Perheet safkaa

/ hanna

Meitä haastateltiin viime viikolla Perheet safkaa -ravintolatapahtuman tiimoilta, halusin jakaa jutun teillekin, niin kivasti Minna oli saanut tiivistettyä ajatuksiamme aiheen ympäriltä. Olen myöhemmin tänään puhumassa tapahtuman pressitilaisuudessa, Instagramin puolelle luvassa myös videomateriaalia.
Teimme jutun lauantaisen lounaan ääressä pikkiriikkisessä Pennyssä, vaikka meillä kaksoset onkin, niin hyvin mahduimme sisään. Kannoin Emilin rintarepussa ja Joonas nappasi Antonin ihan vaan syliin. Ytimessä asumisen hyviä puolia. Alla haastis, lisää kiinnostavia juttuja löytyy tapahtuman Fb-sivulta. 

Haastattelimme pariskuntaa brunssin äärellä. Mukana menossa oli myöskin perheen nuorimmaiset, jotka nukkuivat tyytyväisinä ravintolan penkillä oman lounaansa jälkeen.

soilKuuluvatko lapset ravintolaan?

Dorkin kysymys ikinä, parahtaa Hanna ja jatkaa, yhtä hyvin voisi kysyä kuuluvatko vanhukset tai nuoret ravintoloihin. Lapset kuuluvat ehdottomasti ravintolaan, kaksikko sanoo. Silti he ovat samaa mieltä siitä, että asenneilmapiirissä on parannettavaa. Hanna miettii aikaa, jolloin hän kohtasi ravintolatyöntekijänä perheitä pienten lastensa kanssa asiakkaina. Oli ihan tavallista, että vanhemmat kyselivät, josko voisivat maksaa etukäteen siinä pelossa, että pienokaisista lähtisi ääntä jossain kohtaa ruokailua ja ruokailu jouduttaisiin jättämään kesken poistumispakon edessä. Hannan mielestä on surullista, että vanhemmat stressaavat tällaisista asioista. Hän oli koittanut rohkaista vanhempia rentoutumaan ja tarjoutunut myös ottamaan lapsia syliin, jos näin kävisi. Vauvat kommunikoivat erilaisin itkuin, hän toteaa. Ennemmin meidän pitäisi oppia elämään lasten normaalien äänien kanssa.

temp-2.jpgSuomen ravintolakulttuuri on vielä nuorta, ravintolassa käydään usein juhlapäivinä ja siihen ladataan paljon odotuksia. Iloinen ja energinen pari pohtii, että ravintolassa käyntiin ei kannattaisi suhtautua niin vakavasti. Jos ravintolakäynnillä mielessä korostuu ajatus, että nyt ollaan ravintolassa, sitä varmasti alkaa helposti jännittämään. Mitä jos sitä vaan miettisi, että elämme meidän hyvää elämää siellä missä kulloinkin ollaan. Tästä pääsee itsekin filosofisiin pohdintoihin ja mieleen tulee myös Aki Hintsa, joka Voittamisen anatomia kirjassa pohtii, että ei ole laatuaikaa, on vain aikaa.

img_1693Mitkä ovat onnistuneet käynnin elementit lapsiperheille?

Suomessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota asiakkaisiin ja palvelumuotoiluun. On ikävä nähdä, kun vanhempia käännytetään pois ravintoloista vaunujen takia, jotka vievät tilaa tai saattavat olla tiellä. Ketä ajattelu palvelee, kysyy Joonas. Tällaisissa tilanteissa tuntuu, että ravintolassa on annettu määräys ettei vaunuja saa ottaa sisälle. Asiakaspalvelijalla ei ole ehkä ymmärrystä, minkälaisia tilaihmeitä tämän päivän vaunut ovat, kun ne laitetaan kasaan, joka sekin on helppoa. Kun on jo pahoittanut mielensä ei toivottuna vaunuasiakkaana, ei tee mieli enää ruveta ehdottamaan vaunujen kasaan laittamista, hän pohtii. Tie vanhempien sydämiin, käy usein lasten kautta. Tilannetaju olisi monesti paikallaan, pariskunta miettii.

Hyvä ravintola tekee kaikkensa asiakkaiden eteen, sanoo Joonas. Kun pariskunta kävi alkusyksystä Fredan Soilissa kaksosten kanssa heidän nukkuessa kaksosvaunuissaan, ravintola järjesti heille terassipöydän ravintolan eteen. Vaunuissa nukkuvia vauvoja ei nimittäin halua jättää ulos, ellei satu saamaan pöytää ikkunan vierestä. Tällaiset asiat jäävät sydämeen ja saa meidät asiakkaina palaamaan yhä uudestaan. Samaan hengenvetoon pariskunta mietti, että parhaissa asiakaskokemuksissa on aina ollut yksi piirre ylitse muiden, asiakaspalvelija on ollut sydämellinen. Liian usein mennään tehokkuus edellä, eikä anneta maalaisjärjelle, sydämellisyydelle ja tilannetajulle sijaa.

Perheystävällisyyttä olisi myös riittävän aikaiset kattaukset. Lapsiperheille houkuttelevin aika mennä syömään on usein jo hieman aiemmin esimerkiksi klo 16 tai 17, niin lapset eivät pääse väsymään liiaksi, Joonas sanoo. Ne ravintolat, joissa riittää lapsiperheitä ovat usein etnisiä. Se kertoo kulttuuristamme. Etnisissä ravintoloissa lapsiin suhtaudutaan lämpimästi ja heitä huomioidaan usein erikseen, Hanna miettii.

IMG_4112Pitäisikö lapsille olla tarjolla oma lastenlista nakit ja muussi –annoksineen?

Sitä lapset perässä mitä vanhemmat edellä. Hanna kertoo vanhimman lapsen arvostavan makuja, koska niitä on tarjottu hänelle aina. On upeaa nähdä kuinka 9-vuotias arvostaa ruokaa ja raaka-aineita ja keskusteleekin niistä mielellään. Rakkaus ruokaan tulee vahvasti kotoa. Hinnoitteluun pari toivoisi kiinnitettävän enemmän huomiota ja toivovat että lasten annokset olisivat aikuisten annoksia edullisemmat. Lapset eivät syö yleensä kovin suuria annoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMikä on unelmanne?

Unelmoimme siitä, että lopetetaan kokonaan puhumasta lapsista ravintoloissa. Lapset kuuluvat vanhempiensa mukana ravintoloihin. Sen tulisi olla normaalia, arkipäivää. Toivoisimme myös, että ravintoloissa näkisi myös enemmän sukupolvia kokoontuneena saman pöydän ääreen. Ja ääntä, sitä saa myös olla, he hymyilevät ja sanovat itse olevansa äänekkäitä ihmisiä. Ja vielä pisteenä i:n päälle, ei nähdä alkoholia aina ongelmana. Se on maataloustuote. Pieni lasi viiniä ruoan kanssa kruunaa aterian. Jos yhden sanan nostaisi toivelistan kärkeen, se olisi vieraanvaraisuus. Sitä lisää, pariskunta sanoo yksissä tuumin. Ja ääntä, sitä saa myös olla, he hymyilevät ja sanovat itse olevansa äänekkäitä ihmisiä.

Rohkaisuna Hanna ja Joonas lähettävät vielä kaikille pienten lasten ja vauvojen vanhemmille viestin: Rohkeasti vaan ravintoloihin. Heidän kaksospoikansa olivat ensi kertaa ravintolassa viiden päivän ikäisinä. Joonas uskoo, että jos he olisivat odottaneet useamman kuukauden, sitä olisi jännittänyt ihan eri tavalla.

 

Related posts:

Karitsanpotkaa kolmessa vartissa
Luotettava kumppani loppuelämäksi, Lundia
Kulinaristien skidit ei syö purkkiruokaa

12 kommenttia
  • Kiitos tästä! Ja vuoroin vieraissa; myös vanhemmilta voi odottaa että lapset on kasvatettu käyttäytymään ravintolassa. Minua ei haittaa pienempi lapsi joka kiukuttelee vaan se vanhempi joka ei ojenna lastaan siinä tilanteessa. Ipadit eivät myöskään kuulu ravintolaan. Kun vanhemmat huomioivat lapset pöytäkeskustelussa ja ”verhoilevat” ravintolakäynnin joksikin maagiseksi jutuksi niin lapset kyllä viihtyvät ja malttavat.

    12.1.2017 09:36 ‐ Laura

    • Ehdottomasti vanhempien tulee pitää skidit aisoissa, itse en myöskään ole iPadin puolesta puhuja, mutta ei se mua haittaa jos joku moisen ääressä viihtyy. Kukin tyylillään, kunhan kaikilla on kivaa!

      12.1.2017 10:55 ‐ hanna

  • Meillä myös on lapset kulkeneet vauvasta asti mukana ravintoloissa, niin arkena kuin juhlissakin. Tuntuu että enenemissä määrin annokset voi tilata puolikkaina, jolloin koko (ja hinta) vastaa enemmän pienen ruokailijan tarvetta. Samoin myös viinit saa puolikkaina annoksina, jos muuten tuntuu lasten kanssa liialliselta.
    Meillä kuitenkin olen huomannut että nyt 2.5v ja 4.5v kanssa homma ei ihan aina mene niinkun strömsössä kun jompikumpi unohtaa perus ruokapöytätavat (joita vaaditaan kotonakin) ja se toinen lähtee show:hun mukaan. Silloin siitä reissusta ei nauti kukaan, ei vanhemmat, ei henkilökunta eikä ainakaan se naapuripöytä. Siksi jos mahdollista kysyn yleensä varausta tehdessäni että onko ravintolalla toivetta ajasta – meille se harvemmin on niin justiinsa. Yleensä osaavat hyvin ohjeistaa mikä on sellainen hetki, jolloin kaikilla on helpompaa – tarjoilijakin ehtii kuunnella kun ipanat haluavat itse tilata ja annoksetkin saattavat tulla aavistuksen nopeammin.
    Illallista suunnitellessa yritän aina muistaa sen, että siellä saataa olla myös vanhemmat, jotka ovat nähneet ison vaivan hankkiakseen lapsenvahdin ja saadakseen hetken yhteistä aikaa…joten se hetki heille suotakoon.

    12.1.2017 11:19 ‐ riikka

  • Meidän poika on myös ollut alle viikon ikäisenä ensimmäisen kerran ravintolassa.Nyt jo puolivuotias poitsu on jo oikea ravintoloiden konkari.Koskaan ei olla saatu huonoja kommentteja henkilökunnalta tai muilta asiakkailta,tosin niitä”lapset ei kuulu ravintolaan” kommentteja en edes ottaisi kuuleviin korviini. :D Meillä ei asu lastenhoitajia täälä helsingissä, joten lapsen jättäminen hoitoon ei ole ollut edes vaihtoehto. Kiitos tästä tekstistä ja hienoa, että suomalaisetkin alkavat pikku hiljaa olla avarakatseisempia tämän asian suhteen.

    12.1.2017 11:37 ‐ Sallac

  • Juuri näin.

    Lisäksi pidän kummallisena sitä, jos ravintolassa lasten annokset tuodaan (tai niiden eroaikeistaan tuomista ehdotetaan) pöytään aikaisemmin kuin muiden vanhempien ihmisten annokset. Harvoin lämmin ruoka syödään arjessakaan eri aikaa niiden kesken, jotka saman pöydän ääressä istuvat.

    12.1.2017 13:45 ‐ Minna

  • Kuinka paljon sä nukut öisin? Mistä löydät motivaation treenata? Kuinka usein treenaat? Jätätkö koskaan treenejä väleistä esim. huonosti nukutun yön takia tai vaan se ettei jaksa/ kiinnosta? Kuinka monta kertaa viikossa treenaat?

    13.1.2017 18:49 ‐ Riina

  • Ravintoloissa ymmärretään hyvin tuoevaisuuden asiakkaiden päälle. Parempaa palvelua lasten kanssa saa kunnon ravintoloissa kuin pikaruokaravintoloissa. Muistan 8 vuotta sitten pari päivää kun olimme sunnuntaina olleet 1,5-vuotiaan esikoisen ja miehen kanssa Elitessä. Kun lapsi syötyään vähän ”kyllästyi” syöttötuolissa istumiseen, tarjoilija toi lapselle jostain eteen jännän kuvakirjan (siinä oli luukkuja ja reikiä mutta ei mitään äänekkäitä nappuloita). Ja sitten tuli lapselle vielä jotain mielenkiintoista pientä keittiöstä (muistaakseni kurkusta ja porkkanasta). Saimme rauhallisesti nautittua sunnuntaipäivällisen.
    Seuraavana päivänä, minun töideni jälkeen tavattiin klo 17 Kampin keskuken Memphisissä (olikohan se se, alakerran ravintola Narinkkatorin vieressä). Kontrasti ammattilaisten palveluun Elitessä oli hämmästyttävä. Siis tuona maanantaipäivänä emme saaneet palvelua. Lapsi vinkui ja vanhemmat stressasi. Toisaalta tämä ravintola oli ehkä sellainen, että nämä elämän äänet paremmin sekoittuvat taustamusiikkiin.
    Arvostan hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Lasten kanssa kannattaa käydä ravintolassa jo pienestä alkaen niin oppivat. Minuata se on hyvä keino opettaa myös uusia makuja, joita kotona ei ehkä olisi. En tilaa lapselle ravintolassa muusia ja lihapullia. En muista ravintolaa, jossa ei olisi saanut puolikasta annosta lapselle. Usein otan itselleni juuri sen saman annoksen kuin lapsille (ainakin nyt nuorimmaiselle, koululaisella on jo omat näkemykset). Myös siitä annoksesta voi keskustella lapsen kanssa.
    Omalle isälle ravintolassa käynti oli jotain erityisen hienoa kun ruokailtiin ”liinapöydän ääressä”. Omille lapsille haluan tehdä siitä arkipäiväisempää,
    mutta ihanan rauhoittavan hetken vaikka keskellä arkea työpäivän/lapsen koulupäivän jälkeen. Äitihän ei silloin stressaa ruoanlaitosta eikä tiskeistä. Voin keskittyä paremmin silloin noihin mun rakkaisiin.

    14.1.2017 07:56 ‐ Rita

  • Ei haittaa minua lapset ravintolassa, jos vanhemmat osaisivat heistä huolehtia. Näin ei kuitenkaan usein ole vaan juostaan ympäriinsä ja kiljutaan ja pyyhitään tahmaisia käsiä muiden asiakkaiden takkeihin. Lasten paikka ei ole ravintolassa varsinkaan ilta-aikaan. Kannattaa myös muistaa ettei rattaat yksinkertaisesti mahdu joka paikkaan ja ovat turvallisuusriski tukkiessaan koko käytävän. Ravintola ei myöskään elä myymällä halvempia lastenannoksia vaan se on lisäpalvelu. Onhan noita lapsiystävällisiä paikkoja paljonkin, mutta en voi käsittää miten kukaan kehtaa viedä pienet lapset johonkin vähänkin fiinimpään paikkaan ilta-aikana.

    15.1.2017 04:08 ‐ Rollis

  • Heippa!

    Voi Hanna. Lueskelin postauksiasi ja (taas) vaihteeksi jäin pohtimaan elämää. Kaikesta mitä teet ja mistä kirjoitat, paistaa intohimo. Tuntuu siltä, että sinä et tunne puoliksi tai sinnepäin vaan täysillä ja arvostat kaikkea. Blogiasi ja Instagramiasi on inspiroivaa seurata.

    Minä sen sijaan, en tiedä mitä kohtaan tuntea intohimoa ja mihin suuntaan mennä. Kaikki oli tosi varmaa ja hyvin suunniteltua silloin 19 vuotiaana. Tuli välivuosi. Tuli epäilys. Tuli parisuhde, josta ei jotenkin osannutkaan lähteä toiseen kaupunkiin toteuttamaan niitä unelmia. Tuli korvaavia kouluja, korvaavia ammatteja. Tuli työttömyys ja epätoivo. Nyt 32 vuotiaana tunnen, etten ole ikinä intohimoa kokenutkaan ja oloni on ikäloppu. Haluan niin paljon asioita ja pelkään etten osaa tehdä yhden yhtä oikeaa ratkaisua päästäkseni joskus edes askeleen lähemmäs niitä. Pelkään hurjasti että haaveeni ”urasta” jää vaan haaveeksi. Etten koskaan löydä sitä missä olen pirun hyvä ja saisi tehdä sitä työkseni. Että teen ikäni korvaavia asioita, vain hengissäpysymiseksi. Miten ihmeessä voi olla näin vaikeaa hahmottaa oikea suunta?! Miten ihmiset tietävät mitä tehdä, jotta saavuttaa sen mistä haaveilee :’D !?

    Tätä kommenttia ei tarvi julkaista, en osaa selittää sinulle saati itsellenikään miksi kerron tästä sinulle. Olet esikuva, inspiraation lähde ja kiitos siitä. Yritän ottaa mallia, poimia infon jyväsiä, ymmärtää polkuja. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämään.

    1.2.2017 19:59 ‐ Minttu

    • Moikka, olen miettinyt tovin, mitä sinulle vastaisin. Ensiksi, kiitos kauniista sanoista. Olet siinä oikeassa, että teen kaiken intohimolla, koen, että se on ainoa mielihyvää tuova tapa tehdä asioita. Etsikkoaika oli minullakin, eihän sitä voi tietää vieläkään mistä saan kiksit vaikkapa viiden vuoden päästä, pääasia että nyt on mielekästä elämää. Uskon hyvän seuraavan, vaikkakaan en tiedä missä muodossa se saapuu.

      Älä pelkää, jos nyt yhden neuvon voisin antaa. Anna palaa, vaikket unelmistasi vielä tietäisi, suuntaa sinne mikä tekee olosi onnelliseksi. Sieltä suunnasta se unelmakin sitten löytyy. Olet varmasti pirun hyvä monessa, ja jos et ole, sen oppii kun tekee! En tiennyt minä kustannusalasta mitään vielä viisi vuotta sitten, sittemmin on harjoiteltu ja saatu aikaan väyliä joita kukaan muu ei aiemmin ollut vielä löytänyt. Kun ite tekee, kaikki on mahdollista.

      Anna palaa siis! Suuntaa voi aina myös muuttaa, eikä ilman epäonnistumisia voi tietää mistä nauttii ja mihin on matkalla.

      Iloa sulle, vaikutat huipputyypiltä.

      2.2.2017 15:37 ‐ hanna

  • Kiitos sanoistasi :) Kohti tuntematonta – ja sen yli, ilmeisestikin, rohkeudella.

    3.2.2017 12:35 ‐ Minttu

    • Juuri niin. Iloa viikonloppuun! Ota lasi skumppaa ja kuulostele – uudet jutut saattaa siellä jo huudella sua.

      3.2.2017 13:29 ‐ hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>