Suodatettua ja jääkylmää kuplavettä hanasta?

/ hanna

Kaupallinen yhteistyö GROHE

Otsikko kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on. GROHE on tuonut markkinoille jotain, joka sai minut innostumaan ihan kunnolla. Yhteydenotossa kerrottiin, että hanasta saa suodatettua ja hapotettua vettä, jääkylmänä. Olin äimänä ja innoissani, tsekkasin kalenterista ettei ole aprillipäivä ja otin keissin ilolla vastaan! Tämän hanan halusin, monestakin syystä.

Meidän perheessä urheillaan, Joonas jopa sen kaksi kertaa päivässä. Nesteytyksen kanssa olemme painineet kanssaan aina, kraanavesi (puhtaudestaan huolimatta) ei uppoa oikein mitenkään, ei meistä kumpaiseenkaan. Hiilihapotettu pullovesi sen sijaan uppoaa vähän liiankin hyvin. Ei kiitä luonto, ei kukkaro saati kaupassa käyvän miehen selkä. Juo sitä kuplavettä uutisten mukaan muutkin, mutta tämä innovaatio sai meidän perheen muovipullosirkuksen ihan oikeasti loppumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhden muovisen vesipullon saaminen kaupan hyllylle vaatii 7 litraa vettä, kuumottava tosiasia. Helpottava uutinen sen sijaan on se, muovipullojen aiheuttamaan hiilijalanjälkeen verrattuna hiilijalanjälki pieneni kertaheitolla 80% kun vaihdoimme muovipullot GROHE Blue Home -keittiöhanaan.

Miten se siis toimii, kuulen jo sieltä ruudun takaa. Minäpä kerron muutaman viikon kokemuksen syvällä ja pollealla rintaäänellä. Kaappiin asennettiin putkimiehen avulla pömpeli, johon on integroitu jäähdytin, suodatin ja hiilihappopullo. Hana vaihtui toki sekin, tuommoiseen simppeliin ja kauniiseen versioon, malleja on merkillä muitakin. Vielä en ole päässyt hiilihappopulloa vaihtamaan, mutta kerron kokemuksen siitäkin, heti kun on sen aika. Vannoivat, että helppoa on.

Hanan vasemmalta puolelta valittava vesi on aina suodatettua. Ylintä nappia kevyesti painamalla saat välittömästi jääkylmää vettä jolloin valo palaa sinisenä kuten yllä olevassa kuvassa, turkoosin valon palaessa vesi on kevyesti hiilihapotettua tai alhaalta painettaessa ihan kunnon kuplavettä. On leikitty ravintolaa tässä perheessä aika useaan otteeseen hanan saavuttua keittiöömme: Madame, saisiko olla suodatettua kuplavettä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKokkiopiskelija siinä pesee romainea illan salaattia varten, jätän mangoldit ja romainet jääkylmään veteen kylpemään toviksi ennen linkousta, rapsakkaa kuin mikä! Kikka joka on ennen vaatinut jääpaloja veden joukkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAUrheileva meikä arvostaa tätä hetkeä lenkin jälkeen: jääkylmä lasillinen vettä! Toisinaan on valutettu vettä minuuttikaupalla, eikä sieltä ikinä tule kylmää. Valmistauduin jo kysymykseenne, että voiko kuplavettä juoda suoraan hanasta? Ei välttämättä suositella, testasin.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERATaistelin erään nimeltä mainitsemattoman suodatinkannun kanssa muutaman kuukauden tuossa taannoin, palautin sen kolmeen otteeseen kauppaan ja aina, aina se suodatinpatruuna hajosi ja vuoti mustaa höttöä kannun pohjalle. Alkoi riepoa, uskotte varmaan. No hei kuule kannu, in your face ja pidä tunkkisi. Ei tuu ikävä.

Kysykää jos teillä on kysyttävää, kerron mielelläni lisää! Nyt nautiskelen tässä valkoviiniä kun Joonas esivalmistelee illallista, koska eihän sitä pelkillä salaatinlehdillä ja vedellä ihminen elä. Mutta viimeksi mainitulla pääsee pitkälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EDIT 12.6.
GROHE Blue -hana on myynnissä Netraudassa 12.6. alkaen hintaan 1490 €. Pakkaus sisältää myös 425g CO2-pullon, viilentäjän sekä suodattimen.

Altaan reunalla olevat Musta5101 -tuotteet ja musta Mayn metallikori saatu

Related posts:

skidit julkkarit osa 1
mausteinen kirjakiertue stockan herkuissa
Taivaallinen portobellopasta

34 kommenttia
  • Mikä hanan jne tarvikkeiden yhteishinta on muille?

    7.6.2017 18:42 ‐ Vieras

  • Hei, suositushinta on n.2500 euroa. Laitan tarkemmat tiedot jälleenmyyjistä tänne kommenttien puolelle mitä pikimmin. Kivaa kesää sinulle!

    7.6.2017 21:25 ‐ Hanna

  • 2500!! siis haloo, kenelle ei ilmaiskamaa saavalla ole rahaa tuollaiseen… kysyn vaan. eiköhän sodastream aja aikalailla saman asian, toki nyt ei sekunnissa se sihijuoma ole lasissa, mutta kamoon

    8.6.2017 09:34 ‐ tytti

  • Hei Tytti,

    olin saanut ikäväkseni virheellistä tietoa ja pahoittelen – hanan kuluttajahinta on 1490 euroa.

    Kaikki toki päättävät itse mihin rahansa sijoittavat, meille keittiö on kaiken keskipiste ja tästä on ollut iso ilo niin työssä kuin vapaalla. :)

    Soda Streamin julkisuuteen levinneet toimintatavat eivät kestä lähempää eettistä tarkastelua.

    8.6.2017 11:28 ‐ Hanna

  • Eettistä tarkastelua…sanoo ihminen joka syö päivät ulkona ja kuluttaminen muutenkin ei ns keskivertoa.

    8.6.2017 18:28 ‐ Nita

    • Kiitos mielipiteestäsi Nita, kaikki me teemme omat valintamme, tämä on minun elämäni ja seison omien intohimojeni takana.
      Mukavaa kesää sinulle!

      8.6.2017 18:31 ‐ hanna

  • Siis what, 1490€!!! Ehkä nyt järki käteen näiden yhteistöiden kanssa, iso osa lukijakunnastasi ei kuitenkaan varmasti ole helsinkiläistä eliittiä. Ei siis todellakaan missään universumissa tulisi mieleen laittaa puoltatoista tonnia vesihanaan. Ihan oikeesti..

    8.6.2017 19:01 ‐ Maria

    • Hei Maria, minusta tämä oli todella kiinnostava juttu ja tartuin siihen innolla. En itse omista asuntoa enkä ehkä koskaan pääse remontoimaan saati rakentamaan kotia ja keittiötä, siksikin innostun asioista joita voi hankkia myös vuokra-asuntoon. Lukijakuntani on kiinnostunut monenlaisista asioista, kerro toki mistä sinä haluaisit lukea?

      8.6.2017 19:33 ‐ hanna

  • No onpas nyrpeitä kommentteja. Itselläni heräsi mielenkiinto jo otsikosta, varsinkin tuota jääkylmyysominaisuutta kohtaan, helteisinä kesäpäivinä olen varmasti kateellinen oman normaalin hanaveteni kanssa :)
    Ja vaikka en ikinä ostaisikaan kyseistä hanaa (eihän sitä tiedä :D), on hauska kuulla käytännön kokemuksia tällaisesta keksinnöstä, eipä ole aikaisemmin tullut vastaan!

    8.6.2017 19:31 ‐ Lauris

    • Kiitos kommentista, hana tuntuu tosiaan herättävän keskustelua. Tiesin olevan hanoja joista saa kiehuvaa vettä, mutta tämä oli mullekin ihan uusi juttu. Ei tämä varmasti mikään heräteostos ole, mutta uskon kyllä monen kiinnostuvan aiheesta. Ihanaa ja kuumaa kesää sulle, onneksi lomalla skumppa on kylmää vaikkei kraanavesi olisikaan.

      8.6.2017 19:36 ‐ hanna

  • Siis meidän suomalaisten normaali kuluttaminen ravintoloissa ja kuluttaminen muutenkin on ihan eri asia kuin soda stream-firman eettisyys. Ihanaa kesää.

    8.6.2017 20:07 ‐ Ritva

  • Samaa mietin kanssasi, Ritva. En yhdistäisi näitä kahta. Ihanaa kesää sinullekin!

    8.6.2017 20:10 ‐ Hanna

  • Hanan lisäksi tulee putkiasentajan työkustannukset matkakuluineen. Taloyhtiössä ei putkiasennushommia voi amatööri tehdä. Tuo alkuperäinen 2500,- lienee aika realistinen kustannusarvio.

    8.6.2017 20:35 ‐ Pirjo

  • Hei Pirjo, taisitkin tuossa jo pariin otteeseen kommentoida kun tulevat samasta osoitteesta, heh. En lähtisi kenenkään puolesta arvailemaan hintoja, etenkään putkimiesten hintoja. Tonni asennukseen on kyllä hurjan kuuloinen summa minusta.

    8.6.2017 20:40 ‐ Hanna

  • Kiva lukea kokemuksia! Ollaan tästä puhuttu ja uskon että tulee keittiöremontin yhteydessä. Eikä edes olla Helsinkiläistä eliittiä. Kelaa!! :-D
    Hauskaa kesää!

    8.6.2017 20:48 ‐ Ella

  • Haha, no jopas! En minäkään, kun papereitani katson niin olen tällä hetkellä opiskelija. Ja oi jos joskus saisin oman keittiön, siinä unelmassa olisikin kadehdittavaa kansalle, haluaisin ainakin ikkunan josta näkee puutarhaan, ison pesualtaan johon mahtuu lapsetkin kylpemään ja neljämetrisen keittiönpöydän! Kaunista kesää sinulle, Ella!

    8.6.2017 20:57 ‐ Hanna

  • Hei, ihmettelit instan puolella hanan aiheuttamaa kuumaa keskustelua ja ’mielensäpahoittajia’. Minusta on ikävää, että jokainen eriävän mielipiteen esittävä nimetään aina mielensäpahoittajaksi. Jos teet yhteystyöpostauksen blogiisi, niin kai ajatus olisi, että jokainen voisi ilmaista näkemyksensä, vaikka se sinun ajatuksista eroaisikin. Hassuahan se olisi, jos kaikki vaan kuorossa täällä hymisteltäisiin ja kehuttaisiin jokaista mainostamaasi asiaa:) Sinä sanot seisovasi arvojesi ja intohimojesi takana, niin jokainen meistä, mutta jonkun muun arvot voivat olla päinvastaiset kuin sinun:)

    8.6.2017 21:21 ‐ maria

  • Kylläpä voisin harkita. En ole moisesta hanasta kuullutkaan, kiva kun esittelit. Tuon kylmän veden toiminto olisi mieluinen, muiden muassa. Arjen luksusta.

    8.6.2017 21:25 ‐ Ässä

  • En kuulu stadin eliittiin, mutta jos olisin kyseisestä hanasta tiennyt ennen pienen keittiön kodinkoneiden ostoa niin olisin varmasti harkinnut. Nyt keittiössä tönöttää sairaan kokoinen sidebyside jäävesitoiminnolla. hmm josko palautusoikeus olisi vielä voimassa. Kiitos vinkistä Hanna, mielenkiintoinen innovaatio! Mukavaa kesää ja odotettua lomaa teille :)

    8.6.2017 21:45 ‐ Jonsbe

  • Aika mieletön keksintö – tai no, melko simppeliä, onhan ne jääkaapit sylkeneet jääpaloja ja jäävettä jo pienen ikuisuuden. Mutta simppelit keksinnöt on toimivimpia.

    Hyvästä hanasta ja vähän vähemmän hyvästäkin saa maksaa satasia, joten ei toi nyt ihan kohtuuton ovh ole. Mua kuitenkin kiinnostaisi, mitä sille kuplavesilitralle tulee oikeasti hintaa. Siis ne oheisjutut, mitä pitää ostaa ja vaihtaa jne…Jos vaikka juon 400 litraa vuodessa kuplia, ja hana kestää 10 vuotta jne… Kokonaishinta jää usein tosi epäselväksi kaikissa tällaisissa ”teeseitsejasäästä” vempaimissa. Siksi roudaan edelleen kädet venyneinä puolentoistalitran pulloja :D Liikuntamuoto sekin…

    8.6.2017 21:56 ‐ karkki

  • Hyvin kommentoitu Nita ja Maria! Elämä pyörii mainostettavien tavaroiden ympärillä.

    9.6.2017 00:04 ‐ Dinneri

  • Hei maria ja kiitos kommentista. Instan puolella sanoin vesikeskustelun käyvän kuumana, viittasin mielensäpahoittajilla surulliset mittakaavat saaneeseen ravintolakeskusteluun, videoon joka oli ennen kuin totesin etten nyt itse löydä syitä pahoittaa mieltäni. Videot ei mulla ole kovinkaan kuratoituja, pitäisi joko löytää niihin lisää aikaa ja funtsia niitä tarkemmin.
    Tänne saa ja voi mielellään jättää asialliset kommentit, ei minua haittaa jos ne eivät ole kanssani samoilla linjoilla edes, ennenkin olen todennut että haluan pitää keskustelun asiallisena ja kaikki herjaavat ja loukkaavat kommentit karsin pois, kuten tästäkin ketjusta. Kivaa kesää!

    9.6.2017 04:46 ‐ Hanna

  • Ässä, arjen luksusta, todella!

    9.6.2017 04:46 ‐ Hanna

  • Kiitos Jonsbe, samoin sulle!

    9.6.2017 04:47 ‐ Hanna

  • Karkki kiitos kommentista. Hyvä pointti ja kysymys, mä voisin vähän laskea tuota! Hiilihappopullon kestoon vaikuttaa lasketun veden hiilihappoputoisuus, joten ihan helpoksi laskemista ei ole tehty. Me ostettiin joka päivä ainakin yksi 1,5 litran pullo kaupasta per aikuinen, joten nopeasti laskettuna hanan hinta olisi kuolletettu puolessatoista vuodessa. Ja säästetty aika hitosti muovijätettä kaupan päälle. Ja sitä selkää, heh. Mut palaan asiaan vielä kun pullo tyhjenee ja osaan kertoa mielipiteeni tuosta pullon kestosta. Kivaa kesää!

    9.6.2017 04:51 ‐ Hanna

  • Kiitos kommentista Dinneri, elämämme pyörii keittiönpöydän ympärillä ja siksikin valitsen kumppaneikseni yrityksiä joiden tuotteet herättää kiinnostusta myös ammattimielessä. Ja nyt keittiössä on myös tämä hana, eli voidaan todeta et elämä pyörii myös tämän mainostettavan tuotteen ympärillä. Kivaa kesää!

    9.6.2017 04:54 ‐ Hanna

  • Hei,
    kerro vielä se, että kun kirjoitit, että hiilihapotettua vettä ei voi juoda suoraan hanasta? Miten sitä sitten siis käytetään? Vai luinko vain tai ymmärsin huonosti?

    9.6.2017 10:06 ‐ Ässä

  • Siis suu kiinni juoksevaan veteen hanan alle, hyvä kun huomautit – sen tosiaan voi tulkita eri tavalla kuin ajattelin! Heh, naurattaa nyt kun luen tuota uusiksi.

    9.6.2017 15:08 ‐ Hanna

  • (;

    9.6.2017 19:12 ‐ Ässä

  • Hei, Hanna!
    Olen itse pienituloinen, mutta en silti ymmärrä, miksi osassa kommentteja suhtaudutaan voimakkaasti tunteella asioihin (jopa esineisiin), joihin ei ole itsellä varaa. Seuraan blogiasi, koska minua se virkistää ja inspiroi. Ja asun vuokralla, koska minullakin on vain yksi elämä, jossa ruoka ja maailma kutsuvat. Ihanaa kesää, Hanna!

    10.6.2017 14:04 ‐ Kirsi

  • Kiinnostava laite!
    Käsittääkseni hiilihapotettu vesi on vahingollista hampaille, varsinkin jos sitä hörpitään vähän väliä pitkin päivää. Korjatkaa joku, jos olen väärässä.

    10.6.2017 15:28 ‐ Maria

  • Hei!
    Hiilihappo ei muuta juoman pH-tasoa. Hapan juoma pehmittää kyllä hampaiden kiillettä, eikä sen nauttimisen jälk. puoleen tuntiin kannata harjata hampaita, ettei kiillettä irtoa. Kiillettä ei voi palauttaa hampaisiin, että sikäli.

    10.6.2017 16:50 ‐ Kirsi

  • Tuntuu että kerrankin tuli postaus oikeaan aikaan, ja vielä tuli luettua. Suunnittelemme keittiöremonttia loppuvuoteen/ alkuvuoteen, ja tämä hana tuli ehdottomasti listalle mitä haluttaisiin uuteen keittiöön. Katsotaan onko se lopputuloksessa, mutta uskoisin että monelle tämä hana tulee nimenomaan juuri keittiöremontin yhteydessä, jolloin muutenkin tarvitaan putkimiestä.
    Harmittaisi taatusti jos vasta remontin jälkeen olisi tajunnut tällaisen hanan olevan mahdollista.
    Onko mahdollista toisessa hanapostauksessa vielä laittaa kuinka hankalaa on saada hanaan tarvikkeita jos/kun asuu maalla?

    11.6.2017 22:29 ‐ Lovisa

  • Näin instassa sen kun sitä teille asennettiin ja hehkutin puolisolle, että tuollainen heti meille!

    Jääkaapit, joista saa jääpaloja ja kylmää vettä, on vedessä ja paloissa aina sivumaku ja meillä ainakin jäänyt käyttämättä. Sodastreamin eettisestä puolesta olen kuulut vasta jälkikäteen, mutta nyt menee siihen 2-3-viikossa hiilihappoplo (noin 12€) + pulloja mennyt rikki useita. Ja lisäksi 20-luvun talon ylimpään kerrokseen saa aikansa valutella vettä, että tulee kylmää, joten aina 2-4 kannua kaapissa. Ennen tätä rumbaa meni vähintään se 1,5l/päivä kaupasta kannettua (lämmintä) vichyä.

    Jonkun toisen tarpeisiin voi varmasti tuntua kalliilta, mutta ainakin meidän taloudessa olisi ISO helpotus.

    Jään innolla odottamaan käyttökokemuksia! Aurinkoista viikonjatkoa koko perheelle!

    12.6.2017 18:56 ‐ Emmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>