Parasta pienen ihmisen iholle (sisältää arvonnan)

/ hanna

Kaupallinen yhteistyö Weleda
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen todella nuuka kosmetiikan käyttäjä kun lapsiin tulee, mutta muutama tuote on todettu käytössä korvaamattomaksi. Omaan naamaani vetelen aivan huoletta korealaiset ihmenaamiot, mutta vauvan iholle suosin luonnonkosmetiikkaa. Weleda on ollut minun ja poikieni valinta jo kymmenen vuotta sitten esikoiseni kanssa ja jälleen mennään tutuin tuottein kaksospoikien kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVaippaihottuma on vältetty tässä taloudessa kokonaan, kiitos Weledan Calendula Nappy Change -voiteen. Jos punottaa, ei punota enää seuraavana päivänä. Ja tämä oikeasti toimii, toisin kuin nimeltä mainitsematon yleisvoide jota raahasin ennen apteekista.
Kädet on molemmilla vanhemmilla kovilla, veden kanssa kun pelataan aamusta iltaan. Meillä on sama voidetuubi käsivoiteena, yöllä se tekee taikojaan vaippapeppujen lisäksi myös meidän käsillemme.  Joonaksen koura kuvassa, ihan noin rankka ei vauvavuosi meikän tassuille ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuistan esikoiseni vauva-aikana kylvettäneeni hänet liki joka ilta, olin ehkä lukenut jostain, että niin olisi hyvä tehdä. Kaksosten kanssa iltahommaa piisaa kutakuinkin tuplasti ja olemme olleet tosi laiskoja kylvettämisen kanssa. Toisen (ja kolmannen) skidin kanssa kaikki on ihanan paljon iisimpää, liittynee myös rentouteen ja itseluottamukseen.
Keski-ikäinen selkäni vihaa touhua sekin, mutta nyt kun pojat lähestyvät ensimmäistä synttäriään ja ovat alkaneet nauttia kylpemisestä, olemme Joonaksen kanssa taipuneet melko säännöllisiin kylpytuokioihin kanssaan. Ostimme suihkuun jakkaran, olemme kovaa vauhtia tekemässä kodistamme eläkevuosiin sopivaa, hyvä me!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pesuaineita en ole käyttänyt pienille pojille lainkaan ennen kuin viime viikkoina, nyt kun spagetit hierotaan päänahkaan ja porkkanaa löytyy korvan takaa jos sinne muistaa kuikata. Weledan tuotteet ovat minulle tuttuja jo kymmenen vuoden takaa, jolloin öljysin saman sarjan öljyllä raskausmahaani koko raskausajan ja säästyin raskausarvilta – sama homma tällä kerralla. Sanovat, ettei arpia voi ehkäistä ulkoisesti ja ne tulevat jos ovat tullakseen, no tiedä häntä. Minulle öljyn lotraaminen oli terapeuttista touhua ja nautin niistä hetkistä kun tutustuin mahan uusiin dimensioihin öljyämällä kupua ja reisiä siinä samalla, Weledan öljyjen tuoksut miellyttävät erittäin valikoivaa, jopa nirsoa nenääni. Hierontaöljyjen suosikkini on laventeli, mikään ei voita kotioloissa saatua jalkahierontaa, paitsi ehkä kokovartalohieronta.

weleda_1OLYMPUS DIGITAL CAMERAVaikka en enää raskaana olekaan, kuivat kintut ja kyynärpäät huutavat kosteutta puoleensa ja saamansa pitää, parasta on kun koko poppoolle voi vedellä samat voiteet ja öljyt, helpottaa tätä arjen kulkua hitusen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAArvon tähän postaukseen kommentoineiden kesken ison satsin Weledan tuotteita, lupaan paketista löytyvän ainakin kaikki omat suosikkituotteeni ja vähän päälle.  Arvoltaan lahja on 150 euroa. Jätä siis boksiin sananen ja olet mukana arvonnassa. Voittajan kerron tässä samassa postauksessa 11.8.klo 18.00.

Onnea matkaan!

Kiitos arvontaan osallistuneille, arpaonni osui tällä kertaa seuraavalle kommentin jättäneelle:

10.8.2017 09:59 Merja

Mahtavaa ollut seurata miten hienosti ootte pärjännyt kaksosten kanssa silti unohtamatta toisianne ja ”entistä elämäntapaanne”. Mulla sektio ensi viikon keskiviikkona ja toivon tosiaan että oma elämämme, kylläkin ”vain” yhden kanssa, lähtee rullailemaan yhtä mukavasti. Vauvankampehankinnat on kyllä jo tehty mutta mukana ei ole yhtään luonnonkosmetiikkaa joten mielelläni otamme kokeiluun<3

Laitoin voittajalle sähköpostia, joten tsekkaa postilaatikkosi. Kaikille ihanaa viikonloppua, lupaan jatkossakin arvontoja, mahtavaa miten ilolla otatte näitä vastaan!

 

Related posts:

Gurmandit tiensä ensimetreillä
Loma lähenee
Vappupiknikin parhaat leivät

291 kommenttia
  • Mukana. Mielelläni voittaisin!

    8.8.2017 13:05 ‐ Tiina

  • Luonnonkosmetiikka <3

    8.8.2017 13:07 ‐ Päivisusanna

  • Weledan tuotteet on aivan ihania! <3
    Yhden aikuisen ja neljän lapsen perheessä tuo määrä kestäisikin jonkun aikaa. =)

    8.8.2017 13:09 ‐ Jaana

  • Mukana arvonnassa! Muutamaa weledan tuotetta olen kokeillut itse ja lapsella on käytössä talvisin weather protection voide. Olisi kiva päästä kokeilemaan weledaa vielä lisää. :)

    8.8.2017 13:11 ‐ Hanna

  • Voi kun arpaonni suosisi – luonnonkosmetiikka kiinnostais kyllä kovasti! :) ja nuo teidän pojat – niin suloisia! :) aurinkoista viikon jatkoa! :)

    8.8.2017 13:12 ‐ Aino

  • Muita luonnonkosmetiikkamerkkejä on meillä kyllä kokeiltu, mutta Weleda jostain syystä jäänyt testailematta. Luen mielelläni myös muita luonnonkosmetiikkaan liittyviä juttuja, eli kirjoitathan niistä jatkossakin :)

    8.8.2017 13:14 ‐ Jonsbe

  • Onpas mennyt minulla aivan ohi tällainen merkki. Ihanaa olisi testailla! :)

    8.8.2017 13:14 ‐ HannaC

  • Waleda on kaveri jo äidin kosmetiikkakaapilta nyysittynä – toimii!

    8.8.2017 13:16 ‐ Karkki

  • Mukana arvonnassa!! Weledalta on ollut yksi kasvovoide joskus, mutta jäi käyttämättä liian voimakkaan tuoksun takia. Haluaisin testata muita sarjan tuotteita, ties vaikka uusi suosikki löytyisi!

    8.8.2017 13:16 ‐ Niina Palomäki

  • Oi ihana juttu, Weleda on tosiaan parasta, pienelle, keskikokoiselle ja isolle iholle. Ihan parasta myös puutarhanhoidon kovettamille käsille!

    8.8.2017 13:17 ‐ Sanna-Mari

  • Oi mikä ihana arvonta! Ehdottomasti mukana!

    8.8.2017 13:17 ‐ Riikka-Maria

  • Mukana!! Tarvittaisiin todella koko perhe :)

    8.8.2017 13:19 ‐ Reetta

  • Weleda on testaamatta, mutta atooppikkoperheellä olisi varmasti tarvetta. Moni muu luonnoskosmetiikkamerkki on ihastuttanut ja päätynyt jokapäiväiseen käyttöön.

    8.8.2017 13:23 ‐ Virpi

  • Ihania kuvia!

    8.8.2017 13:23 ‐ tiitu

  • Antaisin koko paketin kuuden lapsenlapseni käyttöön.

    8.8.2017 13:24 ‐ Aulikki

  • Mukana<3 toi calendula-rasva on kyllä niin hyvää ja ihanan tuoksuista!!!:)

    8.8.2017 13:31 ‐ Irkku

  • Huh, oispahan aikamoinen hemmottelusetti syksyksi, jos arvontaonni suosisi.

    8.8.2017 13:31 ‐ Kaisa

  • Mukana kuin peräpukama!

    8.8.2017 13:32 ‐ Riikka

  • Mieluusti kokeilisin Weledan tuotteita. Vanhat luottomerkit on kulkenut mukana jo pitkään ja nyt olisi vihdoin aika päivittää niitä luonnonkosmetiikan suuntaan.

    8.8.2017 13:32 ‐ Hannaa

  • Mukana ! etsinnässä itselle tuotteet jotka eivät ärsyttäisi huippuherkäksi äitynyttä ihoa ja samalla saisi lapsillekin testattua.

    8.8.2017 13:32 ‐ Tiiana

  • Oi mikä ihana arvonta! Meidän pienelle olisi ihana kokeilla, etenkin, tuota rasvaa (ja myös mun käsille voisi tehdä enemmän kuin hyvää! Ja myönnän myös rakastavani öljyn läträämistä, ah!

    8.8.2017 13:39 ‐ Saaga

  • Weleda on vanha lemppari ja luonnonkosmetiikka herkkäihoisen pelastus. Oh yes!

    8.8.2017 13:41 ‐ Aikku

  • Uusi merkki mulle, mukana ollaan:)

    8.8.2017 13:42 ‐ Daniela

  • Ihania vinkkejä, joita juuri kaipasinkin! Voi kunpa onni suosisi, niin veisin myös äidilleni tuotteita tuliaisiksi Lapin hillasoiden rasittamalle kropalle. :-)

    8.8.2017 13:43 ‐ Maikki

  • Hep, arvonnassa mukana! Meillä poikani 9vee ja minä kärsimme kuivasta ihosta sekä välillä atopiaksin epäilty…kunnes löysin Ruohonjuuresta Weleda tuotteita!!! Hip hurraa huusimme kun apu löytyi..
    -Maria

    8.8.2017 13:43 ‐ Erja

  • Waleda onkin vielä testaamatta :)

    8.8.2017 13:44 ‐ Salla

  • Weleda ❤️

    8.8.2017 13:51 ‐ Tiina Savolainen

  • Mukana, mun ja vuoden ikäisen tytön iho kaipaisi näitä kovasti! <3

    8.8.2017 13:51 ‐ Marge

  • Oi että, olisipa ihanaa voittaa tuotepaketti! Nykyään työttömänä ei ole ollut aikoihin varaa Weledan upeisiin tuotteisiin, vaikka käytössä riittoisampia ovatkin kuin monet muut <3

    8.8.2017 13:52 ‐ Marika

  • Weledan tuotteet ovat ihania! Mukana arvonnassa :)

    8.8.2017 13:53 ‐ Taina

  • Hanna sä olet hieno nainen! Tykkään sun asenteesta ja jutuista! Weledan villiruusuöljy on oma suosikkini. Näissä Weledan tuotteissa tuoksu voi olla melko tiukka, mutta se on kuitenkin luonnollinen. Apteekin tms hajusteettomat tai hajustetutkin perusvoiteet haisevat mietoinakin keinotekoiselle ja muoviselle. Mä haisen mieluummin vaikka pierulle kuin synteettiselle horsmalle, joten valintani taipuu aina luonnonkosmetiikkaan.

    8.8.2017 13:56 ‐ Helena

  • Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja jotain merkkejä jo kokeillutkin. Joku hyvä tuote pitäis löytää kun sekä mulla että kuopuksella on riesana atooppinen ihottuma. Näitä vois todellakin kokeilla!

    8.8.2017 13:56 ‐ Mirkkuli

  • Weledan tuotteita on tullut kokeiltua harmittavan vähän, vaikka merkiltä löytyykin ihan kiinnostavia juttuja. Mukana arvonnassa, jospa viimeinkin pääsisin testailemaan näitä tuotteita!

    8.8.2017 13:56 ‐ Mintzu

  • Oispa ihana voittaa tää paketti, Weleda on yks lempparikosmetiikkamerkkejä! Skin Food on muuten tosi hyvä luonnonmukainen vastine Bepanthenille!

    8.8.2017 13:57 ‐ Ona

  • Mukana. Kuiva, korppuiho täällä halajaa tuotteita :-)

    8.8.2017 13:57 ‐ Maarit

  • Weledan revitalising hair tonic on ainut tuttu tuote, mutta loistava päänahan hyvinvointiin ja raikastamiseen. Mieluusti kokeilisimme myös merkin muita tuotteita koko perheen iholla. Innolla mukana:)

    8.8.2017 13:57 ‐ Annika

  • Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tuotteet tulisivat tarpeeseen niin vauvalle, taaperolle kuin teinillekin. Aurinkoista kesäpäivää kaikille!

    8.8.2017 13:59 ‐ Leena

  • Tiedän äidin, joka kovasti kaipaisi näitä tuotteita atooppisen ihonsa hoitoon :) hänen lapsensa nauttisivat tuotteista myös. Mukana siis arvonnassa!

    8.8.2017 14:00 ‐ Sanni R.

  • Olisipa mainio paketti meidän perheelle, joka on pian kasvamassa kolmihenkiseksi! :) Ensimmäistä kertaa uskaltauduin tänne jotain kommentoimaan, vaikka vannoutunut lukija olenkin.

    8.8.2017 14:02 ‐ Jenni

  • Mukana ! :)

    8.8.2017 14:07 ‐ Jessica

  • Mukana arvonnassa! Weleda on ihan super – itselle tuttuja tuotteita mm tyrni-vartalovoide, skin food-rasva sekä tuoksut. Tuota vaipparasvaa olen käyttänyt ihan omalle iholle kun oikein kuivaa/kutittaa tai ihottumaa pukkaa – aina on auttanut. Aurinkoisia kesäpäiviä sinne!

    8.8.2017 14:09 ‐ Elena

  • Olisipa ihanaa tutustua itselle uusiin tuotteisiin.Kuulostavat kovasti hyviltä!

    8.8.2017 14:10 ‐ Riina J

  • Ehdottomasti mukana! :)

    8.8.2017 14:14 ‐ Anna

  • Mukana ollaan, Weledan tuotteet on laadukkaita :)

    8.8.2017 14:15 ‐ Miia

  • Olenkin jo jonkin verran weledan tuotteita käyttänyt, olisi kiva päästä kokeilemaan niitä enemmänkin! :)

    8.8.2017 14:15 ‐ Sandra

  • Kummipojalle menisi tämä paketti!

    8.8.2017 14:19 ‐ Marika

  • Weledan tuotteet on hyviä, olisi kiva voittaa niitä .

    8.8.2017 14:20 ‐ Teija

  • Olisi mukava päästä kokeilemaan Waledan tuotteita. Luonnonkosmetiikka on lähellä omaa sydäntä :)

    8.8.2017 14:23 ‐ Neea

  • Kiitos Hanna ihanasta blogista, seuraan arkeanne Ranskasta käsin. Weledan tuotteet on tuttuja, ihana olisi voittaa, etenkin nyt kun odotan esikoistani syntyväksi lokakuussa – kroppa tosiaan ison myllerryksen keskellä, joten pieni hemmottelu tekee/tekisi hyvää.

    8.8.2017 14:26 ‐ Noora

  • Olisi mahtavaa kokeilla erilaisia Weledan kosmetiikkatuotteita, luonnonmukaisuudesta iso peukku,samoin sun blogille, josta saa hyviä inspiksiä arkeen!

    8.8.2017 14:28 ‐ Bea

  • Mukana arvonnassa, tuotteet tulisivat omaan ja taaperon käyttöön :)

    8.8.2017 14:28 ‐ Emma

  • Voi kun voittaisin!

    8.8.2017 14:39 ‐ Annikki

  • Mukana kivassa arvonnassa! :)

    8.8.2017 14:40 ‐ Xeveliina

  • Jes mukana arvonnassa! <3

    8.8.2017 14:43 ‐ Miramm

  • Weledan iki-ihaniin ruusutuotteisiin olenkin jo tutustunut! Toivottavasti pääsen tutustumaan muihinkin tuotteisiin tätä kautta!

    8.8.2017 14:43 ‐ Titta

  • Kiitos postauksesta! Täytyykin etsiä näitä tuotteita pienelle, kun etelämmäs suuntaamme kuun lopussa viikonloppulomalle!

    8.8.2017 14:48 ‐ Anette

  • Weladalta kokeiltu cain käsivoidetta ja oli loisto tuote. Vedin sitä jopa jalkoihinkin. Tuote sopi myös hajuherkän mieheni nenään. Tosi vaikea löytää tuotteita joiden kanssa nirso nenä voi elää.

    8.8.2017 14:49 ‐ päivi santalähde

  • Todellakin. Weleda!

    8.8.2017 14:53 ‐ Minna

  • Monta kertaa pitänyt Weledaa kokeilla, mutta jostain syystä jäänyt ostamatta. Ehkä kohta.

    8.8.2017 14:53 ‐ Anu

  • Tuotteisiin en kiinnittänyt ollenkaan huomiota -niin söpöja on teidän pojat<3 Ehkä myöhemmin ehdin tutustua kosmetiikkaan;)

    8.8.2017 14:54 ‐ Ella

  • Olipas ihana postaus! Luonnonkosmetiikka on minulla koko ajan enemmän ja enemmän käytössä. Weledalla on muutama tuote johon täytyisi nyt tutustua enemmän. :)

    8.8.2017 15:00 ‐ Verna

  • Mukana arvonnassa. Talvikuukausina tuo kehäkukkavoide toimi myöskin kasvojen ihon kosteuttajana!

    8.8.2017 15:00 ‐ Virva

  • Mukana arvonnassa! Ihoni ja kehoni on herkistynyt kroonisen sairauden myötä kemikaaleille joten kaikki luonnon kosmetiikka on myös minun valintani. :)

    8.8.2017 15:04 ‐ Laura

  • Tuntematon merkki tämä itselleni, mielelläni kokeilisin meidän perheen pieniin ja isompiin!

    8.8.2017 15:05 ‐ AnnaH

  • Mukana. Jospa onni suosisi vihdoin.
    Minä niin tykkään sun blogista.

    8.8.2017 15:08 ‐ Satu A.

  • Kiinnostuin todella! Odotan juuri esikoistani ja haluaisin ehdottomasti kayttaa luonnonkosmetiikkaa hanenkin iholle☺❤jos arpaonni ei suosi niin nimen laitan kylla korvan taakse.

    8.8.2017 15:09 ‐ Emma

  • Mukana! Weledan raskausarpiöljyä kulunut kolmatta pulloa tähänkin vauvamahaan :)

    8.8.2017 15:10 ‐ Orvokki

  • Ihana arvonta syksyä ja tulevaa talvikautta ajatellen. Kesän jäljiltä kuivan ihon tehokosteutus kuulostaisi mahtavalta ja sarjan öljyt herättävät kiinnostusta siltä osin.

    8.8.2017 15:14 ‐ Iia

  • Niin mieluusti vaihtaisin kaiken kosmetiikan luomuun. Ehkä tätä kautta alkuun ?

    8.8.2017 15:14 ‐ Tiina

  • Enpä ole ikinä testannut Weledaa, olisi kiinnostavaa!

    8.8.2017 15:19 ‐ Henrika

  • Olen aika varma että weledan calendula-voide pelasti omankin mahani raskausarvilta. Hyvää kamaa, toivottavasti arvonnassa tärppää :)

    8.8.2017 15:20 ‐ KL

  • Weledan öljyä olen itsekin raskausvatsalle litraillut, muita tuotteita ookkaan testaillut, varmasti vähintään yhtä hyvät! Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    8.8.2017 15:20 ‐ Julia

  • Olisi ihanaa voittaa Weledan tuotteita! Täällä tosi kuivaihoiset äiti ja poika olis onnellisia. :)

    8.8.2017 15:21 ‐ Taina

  • Totta joka sana Weledasta. Loistotuote.

    8.8.2017 15:21 ‐ Tanja

  • Weledan kasvovesi on paras! Mukana arvonnassa!

    8.8.2017 15:23 ‐ Hanna

  • Ehdottomasti mukana arvonnassa <3

    8.8.2017 15:24 ‐ Iids

  • Mukana! Mulle Weledan tuotteet ei oo niin tuttuja ollenkaan, mutta paljon hyvää olen näistä kuullut, ois ihana voittaa!

    8.8.2017 15:26 ‐ Sanna P

  • Hienoa, mukana tottakai!

    8.8.2017 15:26 ‐ Anniliiini

  • mukana! luonnonkosmetiikka on itselle jo arkipäiväistä, merkkejä tullut jokunen kahlattua läpi ja jostain syystä weledan tuotteet vielä kokeilematta

    8.8.2017 15:27 ‐ sanna

  • Olen vastikään herännyt luonnonkosmetiikkaan, ja wautsi tämä olisikin osuva palkinto meidänkin perheelle!

    8.8.2017 15:27 ‐ Anna Vee

  • Oijoi mikä arvonta, olisi niin ihanaa voittaa mahtavan Weledan tuotteita itselle ja vauvalle!

    8.8.2017 15:31 ‐ Millavee

  • Ehdottomasti mukana! Weledan tuotteet on entuudestaan tuttuja, suosittelen! Jos voitan niin pikkuinen kummityttöni saisi osan tuotteista ❤

    8.8.2017 15:32 ‐ Anna

  • Rakastan luonnonkosmetiikkaa, erityisesti erilaisia öljyjä. Nyt opiskelijana rahaa on melko niukasti, niin tulisi kyllä tuotteet tarpeeseen. :)

    8.8.2017 15:33 ‐ Laura

  • Kiva arvonta! :)

    Mukana. :)

    8.8.2017 15:35 ‐ tt3

  • Pikkuhiljaa kun oma laskettuaika lähestyy, olen alkanut pohtia noita vauvan ihonhoitoon liittyviä juttuja. Itselläni kun oli lapsena/on edelleen haasteellinen atooppinen iho niin voisin kuvitella että jälkikasvukin saattaisi samanlaisen jackpotin periä :D Luonnonkosmetiikka on AINOA, mikä ei ole omaa ihoani ärsyttänyt ikinä. Joten sitä myös bebelle!

    8.8.2017 15:39 ‐ TM

  • Weledaa ei olekaan tullut vielä testattua, vaikka merkkiin olen törmännyt siellä täällä. En itsekään halua laittaa lapsen iholle mitä vain (nykyään olen tarkempi myös omastani, jonka olen todennut aika herkäksi) joten paketti toimivia aineita kelpaisi!

    8.8.2017 15:47 ‐ Jii

  • Saatuani viikko sitten diagnoosin pinnallisesta melanoomasta, heräsin miettimään, miten kohtelen omaa ihoani päivittäin. Ihosyövän välttämiseksi tietenkin UV-säteiltä suojautuminen ja aurinkovoiteet ovat tärkeintä, varsinkin kesällä. Kuitenkin, tajusin, etten ole koskaan kiinnittänyt liiemmin huomiota käyttämääni kosmetiikkaan ja sen sisältämien kemikaalien vaikutukseen ihoon. Aion siirtyä luonnonkosmetiikkaan pikkuhiljaa, opiskelijabudjetin rajoissa. Tämän arvonnan voittaminen olisi ihana ja helpottava yllätys!

    Muistetaan pitää ihosta oikeasti huolta <3

    8.8.2017 15:47 ‐ Telma

  • Mukana arvonnassa!

    8.8.2017 15:52 ‐ Ulla

  • Kiva olisi päästä testaan Weledan tuotteita enemmänkin. Oma kokemus rajoittuu juurikin vatsan öljyämiseen raskausaikana ja arvilta säästyin.

    8.8.2017 15:56 ‐ SusannaMaarika

  • Ihana olisi päästä Weledan tuotteita testailemaan eli mukana arvonnassa:)

    8.8.2017 15:58 ‐ Eveliina

  • Moi Hanna! Weleda tuotteet ovat mulle tuttuja raskausajoilta. Nyt odotan toista lasta öljy on kovassa käytössä päivittäin. Toivon kovasti, että onni lykästäisi minua.

    8.8.2017 15:58 ‐ Tiina Berryhill

  • Ompa kiva arvonta! Ehottomasti mukana:)

    8.8.2017 15:59 ‐ M

  • Samoja suosikkeja! Arvostan Weledan tuotteiden ”arvokkuutta”, niistä aistii pitkän historian ja perinteet.

    8.8.2017 16:02 ‐ Jonna

  • Itse olen käyttänyt weledalta scalp treatmentia, raikastaa kivasti hiuspohjaa ja toimii myös kutinaan. Muita tuotteita en ole vielä testannut, josko tämän arvonnan kautta tulisi tutuiksi :)

    8.8.2017 16:05 ‐ Lotta Huhdanmäki

  • Oi ihanaa! Weleda hitusen tuttu itselleni mutta lapsille vielä testaamatta. Tytöillä kuivat ja herkät ihot, joten tuotteet varmasti sopisivat.

    8.8.2017 16:09 ‐ Heli

  • Ihania tuotteita! Tulisi kyllä tarpeeseen.

    8.8.2017 16:10 ‐ Anna

  • Luonnonkosmetiikka kiinnostaa,joten toivottavasti arpaonni suosii. Eritoten kun on lukenut kuinka tuotteet ovat teillä toimineet noin hyvin,niin kiinnostus sen kuin kasvoi.

    8.8.2017 16:13 ‐ Lotta

  • Oi, ihanaa! Weleda on oma luottomerkki, hinta ja laatu ovat kohdallaan.

    8.8.2017 16:39 ‐ Tuulia

  • Weledan tuotteet ovat siten hyviä, että niiden käytön kokemuksissa ne eivät juurikaan eroa normikosmetiikasta. Tarkoitan tällä sitä, että välillä saatan pettyä johonkin luonnonkosmetiikkatuoteeseen, sillä se ei ole yhtä tehokas, vaahtoutuva jne. kuin normisarjojen tuotteet. Weleda on tässä ihan eri luokkaa. Tuotteet ovat oikeasti toimivia, peseviä, kosteuttavia, kuorivia mitä ikinä tuote lupaakin. Mistään ei siis tarvitse luopua, ja luontokin tykkää. Ehdottomasti olen mukana arvonnassa, joskin jokin tuotteista ehkä menisi vastasyntyneelle ystävävauvalle. :)

    8.8.2017 16:44 ‐ Ulrika

  • Weledan tuotteet ovat kyllä hyviä, joten mukana arvonnassa!

    8.8.2017 16:45 ‐ Tarja

  • Kummitytöille menisi paketti, itse aion kokeilla tuota calendulavoidetta käsiin heti! Kiitos vinkistä.

    8.8.2017 16:47 ‐ sannamaija

  • Haluan mukaan Weledan tuotteiden arvontaan.

    8.8.2017 16:47 ‐ sari

  • Olipas ihana postaus kera ihanien kuvien! Ainakin mä oon ihan myyty ja käyn ostaa Weledaa jos en voita niitä nyt, oon niitä usein katsellut kyllä :)

    8.8.2017 16:51 ‐ Kristiina A. C

  • Vasta viimeisten kuukausien aikana alkanut tutustua luonnonkosmetiikkaan, Weleda uusi tuttavuus. Mukana arvonnassa!

    8.8.2017 16:52 ‐ Saara

  • Luonnonkosmetiikka on parasta ❤️

    8.8.2017 16:55 ‐ Moona

  • Mukana! Mistä näitä muuten saa jatkossa ostaa? Joku mainitsi Ruohonjuuren. Vauvojen vaippaihottumaan etsitään kuumeisesti lisää hoitovaihtoehtoja.

    8.8.2017 17:05 ‐ Essi

  • Haluaisin tutustua paremmin luonnonkosmetiikkaan, mutta opiskelijan kukkaro ei meinaa antaa myöten. Arvontaan mukaan siis :)

    8.8.2017 17:08 ‐ Jasmine

  • Weledan tuotteissa tuoksu on melkeinpä parasta! Aikoinaan lotrasin weledan tyrnikäsivoiteen kanssa vain tuoksun takia, vaikka oli käsivoide muutenki huopputuote :D olen käyttänyt calendula sarjan kosteusvoidetta itsekin herkälle nahalleni. Olisi siis kiva saada tuotteita lisää!

    8.8.2017 17:21 ‐ Miukumauku

  • Mukana arvonnassa! :)

    8.8.2017 17:25 ‐ Ilona

  • Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, tämä olisi uusi tuttavuus. Ihanaa olisi päästä kokeilemaan!

    8.8.2017 17:27 ‐ Mari

  • Ihana ihanapalkinto! Voi kun voitto osuisi kohdalle!

    8.8.2017 17:45 ‐ MrsT

  • Luonnonkosmetiikka intoilijana on vähän noloa tunnustaa etten ole kokeillut yhtään Weledan tuotteita. Tässähän tämäkin vääryys korjaantuisi.

    8.8.2017 17:47 ‐ Reetta

  • Tarvitsen Weledan tuotteita itseni hemmotteluun!

    8.8.2017 17:54 ‐ Eila Laitinen

  • Mukana :) minulla on menossa raskausviikko 36, niin tuo rasvailu on ollut tuttua puuhaa ja tarpeellista. Arvonnan tuotteet tulisi aktiivisesti käyttöön aivan varmasti :)

    8.8.2017 17:58 ‐ Minna

  • Weledan tuotteita olen jonkun verran testaillutkin (käytän lähestulkoon ainoastaan luonnonkosmetiikkaa), mutta nuo sinun suosikkisi olisi myös kiva päästä testaamaan!

    8.8.2017 18:03 ‐ Elisaini

  • Mukana :)

    8.8.2017 18:07 ‐ Lisa

  • Weledan hierontaöljyt on kyllä parhautta. Tai oikeastaan uppoaa kyllä kaikki sitruunalinjan tuotteet.

    8.8.2017 18:09 ‐ Pinja

  • Mäkin käytin Weledan öljyä raskausaikana eikä tullut arpia!

    8.8.2017 18:18 ‐ Minna

  • Ihania tuotteita <3

    8.8.2017 18:24 ‐ Laura Olin

  • Weledalla on niin ihania tuotteita, joten tottakai arvonnassa mukana.

    8.8.2017 18:26 ‐ Leena

  • Aaah! Mukana, jostain syystä sitä ei muka raaski hankkia kaikkia ihania voiteita, öljyjä ja töhniä joista haaveilee. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan uutuuksia.

    8.8.2017 18:48 ‐ Saara

  • Mukana kivassa arvonnassa!

    8.8.2017 18:51 ‐ Emma

  • Mukana! Weledan tuotteita löytyy muutama, olen myös mieheni saanut innostumaan ihonhoidosta niiden myötä! Ja luonnonkosmetiikkaan siirtyminen on tehnyt ihmeitä iholle :)

    8.8.2017 18:56 ‐ Hele

  • Weledan tuotteet ovat mieluisia, joten osallistun arvontaan!

    8.8.2017 18:59 ‐ Tiina

  • en ole vielä päässyt kyseisen merkin tuotteita testaamaan. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    8.8.2017 19:01 ‐ Annu

  • w e l e d a <3

    8.8.2017 19:08 ‐ reija

  • Ei tullut raskausarpia mullekaan ja weledan öljyä käytin, joka päivä. Se ihana tuoksu syöpyny aivojen sopukoihin. Sen puolesta voin kans suositella odottajille. Aivan crazy hyvä arvonta, täysillä mukana siis!

    8.8.2017 19:13 ‐ Piipau

  • Moi, Hanna! Kiitos kivasta postauksesta, mutta näin ruoan ja viinin ystävänä erityisesti resepteistä ja viinivinkeistä, joita blogistasi säännöllisesti saan! Näin atoopikkona korppukuiva iho ja 80-luvun välttämis”hoito” ovat tulleet enemmän kuin tutuiksi. Nykyään vannon allergioiden hoidossa siedätyksen nimeen ja paijaan siskojen koiria ja työpaikan kissaa surutta. Ihoni voi jo varsin hyvin, mutta ärsyttämättömät ja kosteuttavat tuotteet ovat silti jatkuvasti tarpeen.

    8.8.2017 19:29 ‐ Riepu

  • Oi Weleda <3 kulkenut omassa matkassa mukana jo pitkän tovin..hierontaöljyt eri muodoissaan löytyvät aina kaapista, yleensä useampi, aina vähintään yksi. Laventeli niistäkin oma suosikkini, hetki sen kanssa saunan jälkeen käy meditaatiosta <3 tätä kulkee sarjan minipullo mukana aina myös matkoilla ja lentokoneessa, rauhoittaa hektisen ja stressaantuneen mielen, varsinkin raskailla työmatkoilla. Muistan, kun Weledaa hamstrattiin Berliinin reissuilta tai jos muualle päin Saksaa eksyttiin, aikoinaan oli valikoima Suomessa huomattavasti suppeampi, aikaa ennen verkkokauppojen kulta-aikaa. Nykyään Weledaa saa onneksi jo vaikka mistä ja vaikka missä muodossaan! Itselläni säännöllisessä käytössä mm. Skin food (talvi-ihon pelastaja), jo mainitsemani öljyt, rosmariini-hiusvesi ja keväisin erikoisempi tuttavuus koivujuoma. Luotettava hyvän olon kumppani nyt ja tulevaisuudessa <3

    8.8.2017 19:29 ‐ Ida

  • Mukana arvonnassa!

    8.8.2017 19:46 ‐ Satu

  • Weledan tuotteet ovat ihania! Vielä kun löytyisivät lähikaupasta, niin eksyisivät ostoskoriin useamminkin. Erityisesti voidemainen mutta vaahtoava limen tuoksuinen suihkuvoide on suosikkini. Loppuu vaan aina niin nopeaan. Mukana arvonnassa siis!

    8.8.2017 20:01 ‐ Anna Aaltonen

  • Mukana ollaan!

    8.8.2017 20:09 ‐ Marianne

  • Luonnonkosmetiikka best! omat mönjät ja muut menossa hyvää vauhtia vaihtoon kun pyrin ostamaan loppuneiden tuotteiden tilalle vain luomua. Weleda onkin ihan uus juttu!

    8.8.2017 20:24 ‐ Suvi

  • Olispa ihana päästä testaamaan tuotteita

    8.8.2017 20:27 ‐ Riikka

  • Weleda-tuotteet hyviksi todettu. Mukana arvonnassa.

    8.8.2017 20:33 ‐ Katriina Murto

  • Mulla oli käytössä sama Weledan öljy tuplaraskauden aikaan, ja avot, eipä tullut masuun raskausarpia.

    8.8.2017 20:35 ‐ Reetta

  • Weledan tuotteita on pitänyt kokeilla jo pitkään, hyvää kun olen niistä kuullut. Tässä olisi oiva tilaisuus, varsinkin kun talouteen putkahti juuri uusi perheenjäsen.

    8.8.2017 20:46 ‐ Katja

  • Weleda ON.Arki ON niin paljon mukavampaa,kun kosteutta piisaa.

    8.8.2017 20:49 ‐ Päivi

  • Ihania tuotteita! Mukana arvonnassa,

    8.8.2017 20:50 ‐ klaara

  • Weleda ei olekaan ennestään tuttu, vaikka olenkin voiteiden suurkuluttaja.

    8.8.2017 20:53 ‐ Edit

  • Kiitos vinkistä, pitää kokeilla peppurasvaa käsiin☺

    8.8.2017 20:58 ‐ MerjaK

  • Kelpais ja kulutusta olis! Täältä löytyis esim kädet housuissa kulkeva pottaikäinen, yksi pikkasen atooppinen, muutama muuten kuivakka sekä yksi lääkinnällisen vekottimensa teipeille allergisoitunut plus vauvamaha joka kohta vaihtuu pieneen vaippahousuun. Että kiinnostaisi kyllä!

    8.8.2017 21:06 ‐ Laura

  • Ihana arvonta! Mukana!

    8.8.2017 21:32 ‐ Mia N

  • Mukana kilpailussa!

    8.8.2017 21:34 ‐ Heini

  • Weleda on huippu, mukana siis!

    8.8.2017 21:36 ‐ Petra

  • Voisi olla kiva kokeilla kun iho on mikä on etenkin kädet on ihan kamalaa katsottavaa etenkin talvisin.

    8.8.2017 21:37 ‐ Helsssunen

  • Onpas mahtavia tuotteita arvonnassa. Näitä olisi kiva päästä testaamaan omalle ongelmaiholle. Mukana siis arvonnassa. :)

    8.8.2017 21:38 ‐ Hanna Maria

  • Ihan täydelliseltä kuulostaa mun korppuiholleni!

    – Elma -

    8.8.2017 21:49 ‐ Elma

  • Mukana ehdottomasti! Ei ole kokemusta ko. tuotteista, mutta tässä useampana yönä heränneenä ihan rehellisesti raapimaan ruti kuivaa ihoa, kokeilisin mielelläni ainakin öljyä :)

    8.8.2017 21:49 ‐ Petra

  • Mukana, täällä olisi myös innokkaita tuotteiden käyttäjiä :)

    8.8.2017 21:50 ‐ Riina

  • Kiinnostuin tuotteesta, olen mukana!

    8.8.2017 21:53 ‐ Sanna

  • Kyllä kiitos Weledalle ja ehdoton no-no apteekin voiteille ja pesulitkuille.

    8.8.2017 21:55 ‐ Varpu

  • Ihan uusi tuotemerkkituttavuus minulle, mutta kirjoituksesi perusteella vaikuttaa aika supertuotteelta!

    8.8.2017 21:59 ‐ Elina

  • Todella hyviä ja laadukkaita tuotteita, kun olen itselle ostanut ja tytär perheineen tulee kylään ja ovat myöskin niihin kokeiltuaan ihastunut, joten jos voittaisin hän saisi omat tuotteet ettei aina tarvitsisi äidiltä lainata.

    8.8.2017 22:04 ‐ Kirsti Rämö

  • Mukaan! Kaunis, inspiroiva blogi, kiitos! :)

    8.8.2017 22:06 ‐ Susanna

  • Mukana! Esikoista täällä odotellaan ja tulisi ahkeraan käyttöön nämä :)

    8.8.2017 22:08 ‐ Johanna

  • I <3 Weleda, juurikin nuo öljyt ja rosmariinihiusvesi on aivan super! Tuo paketti olisi tällekin korppuiholle super!!

    8.8.2017 22:11 ‐ Sarkku

  • Ehdottomasti mukana.

    8.8.2017 22:35 ‐ Piia

  • Luonnonkosmetiikkka♥

    8.8.2017 22:35 ‐ Tupu

  • Oih, mukana!

    8.8.2017 22:37 ‐ Petra

  • Ahah, ihana Weleda! Mukana siis :)

    8.8.2017 22:38 ‐ ingrid

  • Toinen tuoksunirso täällä. Mukana siis ehdottomasti.

    8.8.2017 22:39 ‐ Anne

  • Mukana, äidille ja lokakuussa syntyvälle tytölle luonnonkosmetiikkaa <3

    8.8.2017 22:42 ‐ Liisu

  • Tuttuja tuotteita, paitsi nuo lapsille tarkoitetut. Testiin menee meidän pojille!

    8.8.2017 22:45 ‐ Pirpu

  • Oispa ihana päästä kokeilee :) Mukana arvonnassa

    8.8.2017 22:45 ‐ Kirsi

  • Atoopikko kolmen lapsen äiti tahtoo mukaan – jospa onni suosisi :) Kiitos ihanasta blogista Hanna! Odotan uutta postausta aina kuin kuuta nousevaa ;)

    8.8.2017 22:50 ‐ Stella

  • Ihana arvonta! Mukana!

    8.8.2017 22:52 ‐ Laika

  • Mielelläni voittaisin!

    8.8.2017 22:55 ‐ Asta

  • Kiitos hyödyllisestä kosmetiikkavinkistä! Täälläkin perheessä vauva ja kaikille perheenjäsenille sopivat tuotteet ovat tarpeen. Olen siis mukana arvonnassa.

    8.8.2017 22:55 ‐ Hanna

  • Hiphei! Täällä nelihenkinen kuivaihoinen perhe, lapset 5v ja 10kk. Palkinto tulisi todella tarpeeseen. :)

    8.8.2017 23:04 ‐ Ritu

  • Weledan tuotteet yksiä laadukkaimmista. Skinfood oma suosikkini.

    8.8.2017 23:14 ‐ Lea

  • Hiphei mielelläni mukana! Olen juuri miettinyt mitä hoitotuotteita hankkisin kuukauden sisään syntyvälle esikoiselleni ja Weledaan olen päätynyt. Tämä arvontahan osui siis kivasti <3 ;)

    8.8.2017 23:19 ‐ Heleää

  • Oispa ihana testata.

    8.8.2017 23:37 ‐ Johanna

  • Kiitos positiivisesta blogista! Mukana arvonnassa! Mukavaa syksyn alkua !

    8.8.2017 23:46 ‐ Laura

  • Mukana arvonnassa, jospa onni potkasis!

    8.8.2017 23:50 ‐ Helka

  • Voih, kun olisi meidänkin monikkoperheessä kovassa käytössä nuo! :)

    9.8.2017 01:34 ‐ Emmi

  • Weleda onkin uusi tuttavuus,olisipa kiva saada kerralla kunnon satsi testiin.

    9.8.2017 04:21 ‐ SuviV

  • Mukana, hyviä tuotteita ovat.

    9.8.2017 05:04 ‐ Ulla

  • Kuivaihoinen mukana!

    9.8.2017 05:49 ‐ Marjaana

  • Onpas mahtava palkinto

    9.8.2017 05:54 ‐ Riitta Seppänen

  • Ihania tuotteita, pitää ihon kauniina :)

    9.8.2017 06:09 ‐ Hanna

  • Ilman näitä ihastuttavia blogeja en olisi koskaan tiennyt mitä kaikkea mukavaa maailmassa onkaan nykyään. Lapsi on onneksi saanut hyvän ihon, mutta näin yli 50 vuotiaana pienen lapsen äiti alkaa olemaan jo kaiken avun tarpeessa. Äiti 54 ja lapsi 4 ja kaikki hyvin. Jaksamista Hannalle! – Jaana

    9.8.2017 06:22 ‐ Jaana Inkinen

  • Atooppinen ihoni huutaa tällaisten perään!

    9.8.2017 07:33 ‐ S

  • Mukana!

    9.8.2017 07:43 ‐ Pauliina

  • Mukana ollaan!

    9.8.2017 08:33 ‐ Kaisa

  • pienen vauvan vanhempana mukana arvonnassa. Rasva, joka auttaa punoittavaan pyllyyn kiinnostaa erityisesti!

    9.8.2017 08:46 ‐ Hilla

  • Mukana arvonnassa! :) Itselläni on aukko tässä kohtaa, en ole ikinä testannut ko. tuotteita, johan nyt olisi aika!

    9.8.2017 08:53 ‐ Miude

  • Weledan Calendula Nappy Change -voide on kyllä super! Menee hyvin myös aikuisella sheivaamisen jälkeen ihoa rauhoittamaan :D Muita sarjan tuotteita en olekaan testannut, mutta luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina!

    9.8.2017 09:14 ‐ Emma

  • Hiphurei ja mukana ollaan!

    9.8.2017 09:26 ‐ Eveliina

  • Voi nämä tulisivat meillä niin tarpeeseen ❤

    9.8.2017 09:36 ‐ Karoliina

  • Kuulostaa loistavalta tuotteelta, kiitos vinkistä! Mukana arvonnassa.

    9.8.2017 09:39 ‐ MeS

  • Oi, innolla mukana arvonnassa!

    9.8.2017 09:47 ‐ Leena

  • Esikoinen on tulossa, rasvat ja öljyt kiinnostaa <3

    9.8.2017 09:53 ‐ Riika

  • Ihana arvonta :) Weledan skin food rasva on ollut käytössä tässä perheessä. Lasten ihonhoidossa käytetään sekaisin luonnonkosmetiikan ja apteekista ostettavia (allergialääkärin suosittelemia) perusrasvoja ( esim. lipolan).
    Weledalta löytyy kattava valikoima tuotteita, olisi jo aika tutustua niihin muihin myös!

    9.8.2017 10:03 ‐ Veera

  • Laadukkaita tuotteita, tekee hyvää koko perheen ihoille ja mielille. Ja kunnioittaa myös luontoa pakkauksillaan.

    9.8.2017 10:13 ‐ Eija

  • Kiitos kiinnostavasta ja ajankohtaisesta blogista! Weleda on tuttu, ihana merkki, ja ilolla läträilen nämäkin tuotteet :)

    9.8.2017 10:13 ‐ Kaarina

  • Ehdottomasti mukana kisassa. Peukku Weledan tuotteille.

    9.8.2017 10:23 ‐ markku

  • Itse olen juurikin kyseisen sarjan öljyä sivellyt raskausmasuuni ja olen ihan myyty. Muuten sarja on vielä aika tuntematon ja olisi kiva päästä muihinkin tuotteisiin tututstunaan.

    9.8.2017 10:43 ‐ MinttuW

  • Kiitos kivasta blogista! Ja mukana arvonnassa \o/

    9.8.2017 10:48 ‐ Josette

  • Weledan tuotteet ovat uusi tuttavuus, olisi mukava kokeilla!

    9.8.2017 10:49 ‐ Leena

  • Toimisi varmasti kolmen teinin ja äidinkin atooppisella iholla.

    9.8.2017 10:53 ‐ Mirja

  • Mukana arvonnassa, toivottavasti voitto osuisi kohdalle :)

    9.8.2017 11:01 ‐ Mira

  • Weledan ruusukäsivoide kulkee aina mukana. Paras rasva, hurmaavan tuoksun vuoksi käyttäisin varmaan vaikkei olisi näin superhyvä.

    9.8.2017 11:14 ‐ W1zard

  • Weledaan olisi mukava päästä tutustumaan, isompi loikka kohti luonnonkosmetiikkaa on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa ja tällä paketilla voisi päästä jo hyvin alkuun!

    9.8.2017 11:23 ‐ Marja

  • Mukana ! Olispa ihana voittaa tämä, nimimerkillä sormenpäät halki kokoajan kun vauvan kanssa pesee käsiä vähän väliä, sekä atooppinen iho siihen päälle. Olisi mukava kokeilla josko pelastais iho ongelmat !

    9.8.2017 12:02 ‐ Stiina

  • Weledan tuotteet ovat omia suosikkejani! Olen siis ilolla mukana arvonnassa!

    9.8.2017 12:38 ‐ Jenni

  • Mukana arvonnassa!
    Riitta

    9.8.2017 12:52 ‐ Riitta Erkkilä

  • Ihana kirjoitus! Mulla on ollut weledat käytössä omasta lapsuudestani asti, siis yli 30 vuotta. Nyt kun mun pojat on jo isoja (12 ja 7) niin päivittäisessä käytössä on suihkugeelit, tällä hetkellä sitruuna, granaattiomena ja laventeli, ja iltaisin tietenkin laventeliöljy. Ihanat äiti-poikahetket syntyy siitä että äiti sivelee lämmintä öljyä poikien selkään ja kuulee päivän kuulumiset ja mieltä arskarroittavat asiat. Myös alkavat päänsäryt ja nukahtamista vaikeuttavat jännät jutut mielessä hoidetaan sivelemällä laventelin tuoksua ohimoille ja niskaan. Itse käytän herkästi hermostuvalle kasvojen iholle ruusuvoidetta. Toimii.

    9.8.2017 13:02 ‐ Irinja

  • Lapsia ei meidän huushollissa ole, mutta kahdelle herkkäihoiselle aikuiselle Weledan tuotteet olisivat omiaan! Luonnonkosmetiikka on parasta <3

    9.8.2017 13:04 ‐ Laura

  • Weleda on tuttu ja hyväksi havaittu merkki, joten olisipa mieluisa voitto!

    9.8.2017 13:19 ‐ anniel

  • Mukana ihanassa arvonnassa :)

    9.8.2017 13:52 ‐ anna s.

  • Mukana!

    9.8.2017 14:21 ‐ Neska

  • Jep! Ehdottomasti samaa mieltä Weledast;, aivan paras!

    9.8.2017 15:22 ‐ Julia

  • Täällä odotellaan esikoista syntyväksi loppuvuodesta joten tuotteille tulisi todella käyttöä :)

    9.8.2017 15:40 ‐ A

  • Jes, tänne vaan omille pienille pojille! <3

    9.8.2017 16:19 ‐ S.L.

  • Weleda rocks! Lempparisarja, mutta valitettavan usein opiskelijan lompakolle liian tyyris. Talvea ja pakkasia varten olisi ihanaa saada jo jemmaan kunnon kreemi herkälle iholleni : ))

    9.8.2017 16:25 ‐ Eveliina

  • Weleda on hyvä! Raskausvatsoja öljyllä onnistuneesti hoidin minäkin. Kokeilisin ilolla myös muita tuotteita.

    9.8.2017 16:40 ‐ Niina R

  • Oijioi, kuinka mielelläni voittaisin tällaisen paketin ja hivelisin kolme viikkoisen esikoisemme hipiään hyväksi koettuja tuotteita! :)

    9.8.2017 16:43 ‐ Marika

  • Weledan tuotteet huippuja, vauvan vaippapepulle just tuo calendula -voide ihan verraton! :) olis mahtava voittaa kasa Weledaa!!

    9.8.2017 17:08 ‐ Katja Tokola

  • Kiinnostavia tuotteita, olisi ihana päästä kokeilemaan :) Mukana siis!

    9.8.2017 17:09 ‐ Elise H.

  • Mukana <3

    9.8.2017 17:50 ‐ Janica

  • Toi paketti tekis niin hyvää!

    9.8.2017 18:09 ‐ UL

  • Minä myös.

    9.8.2017 18:19 ‐ Anniina

  • Mukana!

    9.8.2017 18:42 ‐ E

  • Ihana sarja, huipputuotteita.

    9.8.2017 19:14 ‐ Birgitta

  • Mukana! Kelpaisi tälle kolmilapsiselle perheelle myös :)

    9.8.2017 19:14 ‐ Kaisa-Sofia

  • Mukana kivassa arvonnassa.

    9.8.2017 19:20 ‐ sikkuralla

  • Pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan minäkin…

    9.8.2017 19:45 ‐ Laura

  • Mukana arvonnassa :)

    9.8.2017 20:36 ‐ hilkka

  • Mukana arvonnassa! Weledan öljyä läträsin mahaani molemmissa raskauksissani ja eipä tullut raskausarpia. Olisi kiva kokeilla muitakin ko. merkin tuotteita!

    9.8.2017 20:55 ‐ Riina

  • Kuulostaa hyvälle, minä myös mukana arvonnassa :)

    9.8.2017 20:55 ‐ Sannapm

  • Arvonnassa mukana! Olisi ihana päästä kokeilemaan tuotteita ja siihen ajankohtakin on sopiva, kun syksy taas pian kuivattaa ihon.

    9.8.2017 21:00 ‐ Nelli

  • Vaikka olenkin melko skeptinen oman arpaonneni suhteen, on pakko osallistua jos kerrankin onni potkaisisi ja pääsisimme kokeilemaan näitä tuotteita koko herkkähipiäinen perhe :D

    9.8.2017 21:01 ‐ Mira

  • Kisassa mukana. Jos onni suosisi, ilahduttaisin näillä tytärtäni (toki jotain itsellekin), joka viettää sytymäpäivää 11.8.

    9.8.2017 21:04 ‐ Tiina S.

  • Käytän itse paljon Weledan tuotteita, mutten ole kokeillut niitä vielä lapsilla. Olisi kiva saada heillekin laatutuotteita ihonhoitoon.

    9.8.2017 21:05 ‐ JennaO

  • Weledalta löytyvät omat luottotuotteeni arkeen ja juhlaan: hiusvesi (ihana rosmariini) ja mantelisarja, tuotteet sopivat herkkiksellekin. Suosisipa arpaonni!

    9.8.2017 21:58 ‐ Siiri

  • Mieheni hieroi suhteen alkuaikoina usein Weledan tyrniöljyä jalkapohjiini. Olipa ihanaa. Nyt reilut 10 vuotta ja kaksi lasta myöhemmin olisi kiva taas päästä samaan fiilikseen.

    9.8.2017 22:08 ‐ Ritva

  • Oi, mukana ehdottomasti. Josko lapsia onnistaisi

    9.8.2017 22:55 ‐ Heidi

  • Mukana arvonnassa . olispa kiva päästä testaamaan tuotteita. Terveisin korppujalka:)

    9.8.2017 23:31 ‐ Sarppa

  • Heipä, hei!
    Weledaa kannatan. Kiitos kokemuksistasi. Mukana arvonnassa!

    9.8.2017 23:57 ‐ Kirsi

  • Weledat myös meidän suosikkeja!

    10.8.2017 02:49 ‐ Mira

  • Mukana! Mulla ja vauvalla kuiva iho joten rasvoilla läträäminen on tuttua.

    10.8.2017 04:31 ‐ Satu

  • Osallistun!

    10.8.2017 06:42 ‐ Johanna

  • Arvonnassa mukana! Näitä olisi mukava päästä kokeilemaan.

    10.8.2017 07:38 ‐ Irja

  • Iho ja mieli kaipaisivat molemmat pientä hemmottelua, eli mukana ollaan! Kiitos kivasta blogista ja erityisesti ruokajutuista, niiden takia jäin alunperin koukkuun :)

    10.8.2017 08:00 ‐ Annelina

  • Oi, ihania tuotteita! Mukana arvonnassa

    10.8.2017 08:47 ‐ katerina

  • Ihana arvonta<3 Mukana!

    10.8.2017 09:57 ‐ Anna

  • Mahtavaa ollut seurata miten hienosti ootte pärjännyt kaksosten kanssa silti unohtamatta toisianne ja ”entistä elämäntapaanne”. Mulla sektio ensi viikon keskiviikkona ja toivon tosiaan että oma elämämme, kylläkin ”vain” yhden kanssa, lähtee rullailemaan yhtä mukavasti. Vauvankampehankinnat on kyllä jo tehty mutta mukana ei ole yhtään luonnonkosmetiikkaa joten mielelläni otamme kokeiluun<3

    10.8.2017 09:59 ‐ Merja

  • Mukana! Tuntematon tuote minulle, luonnonkosmetiikka etsinnässä, kiitos Hanna vinkistä.

    10.8.2017 10:03 ‐ Minna

  • Weledan öljyllä voitelin itsekin raskausvatsaani ja samalla tutustuin muuttuviin muotoihin ❤Vauvan iholle en ole uskaltautunut kosmetiikkaa kokeilemaan, onneksi ei ole vielä ole suuremmin tarvettakaan. Jos/kun vauvan iho kaipaa enemmän hoitoa jossain vaiheessa, niin luonnonkosmetiikka on kyllä ehdoton valinta!

    10.8.2017 10:07 ‐ Ira

  • Parasta, mitä iholle ja aisteille voi antaa! Pelkkää rakkautta.

    10.8.2017 10:33 ‐ Annah

  • Kesällä vahingoittuneet koipeliinini rakastaisivat tätä. Samoin ystäväni vauva, hyvä täytyy laittaa jakoon. :)

    10.8.2017 10:52 ‐ Emma

  • Tutustuin Weledaan opiskeluaikoina, mutta jostain syystä merkki on unohtunut kokonaan. Ehkä nyt pääsen kokeilemaan uudestaan.

    10.8.2017 10:54 ‐ Laura

  • Tämä tuotepaketti lähtisi testiin suloiselle siskon poikavauvalle, toivottavasti onni suosisi tällä kertaa!

    10.8.2017 11:40 ‐ Stiina

  • Ehdottomasti mukana :) Blogisi on ihana.

    10.8.2017 11:43 ‐ Eeva

  • Mukana arvonnassa!
    Hyviä tuotteita tarvitsee meidän perhe. Perheemme kuusi henkeä mahtuu ikähaarukkaan 3-44 ja meistä neljä on psoriaatikkoja.
    Olisi ihana paketti!

    10.8.2017 12:47 ‐ Kirsi

  • Kyllä käy kateeksi sitä jokailtaista jalkahierontaa. :)

    10.8.2017 13:34 ‐ Kerttu

  • Tuotteet kuulostavat ihanilta, jos ei arpaonni suosi niin täytyypä käydä ostamassa noita kotiin koko perheelle. Sait vakuuttuneeksi :)

    10.8.2017 14:18 ‐ Noora

  • 8 kuukautinen kylpijäni mukana arvonnassa:)

    10.8.2017 16:04 ‐ Elina

  • Ihania tuotteita. Kyllä kelpaisi minullekin.

    10.8.2017 16:27 ‐ Tiina A.

  • Myit justiinsa ton öljyn mulle, pitääkin käydä hakemassa kun eksyn seuraavan kerran keskustaan :) Kiitos!

    10.8.2017 17:17 ‐ Rige

  • Lähes kokonaan luonnonkosmetiikkaan siirtyneenä ehdottomasti mukana :)

    10.8.2017 18:28 ‐ Audrey

  • Mukana !!

    10.8.2017 18:49 ‐ Suva

  • Mukana :) ps. huikea blogi

    10.8.2017 19:13 ‐ SallaS

  • Täällä puolestaan ahkerassa käytössä weledan manteliöljy ja suolahammastahna

    10.8.2017 19:35 ‐ Johanna

  • Mukaan kivaan arvontaan.

    10.8.2017 20:44 ‐ minttu47

  • Ehdottomasti mukana, näin ihanassa arvonnassa:)

    10.8.2017 20:48 ‐ PiPa

  • Mukana, varsinkin kun älä osta mitään- kauteni kestää jouluun saakka.

    10.8.2017 20:59 ‐ Elisa

  • Hyviä tuotteita. Osallistun innolla!

    10.8.2017 21:12 ‐ Hiisukas

  • Oi mukaan niin hienon palkinnon arvontaan.

    10.8.2017 22:04 ‐ Salli

  • Mukana arvonnassa, Weleda on kulttikamaa!

    10.8.2017 22:39 ‐ Toni

  • Olisipa mukava testata näitä taaperon kuivalle iholle!

    10.8.2017 23:38 ‐ Minttu

  • Itsellä ei ole kokemusta tästä merkistä, olisipa kiva testata näitä meidän perheessä.

    10.8.2017 23:58 ‐ Piritta

  • Oi että, kuulostaapa hyviltä tököteiltä!

    11.8.2017 00:42 ‐ Olga

  • Kiinnostava tuote. Mukana arvonnassa.

    11.8.2017 08:21 ‐ Elena

  • Käytän vartaloöljyjä ja koivuöljyllä läträtessä siunaan aina etten ole siitepölyallerginen, on meinaan niin huumaavaa tavaraa, LUONNONkosmetiikkaa indeed <3 Mulana!

    11.8.2017 08:25 ‐ Veera Verttinen

  • Käytän vartaloöljyjä ja koivuöljyllä läträtessä siunaan aina etten ole siitepölyallerginen, on meinaan niin huumaavaa tavaraa, LUONNONkosmetiikkaa indeed <3 Mukana!

    11.8.2017 08:26 ‐ Veera Verttinen

  • Oi miten loistavaa olisi saada Weledan loistotuotteita muuttohässäkän keskellä (kiitos muuten huonekaluvinkistä). Kaikki aika tuntuu menevän muuttoon, joten tämä olisi ihana muistutus myös oman ja perheen ihon hyvinvoinnin tärkeydelle.
    Loistavaa syksyä!

    Sanna

    11.8.2017 09:13 ‐ Sanna

  • Tämä olikin oikein ajankohtainen juttu, kun etsin voidetta raskausarpien ehkäisyyn. Kiitos vinkistä. Ja mukana arvonnassa. :)

    11.8.2017 10:02 ‐ Rusina

  • Weleda on pop!!

    11.8.2017 10:35 ‐ Maria

  • Olisipa kiva yllätys itselle ja tulevalle pienokaiselle! <3

    11.8.2017 11:21 ‐ Anna-Riikka

  • Weleda on huippu!

    11.8.2017 11:41 ‐ Saara

  • Olen kokeillut ja käyttänyt Weledan skin food -rasvaa ja villiruusu kapseleita ja tykännyt kovasti!! Nyt pitää vaihtaa vartalorasvakin luonnonkosmetiikkaan itseni ja 3kk koiranpennun takia. Pentu tykkää pussailla kovasti jalkoja ja käsiä, joten kemikaaliton vaihtoehto on paras meille molemmille!

    11.8.2017 11:41 ‐ Mari

  • Mukana!

    11.8.2017 12:19 ‐ Nikke

  • Mukana arvonnassa :)

    11.8.2017 13:47 ‐ Julia R

  • Weledan tuotteet ovat meilläkin käytössä. Mielelläni lahjoittaisin niitä raskaana olevalle ystävällekin!

    11.8.2017 13:56 ‐ Laura

  • Weledan tuotteet on kyllä ihania, mielelläni ottaisin :)

    11.8.2017 14:26 ‐ Emmaliinanen

  • Mukana! Weleda ei ole ennestään tuttu, mutta luonnonkosmetiikka kiinnostaa.

    11.8.2017 15:01 ‐ Miia

  • Mukana!

    11.8.2017 17:28 ‐ Caroline

  • Ihania tuotteita, mukana arvonnasssa.

    11.8.2017 17:29 ‐ Kaipe

  • Öljyt ihonhoidossa olleet jo vuosia mukana. Luomukosmetiikkaa käytän aina vain enemmän ja enemmän, Weleda on ihana! Ihan vaan itselleni syntymäpäivälahjaksi. Teini-ikäinen poikani, vie kaikki ylimääräiset varat tällähetkellä:) Kiitos kivasta blogista!

    11.8.2017 18:54 ‐ Hanna-Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>