Eka syntyi ja paino laski imetyksen myötä, jopa lähtötasoa alemmas.
    Toisen lapsen kohdalla osasin jo ottaa rennommin; sillä seurauksella et ekassa neuvolassa sain hyvinkin samanlaiset lukemat ja kommentit kuin sinä. En tosin stressannut vieläkään, koska ajattelin kropan ottavan varuilta takaisin ekan raskauden jälkeistä painon menetystä. Loppuraskaudesta kävi kuitenkin niin, että siitä huolimatta, et mun painon nousu pysyi normaalin rajoissa, sain raskausdiagnoosi diagnoosin. Kuitenkin neuvolan ja äitipolin varhaisen puuttumisen (ja hetkellisen oman kurinalaisuuden) ansiosta vältin kuitenkin insuliinin pistämisen.
    Pitää siis muistaa että sille painon seuraamiseen neuvolassa on syynsä; liialliseen painon nousuun liittyy riskejä sekä äidille että vauvalle.
    MUTTA olen ehdottomasti samaa mieltä että meidän tulisi olla toisillemme ja itsellemme paljon armollisempiä. Todellakaan se muutenkin maailmaa joka kerta mullistava vauva-aika ole aika jolloin pitäisi olla heti timmeimmässä kunnossa. Ja kuitenkin; jollekin se liikunta voi olla se henkireikä keskellä vauva-arkea.

    9.10.2016 09:50 ‐ Jenni

  • Kiitos kaikista kommenteista, ajattelin vastaavani kaikkiin erikseen, mutta poikien päiväunet eivät ole niin pitkät että ehtisin. Liikutuin ihan, kiitos.

    Selvennys kahteen kohtaan: kirjoitukseni pointti ei missään nimessä ollut se, etteikö painoa pitäisi tarkkailla, toki sen avulla saadaan kiinni esim se raskausajan diabetes. Itselleni ei tehty sokerirasitustestiä kummassakaan raskaudessa, vaikka kuulin jälkeenpäin että monikkoraskaudessa se tulisi aina tehdä. Eikä minulle tulltut mitään jäätävää määrää lisäpainoa tuossa vaiheessa kun huokailevan kommentin otin vastaan, siinä tapauksessa olisin neuvolan naisen kommentin ottanut kakomatta onkeeni, kyse oli enemmänkin piikittelystä ja aivan turhan epäammattimaisesta tavasta ilmaista asia.

    Puhun tekstissä imettämisestä ja pulloista, tarkennus vielä siihenkin, jonka lisäsin myös tekstin loppuun. Annamme pojille myös vastiketta, en täysimetä heitä, siihen ei riitä rahkeet eikä halu. Liian mukavuudenhaluinen ja yöunia rakastava olen moiseen, en voi väittää etteikö maito siihen riittäisi, todennäköisesti voisi riittääkin.
    Nyt haen kahvia, sillä nautin sen aina kuumana. Mihinkään ei ole niin kiire, etteikö ehtisi polttaa kieltään ihanaan, mustaan kahviin. Kivaa sunnuntaita!

    9.10.2016 11:16 ‐ hanna

  • Ei hele, itsekkin viiskulman neuvolassa käydessäni nyt kevään ja kesän, vaihtui terveydenhoitaja tiuhaan ja ensimmäisen vaihdoin kun oli niin ilkeäsävyinen. Kiitos hienosta postauksesta!

    9.10.2016 15:22 ‐ Riikka

  • Hieno kirjoitus ja upea sinä!

    Kuulun juuri niihin, joita ylimääräiset neuvolakommentit painosta satuttavat, sillä lapsuudessa kouluterveydenhoitajan ajattelemattomat sanat laukaisivat syömishäiriökierteitä lapsuudessa ja nuoruudessa. Onneksi vinoutuneet ajatukset ruuasta ja omasta kehosta olivat jo muuttuneet rentoon nautiskeluun ennen raskausaikaa. Silti huolimaton kysely herkuttelusta ja suuresta sf-mitasta itketti ja aiheutti paineita seuraaviin neuvolakäynteihin. Meillä myös terveydenhoitaja vaihtui jatkuvasti ja tyttärellä on ollut lähes yhtä monta terkkaria ensimmäisen vuoden aikana, kuin neuvolakäyntejä.

    Rauhallisia ja nautinnollisia syyspäiviä!

    9.10.2016 15:25 ‐ Mari / Rakkautta & Mamarkiaa

  • Maalaiskaupungissa asuvana onni oli saada olla saman neuvolahenkilökunnan hoiteissa kaikkien kolmen erilaisen raskauden aikana. Tosi mukavalta tuntuu, kun nyt jo eläkkeellä oleva kätilö kohdatessamme kysyy eteenkin pienenä keskosena syntyneen esikoisen kuulumisia. Kaksoskuopuksiamme odottaessa soitin hänelle kerran kotiinkin hädän hetkellä. Rakkauden hedelmät ovat jo 20-25 -vuotiaita, lähes kokonaan ”pullolapsina” kasvaneita ja ihan täyspäisiä ovat, eivät ole sairastelleetkaan normaalia enempää. Äidinmaitoa saivat lypsettynä elämän ensi metreillä, keskosemme vähän enemmän.

    Kaikkea hyvää perheellenne ja kiitos blogistasi! Vaikka työtä on tuplien kanssa kaksin verroin, niin on myös iloakin.

    10.10.2016 10:49 ‐ Jaana

  • Ihanaa vauva-arkea! Melkein haikea suru tulee, kun oma vauva on kohta 3-vuotias.
    Aika ikävät kokemukset kunnallisesta terveydenhuollosta olet saanut, vaikea kuvitella, että eripuolilla Helsinkiä on näinkin erilaiset tilanteet.
    Meillä täällä Vuosaaressa on kaikki toiminut upeasti jo 16 vuotta. Sama terveydenhoitaja on hoitanut kaikki raskauteni ja lastenneuvolat.
    Kiitos ihanalle Minnalle Vuosaareen, kun otit hoiviisi hämmästyneen, identtisiä odottavan ensikertalaisen! Samoin tsemppasit seuraavan lapsen kanssa, joka vaan kasvoi ja kasvoi aina vkolle 42+4. Kiitos vielä hyvästä hoidosta tämän viimeisen iltatähden kanssa! Ja kas, mekään emme ole vuosien varrella vanhentuneet yhtään…
    Paino- ja imetysasiat ovat aina hyvin henkilökohtainen juttu! Se on erikoista, että niin moni kokee voivansa arvostella toisen omia ratkaisuja. Soisin meille kaikille armollisuutta hyväksyä erilaiset valinnat ja erityisesti armollisuutta hyväksyä omat itsemme!
    Ihanaa syksyä kaikille!!

    12.10.2016 10:49 ‐ kirsi

  • Mielestäni lapsen saaminen on niin suuri lahja, ilo ja onni, että äidin painoasiat ovat hiekanmurusen kokoiset siihen verrattuna. Toivon sydämestäni, että kaikilla naisilla on niin hyvä itsetunto, ettei ota kuuleviin korviin uteluita painonlaskusta, vatsapömpöstä, liikakiloista, you name it. Tietenkin sairaalloinen ylipaino on epätoivottavaa ja uhka jo terveydellekin, mutta siihen liittyy jo niin paljon muutakin.

    On minusta suorastaan pöyristyttävää Hanna, jos esikoisesi neuvolan täti kommentoi tuolla tavalla painoasti. Täysin epäammattimista ja loukkaavaa. Toki painoa on syytä tarkkailla, koska pahasti ylipainoiset odottajat ovat iso ongelma ja raskaus diabates yleistä – mutta asioita voi suhteuttaa.

    Imetys on jostain syystä ikuinen kuuma peruna, osin syystäkin. Itse pidän omituisena, jos äiti ei suostu imettämään lainkaan, siis ilman, että siihen olisi mitään fyysistä ongelmaa – tällaisiakin naisia tiedän. Se on minusta väärin lasta kohtaan, koska vaikka vastikkeet ovat hyviä ja laadukkaita, ne eivät silti korvaa täysin äidinmaitoa. Kukin imettäköön, miten hyvältä tuntuu ja pystyy, minusta on täysin luonnollista, että kaksoset (siinä missä yksikin vauva) saavat myös vastiketta, aika duuni sulla olisi pelkällä omalla maidolla pitää kasvavia pikkumiehiä masut täynnä.

    13.10.2016 12:12 ‐ Sannastiina

  • Pakko kommentoida minunkin.

    Itselläni 10v kaksospojat joista B-vauva syntyi hätäsektiolla, koska hänellä oli hyvin lyhyt napanuora, jäi sitäkin pahemmin roikkuva vatsa muistoksi. Ja siinä se roikkuu edelleen.
    Miksi äitien oletetaan olevan mitoissaan muutaman kuukauden päästä synnytyksestä? Hyvin ajattelematonta syyllistää juuri synnyttänyttä jos kiloja on nyt sitten 2 tai 5 kiloa tuossa vaiheessa. Kyllä ne siitä häviää jos on hävitäkseen. Mielestäni näytät todella hyvältä.

    Imettämiseen kaikilla on mielipiteensä, ei ole mielestäni oikeaa eikä väärää, kukin tekee miten parhaaksi kokee. Omat lapseni olisivat kuolleet nälkään jos täysimetystä olisi vaadittu. Minun maito oli käytännössä pelkkää vettä, miten sillä nyt ketään olisi ruokkinut. Pullopoikia ovat mutta hyvin ovat kasvaneet, ja perusterveitä ovat. Meillä ainakin mentiin sieltä mistä aita oli matalin, en muuten olisi jaksanut kaksosarkea!

    Nyt koen että onpa meillä ollut lasteni kanssa hieno matka yhdessä kun sitä aikaa nyt ajattelee, vaikka välillä olikin ylitsepääsemätön riittämättömyyden tunne läsnä!

    Nauti ihanista pojistasi!

    16.10.2016 22:28 ‐ Meukka76

  • Kiitos ja halleluja!!
    Samaistun tekstiisi ja tilanteeseesi niin hyvin!
    Kolmas lapsi saatiin maailmaan neljä viikkoa sitten. Jokaisessa raskaudessa painoa minulle on kertynyt huimat 30kg eikä laitokselle jäänyt tyyliin grammaakaan. Esikoisen kohdalla tätä surin ja olin erittäin pettynyt itseeni. Kuitenkin olen aina ollut normaali painoinen. Kommentteja on tullut painosta, vatsasta ja kaikesta siltä väliltä. Olen onneksi palautunut kahdesta edellisestä ja niin aion tästäkin, ajallaan. Nyt keskitymme perheenä pieneen tulokkaaseen ja minä siihen, että maitoa tulee edes jonkin verran eli syön ja nukun tarpeen mukaan :)

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    17.10.2016 22:27 ‐ Nipa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>