Olohuoneen uudet sävelet

/ hanna

Yhteistyössä Hakola

Kun muutimme tähän kotiin, näin asunnon ulko-ovelta keittiön ja ajattelin, että tuossa keittiössä olisin kattiloineni onnellinen. Olin valmis kirjoittamaan vuokrasopimuksen vaikken ollut paljon muuta huoneistoa edes silmäillyt. Keittiössä vietetään aikaa paljon, toiseksi eniten olkkarissa, kuka noita muita huoneita edes kaipaa.

Olohuoneemme on keittiön kanssa identtinen, tila on valtava ja sitä hallitsee upeat ikkunat, joista pidän liki yhtä paljon kuin kalanruotoparketista. Verhoja en edes
harkitsisi, en halua peittää näin kauniita ikkunoita. Olkoonkin, että vastapäinen talo on varmasti postinumeroalueemme rumin.

Tilan hulppea koko tuo avaruuden lisäksi myös haasteita. Kaiku oli yksi niistä, kunnes löysimme paksun maton, siitä lisää ihan kohta.

hakola_1hakola_3

Me laitoimme olkkarin kesän aikana kokonaan uusiksi. Homma lähti eskaloitumaan siitä, että aloin olla valmista naista luopumaan edellisestä löhösohvastamme, se kun oli tehnyt meillä tehtävänsä, eli kannatellut minua vaakatasossa raskaus- ja vauva-ajan, halusin elämäämme jotain ryhdikkäämpää, silti hiton mukavaa. Jotkut asiat tapahtuvat, eikä sitä ihan tajuakaan miten oikeaan aikaan jokin meili kilahtaa sähköpostiin.

Annaleena Hämäläinen, nainen kolmannessa polvessa perheyritys Hakolan puolesta oli yhteydessä ja sovimme treffit. Klikkasi ihan ääneen, sekä firman että naisen kanssa. Sen jälkeen sisustuspeto oli irti.

Hankimme sohvan lisäksi paljon muuta, mutta keskitytään aluksi tähän olkkarin helmeen joka on valloittanut koko perheemme sydämet.

Sohvan nimi on Lazy, samaistun usein kun hyppään illalla sen syliin. Laiskottelu on ihanaa, aliarvostettua ja aivan välttämätöntä, homma pitäisi merkata kalenteriin jotta se ei unohtuisi.

Huonekalut kannettiin kotiin, koottiin ja sain ohjeistuksen niiden kanssa eloon: eläkään, sotkekaa, peskää! Ei tartte varoa, se ei sovi luonteelleni lainkaan, en ole lasinalusia käyttäväa tyyppiä, olen punaviiniä läikyttävä ja suklaata sohvalla syövä nainen joka ei tahroista pistä pahakseen. Ja kun pesun aika koittaa, irrotetaan päälliset, heitetään koneeseen ja puetaan sohva uudestaan.
Sain myös majanrakennusvinkkejä, sohvasta on tosiaan mahtava rakentaa majoja. Rakastan tätä ajatusmaailmaa! En suostu vetämään muoveja kaiken päälle ja kasaamaan arvotavaroita vitriinikaapin ylähyllylle odottaessani että pojat kasvaa. Elämä on nyt, nautitaan siitä nyt!

Viime viikkojen aikana olen päässyt tapaamaan Annaleenan isän ja puolison, saanut niin asiantuntevaa ja sydämellistä palvelua, etten oikein muistanut moista olevan olemassakaan.Vilpittömin mielin uskallan sanoa, että tässä brändissä on potentiaalia nousta Jurvassa vuonna 1963 perustetusta yrityksestä maailmalla tunnetuksi suomalaiseksi huonekalufirmaksi. Sinne se on toki jo matkalla, sillä näin sydämellä ja ammattitaidolla luotsattua paattia en ole aiemmin kohdannut.

hakola_2Olkkarin pehmein asia on matto jota metsästimme sitten loppupeleissä vuosia. Se löytyi Nest Factoryn kautta ja vihdoin se on kotona, en voisi olla tyytyväisempi. Pehmeälle matolle on hyvä muksahtaa niissä ajankohtaisissa kävelytreeneissä joita kaksoset pitävät yllä, eikä ylellisempää alustaa voisi varpailleen keksiä. Kaikuva olkkari oli muisto vain kun matto rullattiin auki.
Jos maton hankinta on sinulle ajankohtainen, etkä halua konekudottua, karvaavaa halpisversiota vaan aidon ja oikean, tsekkaapa Instan puolelle heti tiistaina. Siellä on hyviä uutisia!

Round on mustan sohvapöydän nimi ja tämä rahi oli asia jota en tiennyt tarvitsevani ja nyt sen ympärillä pyörii aina joku. Joko hän joka opettelee kävelemään tai hän joka kaipaa istuinta. Vihreä väri on nyt jotain aivan uutta kodissamme, tuntuu tutulta vaikka ei ole. Minusta se istuu tänne hyvin.

hakola_5hakola_4
Rakastan syksyä, se on myös Joonaksen lempivuodenaika. Aiomme ottaa siitä kaiken irti löhöämällä kotona kainalokkain, nyt kun puitteetkin on enemmän kuin kohdallaan.
Kerron sohvasta ja muista uusista kodin jutuista mielelläni lisää, kysykää pois! Nyt heitän pitkälleni, koko aamupäivä meni esikoisen triathlonin parissa, kovasti odotetut päiväunet tulee niin tarpeeseen.

Let’s Lazy!

Kuvat Antti Mutka

Related posts:

tyhjä syli / kukaan ei oo kenenkään
jauhelihakirjan synttärit
Lama-ajan lapsuudesta ja kulisseista

33 kommenttia
  • Nykyään on niin paljon kaikkea kaikkeen makuun saatavilla, mutta palvelu on harvojen osaamisaluetta. allekirjoitan sen, että Hakolat ovat siinä kyllä todella vahvoja sen lisäksi että tuotteet on huippuja! Muistan vieläkin positiivisena sohvan toimituksen 2 vuoden takaa, sen sijaan että yleensä saa säätää kuljetusliikkeen kanssa, pienen ongelman ilmetessä Jari Hakola otti itse yhteyttä ja kaikki meni juuri niinkuin oli luvattu. Sohva oli niin ihana, että rakas ja raivostuttava kissa raateli molemmat käsinnojat – lähetin tästäkin itkumeilin Hakolalle. Mietin onko mitään tehtävissä ( muuta kuin kokonaan uudet päälliset uuteen sohvaan…). Meni muutama viikko ja minulla oli kauniit käsinojasuojat samasta kankaasta, vaikka niitä ei silloin ollut edes tuotannossa. Sanonpa vaan, että ei olisi kovin monessa muussa paikassa onnistunut yhtä näppärästi. Mukavia löhöhetkiä uudella sohvalla!

    19.8.2017 18:58 ‐ Karkki

    • Tämä on juuri se, mikä erottaa monesta, suhde asiakkaaseen ja reklamaatioiden ja palautteen käsittely. Kiitos kommentista, uskon Hakolankin lukevan näitä ilolla. Kaunisya elokuun jatkoa!

      19.8.2017 19:44 ‐ hanna

  • joo nätti on, mutta se jätti-iso (kallis) Boknäsin sohva, niin aika oli lyhytikäinen. Meillä ollut laadukas sohva yli 20 vuotta ja täysin uudenveroinen. Tokko muuten punkkutahrat ihan pesukoneessa lähtee. Pöytä myös kaunis, ehkä aavistuksen hukkuu isoon huoneeseen

    19.8.2017 19:12 ‐ lilla

    • Kiitos kommentistasi. Punkkutahrat lähtee varmasti, jos sellaisia tulee. Olen saanut lukijoiltani mahtavia tahranpoistovinkkejä. Sappisaippua-spray tehoaa kaikkeen! :) Sen sohvan elinaika meidän luonamme oli juuri spoiva, hyvä puoli on myös se, että laadukkaasta tavarasta saa hyvän hinnan kun ne myy eteenpäin. Tätä mietin aina kun teen hankintoja.

      19.8.2017 19:39 ‐ hanna

  • Kaunista kaunista! Ihanasti Pohjanmaa tulee esiin, Hakolassa siis. Itsekin sieltä kotoisin.

    19.8.2017 20:43 ‐ Riikka

  • Saako udella, oliko Heavenissa jotain erityistä, mitä ette jää kaipaamaan? Vai oliko vain ryhdikkäämpi kaveri hakusessa? Ihan sillä mielellä kyselen, että kyseinen Boknäsin sohva on ollut meillä kiikarissa pidempään, mutta hinnan takia olemme toistaiseksi jarrutelleet. Itseä miellyttää juurikin sohvan upottava pehmeys, mutta pöyhiminen vaikutti työläältä… Meillä myös pienet lapset, että kotihommia riittää muutenkin ;) Kiitos, jos ehdit vastata!

    19.8.2017 20:50 ‐ Annan

    • Sohva oli mukava, mutta melko haastava lapsiperheelle. Päällisten irrottaminen ja paikalleen asettaminen oli melko haaste, sillä ensimmäiset sisätyynyt eivät olleet ihan kuosissa. Saimme uudet ja ne vaikutti asiallisilta. Pellava myös irrotti vaaleaa höttöä etenkin minuun, joka pukeutuu liki aina mustaan. Minusta sohva ei ollut ovh:nsa arvoinen, vaikka tosi kiva olikin.

      20.8.2017 16:57 ‐ hanna

  • Mä yhtyisin edellä olevan Annan kyselyyn, koska oon itsekin fanittanut ihanan kutsuvan oloista Heavenia. Jos sohvassa on joku perustavanlaatuinen valuvika, niin mieluusti siirryn fìilistelemään jotain (toivottavasti) halvempaa :)

    20.8.2017 10:36 ‐ A

    • Ala fiilistellä Hakolan sohvia, käy koeistumassa ja veikkaan et homma on sillä selvä. Ihanaa syyskesää!

      20.8.2017 16:57 ‐ hanna

  • Hei, mistä ihastuttava vihreä rahi on peräisin?

    20.8.2017 11:00 ‐ Tiina

    • Sekin on Hakolan valikoimasta!

      20.8.2017 16:53 ‐ hanna

  • Meillä on ollut Heaven telkkarisohvana kaksi vuotta, ja sen päällinen on napakkaa puuvillaa, valkoista. Me ollaan kyllä tykätty siitä hurjasti, mutta niin kovalla käytöllä kuin teillä, meillä se ei ole.

    Kiva, että teillä löytyi tähän elämätilanteeseen sopiva sohva. Tuo matto on tosi ihana.

    20.8.2017 19:27 ‐ Marjukka / FFS

    • Puuvillainen päällinen olisi varmasti ollut loistovalinta, en tajunnut lainkaan pohtia tätä puolta kun sohvaa valitsimme. Ja joo tosi kovassa käytössä se oli, niin on tämäkin – ollaan sohvailevaa sorttia. Ja kiitos, matto on mahtava minustakin!

      20.8.2017 20:10 ‐ hanna

  • Pellavasta ja kotimaisuudesta tuli mieleen Balmuirin pellavat. Kyselin kesäkuussa Balmuirin pellavaliinojen valmistusmaata? Oletko saanut mitään tietoa? Otin yhteyttä yritykseen ja sieltä ilmoitettiin hyvin ylimalkaisesti valmistusmaaksi Eurooppa.

    20.8.2017 19:30 ‐ Pellavat

    • Hei, pahoittelen, että olet joutunut odottamaan vastausta. Soitan aamulla heille ja kysäisen, palaan sinulle mitä pikimmin sähköpostitse sikäli kun osoitteesi jonka jätit on validi?

      20.8.2017 20:06 ‐ hanna

  • Balmuirin pellavapyyhkeet ovat olleet pettymys samoin kuin heidän pallokynttilänsä.
    Pyyhkeet pesin ohjeen mukaan, näyttivät räteiltä eikä silitys/ mankelointi auttanut.
    Kynttilöitä en enää osta myöskään.
    Ja pörrökaulahuivitkin ( minulla 3) ovat haalistuneet hennossa pesussa ja samalla virttyneet. Hinta – laatusuhde päin pyllyä. Kävelen nykyään Stockalla Balmuirin osaston ohi..
    Mutta tämä sohvajuttu on kiva, kiitos siitä..

    20.8.2017 20:07 ‐ Maarit

    • Voi harmi, ettet ole ollut tyytväinen laatuunsa! Oletko käynyt näyttämässä tuotteita liikkeessä, uskon että he olisivat kiitollisia jos saisivat tietää näistä vioista joita mainitsit ja varmasti mielellään katsoisivat mitä voivat asialle tehdä. Meillä on jokapäiväisessä käytössä kymmenet keittiöliinat jotka pesen kuudessäkympissä ja rumpukuivaan, eivät ole ottaneet itseensä lainkaan. Sama homma ohuissa pellavapyyhkeissä, ovat jatkuvassa käytössä ja yhä kuin uusia. Lakanat nekin, samoin kylpytakit. Huiveja en ole pessyt, tuulettanut vaan, koska varsinaisesti eivät ole tarvinneet pesua. Harmillista tosiaan kuulla, itse kun tykkään tuotteistaan kovasti.

      20.8.2017 20:17 ‐ hanna

  • Voin allekirjoittaa Hakolan huippupalvelun täysin. Meille järjestyi mittatilauksena 3,5m woody-pöytä ruokailuhuoneeseen muutamassa viikossa. Tuon kokoluokan, pitkästä tavarasta tehtyä täyspuista pöytää ei ole ihan helppo löytää. Itseasiassa ei löytynyt yhdestäkään liikkeestä…kunnes törmäsin Hakolaan, ja saatiin se mitä haluttiin. Pöydän hintalappu oli myös mielestäni erittäin kohtuullinen materiaaliin ja kotimaisuuteen nähden. Lähes tuplat olisi saanut maksaa eurooppalaisesta muovipöydästä..ja jatkopalojen kera. Ei kiitos. Seuraavaksi meille lähtee vuodesohva tilaukseen vierasvaraksi.

    20.8.2017 21:09 ‐ Emilia

    • Arvaapa minkä pöydän ääressä nautin juuri aamiaista? Woody on aivan omaa luokkaansa, sille voisi ja pitäisi perustaa oma blogi. Kuulostaa aivan mielettömän upealta tuo teidän pöytä, koko on varmasti henkeäsalpaavan mahtipontinen luonnossa! Meillä on 260 senttinen upeus ja sekin on valtaisa! Ihanaa syyskesää sinulle!

      21.8.2017 06:34 ‐ hanna

  • Balmuirin tuotteiden valmistusmaan voisi varmasti julkaista täällä julkisestikin jos siinä ei ole mitään salattavaa.
    Kun yritys mainostaa vaalivansa eettisiä arvoja niin toiminnankin tulisi olla läpinäkyvää.

    20.8.2017 22:49 ‐ Pellavat

    • Hei, ajattelin lähinnä palvella tässä sinun tarpeitasi ja toimittaa sinulle infon suorinta tietä. Meilaan sinulle ja vastaan pyynnöstäsi siis myös tänne. Mukavaa maanantaita!

      21.8.2017 06:32 ‐ hanna

  • Heips, meillä Heaven puuvillasta eikä nukkaa ollenkaan. Onneksi minulla oli ollut aiemmin pellavalakanoita (Balmuirin) ja muistin niiden nukkaavan useamman pesukerran jälkeenkin. Joten luovuin pellavapäällisestä, vaikka se onkin tosi ihana. Puuvillan kanssa ei ole ollut tuota ongelmaa. Mutta balmuirin pellavat super ihania ja pellavapyyhkeisen, varsinkin niiden vohvelipintaisten, kuuluukin olla lötköjä. Rahi on super magee, onko se ihan varastotuote? Ihanaa syksyn alkua sinulle.

    21.8.2017 09:13 ‐ Ritva

    • Rahi on varastotuote, mutta sitä ei vielä ole verkkokaupassaan, tulee sinne pian! Vinkkaan sinulle tänne puolelle! Ihanaa syksyä sinullekin!

      21.8.2017 11:17 ‐ hanna

  • Heips! Olen miettinyt tuota Round sohvapöytää meille. Pari asiaa mitä mietin.. Pysyykö tuo kansi hyvin paikoillaan pienten lasten kanssa? Kun pöytä on aika matala ja lapsi saattaa vaikka joskus kiivetä sen päälle? :)

    21.8.2017 10:43 ‐ Jenni

    • Hei, meillä toinen pienistä pojista leikkii pöydällä koko ajan, osaa laskeutua alas mallikkaasti, minusta matala pöytä on siksikin parempi kuin korkeampi. Ja kansi pysyy paikoillaan! Minkä ikäisiä vekaroita teillä on?

      21.8.2017 11:14 ‐ hanna

  • Ihana Lazy! Mitkä ovat tämän mitat ja mikä kangas? Kiitos jo etukäteen ja mukavaa syksyä!

    22.8.2017 22:57 ‐ Noora

  • Itse kääntäisin sohvan siten, että sohvan selkä olisi kuvan vasemmanpuoleista seinää vasten. Voisi tulla jotenkin harmonisempi tuosta tilasta. Ainakin omaan silmään näyttää nimittäin tämänhetkinen tilanne hieman siltä, että sohva on vain läntätty keskelle olohuonetta, varsinkin kun vasemman seinän ja sohvan väliin jää noin paljon tyhjää tilaa. Normaalin sohvan kanssa voisi tuo sijoittelu toimiakin, mutta mielestäni tuo divaaniosa näyttää vähän hassulle noin. Tämä tietenkin oma mielipiteeni :) Ja matto myös toisinpäin, eli vaakatasoon sohvan eteen ja osittain sen alle.
    Mutta ihan kivat uudet huonekalut kuitenkin!

    22.8.2017 23:56 ‐ Ilona

  • Vihreä rahi näyttää upealta! Kerro ihmeessä, jos sitä tulee verkkokauppaan :) osaatko sanoa missä hintaluokassa pyörii?

    23.8.2017 07:38 ‐ Pia

    • Kiitos, minustakin se on mahtava! Se tulee verkkokauppaan näillä näppäimillä, ymmärsin. Sitä on kahta kokoa ja viittä eri väriä, tämän pienemmän hinta on muistaakseni 190 euroa. Kangas on pestävä ja helposti irrotettava.

      23.8.2017 16:55 ‐ hanna

  • Moikka, sohva on siis tämä https://hakolahuonekalu.fi/tuote/lazy-kulmadivaani/#toggle-id-1
    Kangas on Florist 154 vaaleanharmaa, kokotiedot löytyy tuosta linkistä.

    23.8.2017 16:50 ‐ hanna

  • Kiitos kommentistasi Ilona, sohva tulee varmasti pyörimään olkkarissa useaan eri suuntaan, tilaa kun tosiaan on paljon!

    23.8.2017 16:51 ‐ hanna

  • Woody näyttää tosi hyvältä, olen etsinyt pöytää, jossa päällinen on tehty lankuista. Onko teillä myös ruokapöydän tuolit samasta paikkaa? Jos, niin miltä pinnatuolit ovat tuntuneet ja sopivatko hyvin pöydän kanssa yhteen? Woodya saa varmaan myös isompana, niin että siinä paikat neljälle tuolille samalla sivulla…

    25.8.2017 16:24 ‐ Nina

  • Woody on unelma. Pinnatuolit ovat Hakolan nekin, meille tilattiin 260 senttinen pöytä ja siihen periaatteessa mahtuisi neljä per sivu, nyt meillä on kuusi tuolia ja skidit päädyssä syöttötuoleissaan. Aiheesta lisää pian, tulossa keittiön puolelta oma postauksensa. Ihanaa viikonloppua!

    25.8.2017 20:23 ‐ Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>