Postaukset tagilla: joonas laurila

Hyviä uutisia

/ Joonas / (12) kommentoi

Viime aikoina olo on ollut kuin 5-vuotiaalla. Tai oikeastaan vieläkin nuoremmalla. En nimittäin muista milloin olen viimeksi liikkunut näin vähän. Pirun aineevaihdunta on sen verran nopeaa, että en muuten olisi saanut painoa ylös sen verran, että pääsisin leikkaukseen. Onneksi pojat ja työt ovat pitäneet kiireisinä niin en ole joutunut liika märehtimään asian suhteen, mutta ei tämä helppoa ole ollut. Kuvitelkaa itse tilanne, että joudutte täyttämään sellaiset 10-15 tuntia viikossa jollain. Syöminen ei valitettavasti vie ihan niin paljon aikaa.

Joonas_laurila_leikkaus_6 Joonas_laurila_leikkaus_5

Viime viikon alussa sain iloisia uutisia, kun sain tietää, että massakausi on tuottanut tulosta ja voisin varata leikkausajan. Tartuin samantien puhelimeen varatakseni ajan, mutta yllätyksekseni sain kuulla, että ensimmäinen vapaa aika olisi vasta tammikuun lopussa. On vaikeaa kuvailla, miten turhautunut olo oli, kun mietin, että samaa meininkiä pitäisi jatkaa vielä sellaiset 7 viikkoa. En tiedä, miten muu perhe olisi kestänyt sitä.

Olin elänyt siinä uskossa että tunnin leikkaus olisi mahdollista saada ängettyä jonkun iisimmäin leikkauspäivän päätteeksi. Siksi päätin vielä yrittää saada peruutusaikaa tai ihan mitä vain aikaa joulukuulle ja eilen sain vihdoinkin kuulla mahtavia uutisia – vapaana olisi leikkausaika ja se olisi jo ensi viikon tiistaina. Ehdin kuulla vain sanat: ”Meillä olisi yksi vapaa aika joulukuussa…”, kun huusin puhelimeen, että otan sen. Päivällä ei ole väliä, kunhan leikkaus olisi mahdollisimman pian.

Joonas_laurila_leikkaus_4

Jalkani merkkaavat minulle paljon ja siksi olen valmis tekemään niiden vuoksi ihan mitä vaan. Tilanne on kuitenkin nyt erilainen aiempiin leikkauksiin verrattuna. Pitää vähän miettiä sitä miten hoidetaan asiat kotona. Hanna tukee aina ja oli mahtavaa, kun hän sanoi, että nyt vaan hoidat sen leikkausajan ja mietitään sitten, miten hoidetaan muut jutut. Kiitos siitä rakas.

Mietin aluksi miten hankalaa tulee olemaan hoitaa kaikki, kun olen enemmän tai vähemmän poissa pelistä kuukauden päivät täysvarauskiellon takia. Voin toki liikkua kepeillä, duunata safkaa, nukuttaa jne. eli pitää miettiä miten hoidetaan kaikki niin, että kumpikin tekee mitä pystyy ja mitä voidaan tehdä, kun saadaan ulkopuolista apua esim. mutsilta. Ja mitä enemmän asiaa mietin niin sitä iisimmältä se tuntuu. Safkat ja muut kodin kamat voi tilata kotiin kaupasta, minkä lisäksi elämää voi helpottaa paljon myös monin muin tavoin. Pitää vaan käydä kaikki läpi ennen leikkausta niin kyllä me tämäkin hanskataan. Hyvä hoitaa kaikki kerralla oikein, koska jotenkin tuntuu, että tämä leikkaus ei jää viimeiseksi.

Pojilla alkaa olla aika hillitön vauhti päällä ja välillä tekee tiukkaa pysyä kyydissä mukana. Onneksi he ovat myös alkaneet leikkiä enemmän keskenään ja myös lastenohjelmat alkavat kiinnostaa sen verran, että meidän ei tarvitse olla koko ajan juoksemassa perässä.

Joonas_laurila_leikkaus_2 Joonas_laurila_leikkaus_3

Elämä on tällä hetkellä mielettömän siistiä ja motivaatio on huipussaan. Vaikka en tiedä leikkauksen lopputulosta, olen jo suunnannut katseeni tulevaan. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni mahdollisuus hoitaa kuntoutus täydellisesti, kiitos Tuukan, Mirellan ja muun  Helsingin Urheiluhieronnanjengin sekä tietenkin Simon. Tästä projektista myöhemmin lisää. Odotan innolla sitä, että pääsen vauhtiin heti leikkauksen jälkeen. Ja ensi vuonna juostaan taas! Leikkasin jo fledankin lyhyemmäksi, että on iisimpi treenata taas.


Jännittää niin perkeleesti

/ Joonas / (8) kommentoi

Ai mikä?

No eipä ainakaan mätkyt, koska ne ovat jo tiedossa, vaan Juoksijan järki. Pohdin pitkään kirjan tekemistä ja prosessissakin meni oma tovi. Ehkä syynä oli se, että minun piti saada riittävästi ajallista etäisyyttä moniin menneisyyden tapahtumiin ennen kuin pystyin käsittelemään niitä. Toisaalta taas en kokenut vielä olevani kokenut tarpeeksi. Nyt olen kokenut ja huomenna kirja vihdoin käsissäni ja pitkä odotus on ohi.

juoksijanjarki_kansi

On ollut mahtavaa huomata mielenkiinto, jota kirja sekä sanottavani ovat jo herättäneet. Se kertoo selvää kieltä siitä, että tarvitsemme enemmän dialogia siitä, miten juoksuharrastus mielletään ja miten monella tavalla sitä voi harrastaa. Ja oikeastaan mikä tahansa elämänalue tahansa. Oli kyse harrastuksesta, työstä tai ihan mistä vain. Kaiken pitää olla balanssissa, mikä ei ole aina helppoa, mutta kuitenkin jotain sellaista, mitä on syytä tavoitella.

JJ review final jpeg output 2048px 036

Ole armollinen itsellesi

Elämme yhteiskunnassa, jossa vauhti on kova ja koko ajan pitäisi parantaa. Niin ajattelin myös kirjastani. Aina olisi voinut kirjoittaa jonkun osuuden uudestaan. Onneksi ne ajatukset ovat nyt mennyttä ja kirja oven takana. Ensi viikolla juhlitaan!

JJ review final jpeg output 2048px 021

Kiitos kaikille, ketkä ovat auttaneet minua näiden vuosien aikana.

Kiitos Hanna, että lempeästi painostit minut kirjoittamaan tämän kirjan ja siitä, että olet vierelläni.

Olen tyytyväinen. Kippis sille ja kirjalle.

Joonaksen Juoksijan järki on ennakkotilattavissa No Tofun verkkokaupasta ilman postikuluja. Toimitukset alkavat viikolla 40.


Isäpäivä

/ Joonas / (14) kommentoi

Niin se vaan flunssa sai vihdoinkin minutkin kiinni, vaikka kauan siinä meni, lähes vuoden verran. Sietää olla tyytyväinen, että olen pysynyt näin terveenä, koska aiempina vuosina flunssa on ollut tuttu vieras. No, tuleepa ainakin levättyä hyvän treeniputken jälkeen niin jaksaa taas pian jatkaa samaan malliin. Ja kovempaankin. Tukholma lähestyy ja pian pääsen treenaamaan tosissaan eli ohjelman mukaan. Alkuvuoden olen mennyt fiiliksen mukaan ja valmistanut kehoa kevääseen ja on tuntunut toimivan. Ei turhaa stressiä ja nautinnon kautta kohti kovempia ja kovempia treenejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valehtelisin, jos sanoisin, että sairaana oleminen ei turhauttaisi, mutta on siinäkin puolensa. Olen nimittäin saanut viettää Antonin ja Emilin kanssa viime päivinä todella paljon laatuaikaa. Ei sillä, ettenkö olisi päässyt aiemmin viettämään. Nyt olen kuitenkin ollut pitkiä aikoja kotona poikien kanssa ja Hanna on päässyt tekemään samalla omia juttujaan. Sitä alkaa väkisinkin havainnoimaan asioita ihan eri tavalla, kun seuraa poikien touhuamista koko päivän.

joonas_laurila_hannag_pojat_2

Motoriikan kehittyminen on ollut hurjaa enkä usko, että tässä menee enää kauaa, kun pojat jo vilistävät pitkin lattioita. Sen verran kärsimättömiä ovat paikallaan, aivan kuten isänsäkin. Myös käsien motoriikka on kehittynyt huimasti. Tätä on treenattu kovasti muun muassa partani ja hiusteni kanssa. Kun ote löytyy se myös pitää.

joonas_laurila_hannag_pojat_1

Poikien luonne-erot alkavat myös pikkuhiljaa näkyä. Anton treenaa ja testailee kaikkea hullun lailla, kun Emil taas katselee rauhassa sivusta ja jossain vaiheessa vain päättää tehdä saman jutun kuin Anton. Vaikka Emilissä onkin ehkä enemmän omaa näköä niin Antonin toiminta vaikuttaa kovasti omalta. Yrityksen ja erehdyksen kautta onnistumiseen. Pitkä tie, mutta pääasia, että suunta on oikea.

joonas_laurila_hannag_pojat_7

Vaikka sairastaminen kahden lapsen kanssa ei olekaan herkkua niin on tässä saatu vähän levättyäkin. Tuntuu mahtavalta, kun on tehnyt pojille itse ruokaa, ruokittua heidät ja laitettua heidät sänkyyn, jonka jälkeen voimme kaikki nukkua samaan aikaan päikkärit. Mieli lepää ja kaikki ovat tyytyväisiä.

joonas_laurila_hannag_pojat_4

Tässä on herännyt ajatus siitä, että olisin jatkossa 1-2 päivää maanantaista lauantaihin kotona aamutreeneistä iltatreeneihin poikien kanssa ja antaisin Hannalle, jos hän haluaa, sitä tärkeää omaa aikaa. Töitä saa tehtyä paljon kotona poikien kanssa, jos vaan asennoituu siihen, että aikataulut ovat mitä ovat. Työt teen sitten, kun pystyn ja muuten vietän aikaa poikien kanssa.

Onko teillä kokemuksia vastaavanlaisesta kokeilusta? Isäpäivästä? Itse näin tässä todella paljon plussia eikä juurikaan miinuksia. Palaverit ja muut kodin ulkopuolella tehtävät työt saa kyllä tehtyä kolmen tai neljän muun arkipäivän aikana. Ja tottakai olisin muutenkin kotona, mutta että pari päivää olisi merkattu isäpäiviksi. Se olisi musta aika siistiä.

joonas_laurila_hannag_pojat_5