Odotahan vaan

/ hanna

Esikoista odottaessani sain kuulla paljon neuvoja kokeneemmilta äideiltä. Ai onko raskaus mennyt hyvin? No odotahan vaan, kyllä sieltä sitten koliikkilapsi syntyy. Ja raskauskilot, ne ei lähde mihinkään, tissit alkaa roikkua ja hanuri on tartaria. Synnytyskö pelottaa? Sitä nyt on turha pelätä, nainen on luotu sitä varten. Ja kannattaa ilman lääkitystä synnyttää, ethän halua lastasi huumata? Ai hyvin syö? No odotahan vaan, kyllä sieltä saattaa vielä allergiat paljastua ja se on rankkaa se. Ai on mennyt hyvin ensimmäiset kuukaudet? No odotahan vaan, kyllä se uhmaikä sitten tulee kunnolla päälle ja kusessa olet. Uuden äärellä olin kovin vastaanottavainen ja kuuntelin korvat höröllä.
Kannustusta tuli toki lähipiiristä, mutta puolitutuilta ja tuikituntemattomilta sateli ihan suoraan pelotteluja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esikoisen kanssa elin ensimmäiset ajat odotellen sitä pahinta tapahtuvaksi, en uskaltanut oikein nauttia mistään ihan satasella, kun joku älytön uhka odotteli nurkan takana. Kun viimein tohdin alkaa nauttia arjesta kanssaan, päätin itse toimia toisella tavalla, olla vahingossakaan viljelemättä paineita tai pelkoja toisille naisille, jotka odottivat.

Tottahan se on, että synnytys voi olla aivan saatanan kamalaa, mutta mitäpä se naapurin Kerttua auttaa, jos kerron hänelle kauhutarinani vielä hiukan väritellen. Ei auta Kerttua vähääkään, siksi en ole juurikaan synnytyksestäni jutellut.

Sen sijaan siitä, että lapseni alkoi nukkua yöt putkeen neljän kuukauden ikäisenä ja söi todella hyvin ja oli tyytyväinen vauva, siitä muistin mainita. Ja siitä, että raskauskiloja tulee juuri sen verran kuin on tarpeen, turha niistä on raskausaikana murehtia. Turhaa puristella pakaroiden ja reisien muhkuroita ja ajatella itsestään rumia. Keho muuttuu, mieli ei ihan pysy mukana, myönnän sen omalla kohdallani.

Perheeni ja ystäväni kannustavat minua koko ajan jaksamaan fyysisen ja henkisen lastin, jota kertyy päivä päivältä enemmän. Ikäviä kommentteja saan niitäkin osakseni, koska olen päättänyt jakaa odotusaikani myös teidän kanssanne. Suurin osa ruudun siltä puolelta tulevista kommenteista on positiivisia ja antavat kovasti voimia, osa on kuitenkin sanailtu satuttamaan ja se on kurjaa. Opettelen yhä olemaan huomioimatta, mutta ei se helppoa ole.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Odotatko esikoistasi? Elämänne muuttuu varmasti, mutta se muutos voikin olla kaikessa suuruudessaan ja totaalisuudessaan hyvä, kasvattava ja positiivinen. Turha sitä on pelätä, sitä voi elämänsä haaskata turhiin pelkoihin, tai sitten voi nauttia jokaisesta hetkestä ja ottaa irti kaiken mitä saa.

Minusta jokainen äiti on aivan yhtä hyvä äiti, synnyttipä hän miten hyvänsä. Pyysi kaikki kipulääkkeet tuplana tai veti laulellen luomuna, imetti tai ruokki vastikkeella. Aivan yhtä hyvä äiti, olipa hän kotona vauvan kanssa puoli vuotta tai taaperon kanssa aina kolmevuotiaaksi. Aivan yhtä hyvä äiti, juoksipa harrastuksissa tai ei. Sankarin viittaa on turha tavoitella, jokainen äiti kun on omalla tavallaan paras äiti omalle lapselleen.

Kaikki äidit kantavat odotuksesta ja synnytyksestä jälkiä kehossaan. Osalla meistä jäljet ovat näkyvillä, osa meistä kantaa niitä mielessään. Kunnioitetaan näitä jälkiä, itsessämme ja toisissamme.

Ollaan kilttejä ja kannustavia toisillemme, varsinkin me naiset. Ei tehdä äitiydestä kilpailua eikä todistella turhaan omaa erinomaisuuttamme itseämme toisiin verraten.
Hyvyys, kauniit sanat ja toisen naisen kehuminen ei ota mitään pois, mutta antaa hyvän mielen ja tulee varmasti bumerangin tavoin luoksesi takaisin.

Kerroin tammikuussa eräässä palaveripöydässä odottavani kaksosia ja neuvottelupöydän toiselta puolelta kuului kommentti: Odota vaan, susta tulee valtava! Se jäi mieleen. Toivon, etten koskaan sano mitään niin ajattelematonta kenellekään edes vitsillä, sillä se ei tunnu hyvältä. Terveisiä sinne palaveripöytään, minusta tuli juuri sen kokoinen, kuin kaksi poikaa vaativat kasvaakseen.

Ja vielä varoituksen sana sinulle, joka olet raskaana: odotahan vaan, on suuri riski, että kaikki meneekin hyvin.

Related posts:

Lohi-riisipallerot ja inkivääri-kurkkusalaatti
Vietnamilainen lehtikaali-nuudelisalaatti ja Stockmann Herkun BBQ RUB BAR
Kahvin matka

53 kommenttia
  • Kiitos tästä! Se on jännää, että naiset/äidit sanovat toisilleen asioita joista moni pahoittaa mielensä ja nimenomaan asioita joista on itsekin pahoittanut. Itse odotan toista lastani ja silti kaikki jännittää. Sekään ei monen mielestä käy päinsä. Kun onhan jo yhdestä kokemusta . Ja nää ulkonäköasiat, voi kun kaikki ymmärtäisi pitää ne omassa mielessään. Mahojen kokojen vertailu myös on älytöntä. Itse olen pienikokoinen, mutta hyvin iso vatsainen ollut molemmissa raskauksissa. Ja kyllä sitä on jaksettu ihmetellä ja vertailla, et tuolla hentun liisalla on laskettu aika myöhemmin kun sulla ja sun vatsahan on valtava. No aijaa, kiitos kun ”kehuit”. Tsemppaava postaus. Isot tsempit sulle myös loppuodotukseen :)

    2.8.2016 15:03 ‐ Sarkku

  • Tää on niin totta. Joka sana. :D En tajua mikä saa naiset pelottelemaan tai muuten päivittelemään raskaus- tai vauva-aikana. Itselleni on parhaiten jäänyt mieleen lähipiirin äidiltä tullut kommentti, kun totesin, etten oikeasti koe olevani väsynyt, vaikka olinkin vauvan kanssa 5vrk viikossa kahdestaan: ”Sä et sitä vaan enää itse huomaa.” Häh?? Onneksi kehujiakin ja positiivisiakin juttuja on mahtunut matkalle.

    Nyt toista odottaessa fiilis on niin paljon itsevarmempi ja parempi, etten malttaisi odottaa uutta vauva-aikaa, vaikka onhan tämä raskauskin mukavaa pikkuvikoineen. ;)

    2.8.2016 15:23 ‐ Hanna // 2 rumaa ja pari kaunista

  • Mahtavaa! Sain ihan kylmiä väreitä tästä tekstistä.
    Hienosti on mennyt meilläkin, kaikista pelotteluista huolimatta.
    Tsemppiä odotukseen!

    T. Äiti ja esikoinen 3kk

    2.8.2016 15:33 ‐ Anni

  • Voi Hanna. Olet hieno nainen ja loistava esimerkki meille muille naisille. Odotan esikoistani, ihan alussa vasta. Mutta pelkään jo nyt joutuvani jossain vaiheessa arvostelun ja varoittelun kohteeksi. Tai että joku puolituttu tulee sanomaan ”helppo nyt sanoa kun on vain yksi lapsi”
    ”Sä et tiedä mitä se on sitten kun..”

    Voin kuvitella kuinka herkillä sitä on muutenkin ni vielä jos joku ylisuorittaja monen lapsen äiti erehtyy arvostelemaan tai varoittelemaan. ..
    Pelkään kai myös hänen puolesta omaa reaktiotani. :D

    2.8.2016 15:41 ‐ Elli

  • Hyvä postaus ja itselleni hyvin ajankohtainen, koska sain muutama viikko sitten tietää olevani raskaana (ensimmäinen lapsi kyseessä). :) Vielä emme ole asiasta mieheni kanssa muille kertoneet. Asian sulattelu ja siihen sopeutuminen on minulla vielä kesken (vaikka vauva hyvin tervetullut onkin!) enkä halua vielä antautua muiden kommentoitavaksi ja udeltavaksi raskauden suhteen. Kohta tosin alkaa jo maha kasvaa, että ei tässä enää kauaa voi asiaa salailla, eikä toisaalta enää malttaisikaan! Nuo ihmisten ajattelemattomat kommentit vähän etukäteen jo pelottavat, sillä haluaisin pystyä laittamaan ne saman tien toisesta korvasta ulos. Toivon myös todella, etten itse syyllistyisi vain ikinä tuohon ”odotahan vaan, niin…” tai muuhun typerään ja tarpeettomaan sanomiseen…
    Hirmuisesti tsemppiä sulle ja koko perheelle uusien perheenjäsenten odotteluun!! <3

    2.8.2016 15:41 ‐ Jii

  • Totta turiset. Itselläni meni ihan helposti kaksosten vauva-aika, nyt ovat jo 10vee. EI sairauksia, ei koliikkia, ei mitään ongelmia. Kaikki lapseni ovat myös nukkuneet noin 3.kuisesta kaikki yöt läpeensä. Kun miehesi vielä vaikuttaa kunnolliselta ja aktiiviselta, niin voit yllättyä, että kaksosten kanssakin voi mennä kaikki helposti.

    2.8.2016 15:42 ‐ Tuulia

  • Kiitos Hanna hienoista ajatuksista, juuri näin! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihmisten kaikkitietävä asenne ja kommentit. Kaikki raskaudet ja vauvat ovat erilaisia! Lapset on suuri ihme ja onni, elämä menee ohi jos miettii mitä kaikkea on edessä ja ’what if’…’

    2.8.2016 16:18 ‐ Sanna

  • Hanna sinulla on kyllä aivan mahtavan positiivinen asenne elämään! Vaikutat niin energiseltä vaikka oletkin raskauden loppumetreillä. Kiitos ihanasta blogista ja kaikkea hyvää koko perheelle.

    2.8.2016 16:26 ‐ Mari

  • Ihanasti kirjoitettu ja ihana asenne! Meilläkin on kaksi pientä poikaa ja molemmat olleet suht helppoja vauvoja (toki heräilleet öisin ja muita normia muttei mitään hurjaa öiden valvomisia) ja olen joskus kuullut kommentin että ”olette päässeet liian helpolla”… Siis mitä?? Miksei voisi olla iloinen että on mennyt hyvin ja miksi odotusarvo pitäisi olla se että on vaikeaa ja hankalaa ja väsynyttä? Kertonee valitettavaa nykyisestä asenteesta, toivottavasti tulevaisuudessa suuntaus on toinen :) Ja jotenkin myös uskon että ainakin jossain määrin vaikuttaa myös oma asenne – meilläkään ei ole tukiverkkoja lähellä ja silti elämä rullaa hyvin, tehdään ja mennään vaan koko perheenä paljon eikä jäädä jumittamaan kotiin vaikkei hoitopaikkoja olekaan helposti tarjolla.

    2.8.2016 16:48 ‐ Lillan

  • Hyvin sanottu ja kauniisti ajateltu!

    2.8.2016 17:26 ‐ Virpi

  • Voi tämä tuli niin tarpeeseen! Olen nyt 7. kuulla raskaana ja odotan esikoistani ja hölmönä menin kertomaan isovanhemmille 3. kuulla, koska naivisti ajattelin heidän olevan iloisia ja että heillä olisi oikeus tietää. Anoppi ja isäni ovat ryhtyneet jatkuviksi kommentoijiksi, joille mikään ei kelpaa. Vauvantavaroita hankin liian aikaisin, koska ”eihän sitä edes tiedä tuleeko teille lapsi”. Olin tässä vaiheessa yli puolenvälin raskautta. Myös kaikki värit ovat vääriä, imetys on jo tuomittu, koska eräs sukulainen ei sitä tehnyt ja annettu mitä omituisempia ja yksityisyyteen meneviä neuvoja. Nyt jos voisin tehdä kaiken uudestaan kertoisin vasta, kun vatsa on niin iso, että sen huomaa naapurin tätikin. Juuri tälläistä asennetta kaipaisin, että me olemme kaikki omalla tavallamme hyviä äitejä. Jos joku muu, anoppi, äitisi, naapurin Mirva, teki asiat jollain tavalla, ei se tarkoita, että sinun täytyisi tehdä asiat samoin tai että se edes sopisi sinun vauvallesi. Oltaisiin kaikki toisille kilttejä ja tuettaisiin. Ihmettelen myös sitä, miksi joillekin vanhemmuus tuntuu niin kovin rankalta. Ymmärrän, että se voi joskus olla rankkaa ja univaje painaa, mutta miten siitä on tullut maailman kamalin asia. On hienoa, että vaikeuksista voi nykyään ehkä puhua helpommin, mutta jos niihin jäädään vellomaan, ei siitä mitään hyvää tule. Onnea viimeiseen rutistukseen!

    2.8.2016 17:41 ‐ Anna

  • Kun vielä jäisi mainitsematta se, että tuossa iässä vielä päätitte hankkia… Kun ei niitä aina noin vaan hankita…

    2.8.2016 17:59 ‐ VKS

  • Voi kiitos tästä ! Tuli kyyneleet silmiin.

    Sairastuin itse synnytyksen jälkeiseen masennukseen esikoiseni syntymän jälkeen ja siitä selviytyminen on ollut kova paikka. Äidit (pitäisikö sanoa naiset ?!) osaa todella olla pirullisia toinen toisilleen.

    Noh, hengissä ollaan, mutta edelleen mietin uskallanko/pystynkö/jaksanko hankkia ikinä toista lasta.

    2.8.2016 18:08 ‐ Jenni

  • Itse en kertonut kummankaan lapsen kohdalla laskettua aikaa kelleen, töissä kerroin vasta kun maha näkyi. En jaksanut niitä kyselyjä ja tyttö/poikamaha veikkauksia. Synnykseen menin ilman valmennuksia koska en halunnut tietää etukäteen mitään vaan luotin siihen että kaikki vauvat ovat jotenkin ulos tulleet.. Lapset nukkui hyvin ja söi mutta huomasin senkin olevan kade paikka toisille äideille että jätin omat asiat puistoissa kertomatta.

    2.8.2016 18:17 ‐ Anne

  • Sitä minä vaan, että iso <3

    2.8.2016 18:19 ‐ Salla

  • Kiitos!

    2.8.2016 18:23 ‐ Anna

  • Upeaa Hanna – asenne kohdallaan! Äitiys on uskomaton lahja elämältä, vaikka tietysti siihen(kin) sisältyy sekä hyviä että vaikeita asioita.
    Kahden pienen lapsen mummina olen kiitollinen äitiydestä joka ikinen päivä.

    2.8.2016 18:53 ‐ Tuija

  • Aamen! :) Onnellista loppuodotusta!

    2.8.2016 20:01 ‐ Emma

  • Itse olen todella isomahainen, vaikka odotan vain yhtä lasta. Olen monesti kuullut miten jätti olen ja kyllähän se loukkaa.. Kiitos hyvästä postauksesta!

    2.8.2016 20:05 ‐ Riikka

  • Kiva kirjoitus! Elämään enemmän kannustusta ja iloa toistemme puolesta. Jotenkin itse uskon, että kun äiti on sinut itsensä kanssa, niin kyllä se äitys sujuu hienosti. Todella paljon onnea sinulle tulevaaan. Kaikesta huolimatta nauti jokaisesta hetkestä.

    2.8.2016 20:25 ‐ UMS

  • Naulan kantaan! Huipputeksti. Kiitos tästä!

    2.8.2016 20:51 ‐ Marta

  • Totta kai se on vaikeaa, ja uhmaikäinen ärsyttää enemmän kuin mikään ikinä ja valvominen väsyttää, mutta kaikkea sitä muuta ihanaa on niin paljon enemmän. Eikä mikään kestä ikuisesti. Minulla on toinen vauva nyt 3 kk ja jo suren kun nämä ajat hujahtavat ohi sekunnissa.

    2.8.2016 20:56 ‐ Laura

  • Ensiksikin,sinulla on upein kaksostenodotusvatsa minkä olen nähnyt.Olet kuin veistos,ei mitään ylimääräistä alamahan härpäkettä ei raskausarpia.Kun itse odotin kaksosiani 19 v sitten vieressäni oli äiti jolla ei myöskään yhtään raskausarpia.Hän sanoikin,että hänellä on sarvikuonon nahka.Raskausarpia tulee tai ei.So what.Meidän vauvat,samoinkuin olen kuullut muiltakin,olivat ja olevat luonteeltaan erilaisia(erimunaisia) joten toinen vaati aina ensin ruokaa ja toinen jaksoi odottaa.Imetin toista ja toiselle annoin Tuttelia.Maitoni ei riittänyt molemmille.Lopulta jonkun viikon kuluttua siirryin pulloruokintaan, kun vauvojen vuorottainen syöttely oli niin aikaa vievää.Vauvat nukkuivat yhdessä samassa pinnasängyssä niin kauan kuin sopivat.Useita vuosia meni siinä käsittämättömässä onnentunteessa,että olin saanut kaksi tyttöä yhtäaikaa.Oikeasti ajattelin,etten voisi saada suurempaa lahjaa.Mutta,kyllä ne kaksi vuotta kuluu ahertaessa.Kaksi ei mene samassa kuin yksi.Nyt tytöt ovat aikuisia,itsenäisiä,erillisiä,erilaisia ja minä mietin mihin minä sen ajan käytin.Vasta kun on omalla kohdalla se lasten poismuuttaminen ymmärrän ,että se kaikki oli vain lainaa.Mutta sinulla kaikki on vielä edessäpäin,älä kyllästy vanhojen höperöiden muisteloihin.Jotain niissä on oikeaakin.Jokainen rakentaa itse elämänsä ja tekee parhaansa.Tärkeintä on joka päivä sanoa monta kertaa omaa rakkausmantraa.Ja suuresti pinkeässä tilanteessa auttaa,kun päästää lauluja.Enkeleitä elämääsi urhea Hanna.

    2.8.2016 21:32 ‐ Mannaryyni

  • Hanna olet viisas ja vahva nainen.

    2.8.2016 22:44 ‐ Katja

  • Hyvin kirjoitettu. Muistui mieleeni aika neljä ja puoli vuotta sitten kun olin sinivalaan kokoinen yksi lapsi mahassani ja valvoin yöt rannekanavavaivan vuoksi. Satuin sitten jollekin ääneen toivomaan, että syntyisi jo se lapsi, että pääsisi tästä vaivasta ja saisi yönsä nukuttua. Tämäkään kanssasisar ei jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyväkseen vaan maalasi eteeni kuvan koliikkivauvasta, joka valvottaa yöt ja päivät. Olin senpäiväisessä raskaushormonihumalassa, etten osannut pelätä tulevaa. Onneksi en, sillä 11 päivää lasketun ajan jälkeen syntyi 4.3- kiloinen terve ja rauhallinen poikavauva, joka osasi hommansa. Söi ja nukkui ja antoi väsyneen äidin toipua synnytyksestä. Mietin silloin ja mietin edelleen, että jos en ole ihan väärin ymmärtänyt niin raskauden on tarkoitus päättyä lapsen/lasten syntymään, joten sen toivominen lienee luonnollista.
    Mitä parhainta loppuraskautta ja alkua uusien perheenjäsenten kanssa.

    2.8.2016 22:54 ‐ Sanni

  • Hyvä postaus ja hyviä kommentteja myös!
    Oon ihan täysin samaa mieltä, että äitejä pelotellaan liikaa ja luodaan ihmeellisiä kauhukuvia. Mutta uskon myös, että monet kertovat omia kokemuksiaan tarkoittamatta sillä mitään pahaa tai haluamatta luoda kauhukuvia. Jos itsellä oli rankka vauva-aika niin pitäisikö siitä olla kertomatta ihan vaan siitä syystä, ettei kukaan pahastu? Mun mielestä erilaisten kokemusten jakaminen on nimenomaan rikkaus.
    Samaa ihmettelen myös vatsan koon kommentoinnissa. Mitä se haittaa jos joku sanoo, että onpas iso/pieni vatsa? Itse en nää mitään syytä miksi pahastuisin siitä. Eihän se tarkoita sitä, että jonkun toisen vauvavatsa olisi jotenkin parempi tai kauniimpi kuin toisen. Ja tosihan se on, että kaksosvatsat ovat usein valtavia. Niin oli itsellänikin, enkä mitenkään pahastu kun joku sitä edelleen vuosien jälkeen muistelee.
    Tsemppiä Hanna loppuraskauteen ja tulevaan tupla-arkeen! Oot super!

    3.8.2016 08:24 ‐ Anu

  • Ihana kirjoitus ja komppaan edellisiä: näytät häikäisevän upealta! Tsemppiä loppurutistukseen ja ihanaa vauva-arkea teille. Itselläni 3 lasta ja yksikään ei ollut ”helppo”, eivät nukkuneet ensimmäiseem vuoteen, eivät viihtyneet vaunuissa/sittereissä, 24/7 sylissäkannettavia olleet kaikki ja temperamentiltaan haasteellisia. Mutta kaikesta selviää, lapsen hyvinvoinnin vuoksi tekee mitä vain. Minua vaan eniten ärsytti ihmisten kyselyt, onko vauva ”kiltti” (eli sellainen helppo, joka vain syö ja nukkuu ja olla möllöttää). No mitäs siihen vastaat? No ei ole kiltti, kiitos kysymästä, mutta ihana hän on ja pärjätään kyllä. :D Jokainen lapsi on ihana ja rakas omalla tavallaan, oli hän sitten ”helppo” tai vähän haastavampi.

    3.8.2016 08:30 ‐ Anna

  • Kirjoitit Hanna niin kauniisti, että itku tuli. Olen myös loppusuoralla oleva kaksosten odottaja. Viimeiset viikot ovat tuntuneet kovin raskailta ja olen miettinyt, että herkimmillään ollessaan kukaan ihminen ei halua kuunnella toisten päsmäröintiä tai sivalluksia. Omasta lähipiiristä ei sellaista olekaan kantautunut, mutta tiedän ettei kaikilla ole niin. Raskauden alkuvaiheessa oli suuret kuvitelmat siitä kuinka pidän itseni liikkeessa loppumetreille saakka ja syön terveellisesti. Tällä hetkellä todellisuus on se, että toivon vain että sekä minä että vauvat selviävät tästä hengissä. Kun raskauden aikana on tullut melkein kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat raskausvaivat, on tosi vaikea virittäytyä uskomaan, että asiat voisivat lutviutua syntymän jälkeenkään hyvin… kirjoituksesi oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että asiat voivat hyvinkin mennä hyvin, ken tietää. Loppupeleissä, happi kulkee vielä meillä kaikilla kolmella, eli tässä ja nyt kaikki on hyvin :)

    3.8.2016 09:28 ‐ Pin

  • Just näin! Meillä on nelikuiset kaksostytöt ja edelleen odotellaan, milloin se kauhea kaaos alkaa. Toki päivät menee tiiviisti vauvojen kanssa häärätessä ja perustarpeita täyttäessä, mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. Öisin herätään kerran tai nukutaan 8 tuntia putkeen. Raskausaikana (joka sekin meni hyvin eikä mahasta tullut valtavaa, loppua kohden toki jaksaminen oli vähän koetuksella) eniten harmitti monikkoperhevalmennuksesta saatu ”vertaistuki”. Tuntui kuin arjestaan kertomassa olleet vanhemmat olisivat kilpailleet siitä, kenellä on ollut kaikkein rankinta. Kun lähdimme sieltä pois, kuiskasin miehelle ”Kai meillä voi olla ihan kivaakin sitten vauvojen kanssa?” Ja onhan meillä ollut :)

    3.8.2016 09:57 ‐ Annieliisa

  • Todella hyvä kirjoitus! Niin täyttä asiaa!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi Hanna!

    3.8.2016 10:34 ‐ Sari

  • Odotan esikoistani. Luin tämän aamulla ja itkin. Koko aamupäivän päässä on kaikunut lause: Odotahan vaan, on suuri riski, että kaikki meneekin hyvin. Kiitos hienosta kirjoituksesta.

    3.8.2016 12:11 ‐ Laura

  • Niinkuin kaikessa muussakin elämisessä, oma asenne ratkaisee ja kantaa ihan älyttömän pitkälle. Jos on päättänyt, että kaikki on kamalaa ja raskasta ja uuvuttavaa, voi olla satavarma että niin tulee käymään pienemmänkin vastoinkäymisen kohdalla. Vastavuoroisesti hyvällä boogiella ne isommatkin murheet ei kaada ihan niin helposti, ehkä taivuttaa muttei taita.
    Olen omassa elämässäni päätynyt kerran istumaan omaisten vertaistukiryhmään. Ei sinällään liity tähän lapsiasiaan suoranaisesti, välillisesti kylläkin. En saanut sanaa suustani joukossa, jossa kaikilla oli niin suuri tarve todistaa omaa elämäänsä rankimmaksi kaikista, ja samassa yhteydessä kuului myös ”odotahan vaan, kun…”. Tuosta tapaamisesta itselleni jäi vain yksi ajatus päähäni, se, että minusta ei koskaan tule sellaista kuin heistä, jotka omaa kurjuuttaan pönkittämällä halusivat pelotella muita samassa tilanteessa olleita.
    Kiitos Hanna, tämä kirjoitus oli hieno ja ajatuksia herättävä. Olet vahva ja rohkea nainen, toivotan onnea ja jaksamista raskauden viimeisille päiville ja ihanaa vauvantuoksuista arkea kun sen aika tulee. Kaikki tulee menemään hienosti <3

    3.8.2016 12:39 ‐ Minä vaan

  • Hieno ja tärkeä kirjoitus.
    Onkohan se joku suomalainen tapa kun ajatellaan niin paljon negatiivisuuden kautta?
    – Veera

    3.8.2016 21:23 ‐ Veera

  • Kaikkea hyvää odotuksen viime metreille!
    Itse olen huomannut, että usein esim. omasta mielestä epäonnistuneesta imetyksestä kerrotaan vertaistukea etsien tai ainakin ymmärrystä odottaen. Terapioidaan siis itseä samalla, ja minusta se on vain hyvä asia. Itse kuuntelen ainakin mielelläni, jos siitä on kertojalle apu.
    Itse olen törmännyt odotusaikana

    3.8.2016 23:50 ‐ kolmen äiti

  • (jatkuu) … törmännyt pienen vatsan päivittelyyn. Jos päivitteli on.vielä samalla ihmetellyt, voiko vauva kasvaa normaalisti ja onkohan vauvalla kaikki kunnossa, on itselle tullut kurja olo. Samoin kuin neuvoista vain syö enemmän, jotta vauvasta tulisi isompi. Onneksi pienestä vatsasta on ollut myös etua; ei ole koskaan ollut kömpelöä oloa, on jaksanut liikkua paljon ja tavallisilla vaatteilla on pärjännyt pitkälle.

    3.8.2016 23:55 ‐ kolmen äiti

  • Kirjoitat asiaa! Tosin en usko tuota, että omista (huonoista) kokemuksista kertominen olisi aina välttämättä pelottelua, vaan se voi olla vain yleistä kokemusten jakamista tai oman itsen ”terapiointia” kuten joku tuossa yllä kirjoittikin. Vähän kuin miehiä yhdistää inttikokemukset niin naisia yhdistää synnytyskokemukset, vai miten se menikään.

    Miksi sitten bloggari saa ehkä vielä enemmän sitä odotas vaan -kommentointia, on ehkä kateus, koska helposti saa blogeista sellaisen kuvan, että kirjoittajan elämä on ihan hävyttömän helppoa… loikoillaan vaan päivät pitkät valkoisella sohvalla ja tilaillaan sushia kotiinkuljetuksella ja siinä välissä vähän kirjoitellaan blogia, mitä nyt NAP tilausten naputtelun välissä ehditään… (mikä ei tietenkään ole totta). Mutta siihen on kateellisten mukava heittää, että odotas vaan, kohta sinäkin elämästä jotain tiedät kun valvot kaksi vuotta putkeen ja elämäsi on vain vaippojen vaihtamista, ruokkimista ja siivoamista päivästä toiseen (mikä sekään ei ole totta). Ajattele siis, että ilkeät kommentit johtuvat pääasiassa kateudesta, ja kateus pitää ansaita (eli sulla menee hyvin! :) )

    Onnea odotuksen loppumetreille! Kaikki menee kyllä hyvin <3

    4.8.2016 07:06 ‐ lukija

  • Minun asia ei nyt liity tähän miten hirveitä naiset ovat toisilleen hyiolkoon ihan puistattaa, vaan vienosti anelen josko voisit ja jaksat vielä useasti postata ennen h-hetkeä olisi niin hienoa seurata näiden poikien kehitystä, josko aika saattaa olla kortilla myöhemmin.
    Paljon jaksamista ja voimia sinulle toivotan täältä Suomen etelästä.

    4.8.2016 09:31 ‐ Pillo

  • Ai että, mun ”suosikki”aihe eli OV (odota vaan!). Viimeksi eilen, kahvilan täti ihasteli meidän 2.5kk tyttöä ja sanoin hänelle, että on ollut ihana kiltti ja helppo vauva. ”Odota vaan teini-ikää! Hänellä on kokemusta” No mutta, odotellaanpa sitä ;)

    4.8.2016 10:20 ‐ Maira

  • Hei!

    Kirjoituksesi oli loistava, asiat menevät juurikin noin kuten esitit!
    Itsellä esikoinen oli todella helppo vauva ja raskausaika meni kohdallani loistavasti. Poika nukkui täydet yöt 3 kk iässä, ei ollutt koliikkeja, allergioita eikä muutakaan.
    Joka nurkan takana peloteltiin tällä odotas vaan…. -alulla. Mutta ei, kaikki meni hienosti ja poika jo 10. Hän on erityislapai mutta ihan muista syistä :)
    Nyt odotan kaksosia ja olen eri foorumeilla facebookissa saanut vertaistukea ja asiallista tietoa, samoin ystävättäreltäni jolla kaksoset. En yhtään tiedä mitä vauvat tuovat tullessaan sillä jokaisen kohdalla kaikki menee erilailla, mutta kaiken otamme miehen kanssa vastaan ja toimimme sen mukaan :)

    4.8.2016 11:03 ‐ Sari W.

  • Kiitos! Esikoisen loppuraskauteen oikein kannustavaa lukemista :) Tästä on hyvä heräillä nauttimaan (kuten neuvottua) ”viimeisistä päivistä kahdestaan piiitkään aikaan”. Onnea loppuodotukseen!

    5.8.2016 07:47 ‐ Veera

  • Ihana juttu! :) Mahan koon arvostelu ja vertailu on rasittavaa. Samoin vauvan koon analysointi ja vertailu. Muihin pelotteisiin en ole niin törmännyt. Ainut mikä särähti oli, ettei sekään välttämättä tunnu kivalta kaikista, kun joku kertoo miten vauva on nukkunut 3kk ikäisestä yöt läpeensä. Kun itse ei ole nukkunut neljään vuoteen yhtään ehjää yötä, niin tuo kommentti ei vaan toimi..

    5.8.2016 16:17 ‐ Iina

  • Ihana kirjoitus ja niin tärkeä!

    Itse olen edelleen 4-vuotiaan lapseni kanssa ”kotona” ja voi että, kun saan siitä kuulla suoraan sanottuna sitä itseään.

    En ole koskaan ”hävennyt” tätä ja viihdyn hyvin. Lapseni on upea ihmisen alku ja oikein reipas. Sekin ihmetyttää, että moni ajattelee kotiäitin vain istuvan neljän seinän sisällä. :D Paljon tehdään ja ihmisiä nähdään.

    Upeaa matkaa kolmen äitinä!

    T

    5.8.2016 20:05 ‐ Tiia

  • ”Kaikki äidit kantavat odotuksesta ja synnytyksestä jälkiä kehossaan. Osalla meistä jäljet ovat näkyvillä, osa meistä kantaa niitä mielessään.”

    Tämä on ollut hirveintä ja ehdottomasti kauneinta, mitä olen äitiydestä saanut. En kanna ulkoisia arpia ja kroppa on elänyt mukana hyvin. Ensimmäisen synnytyksen aiheuttamat mielen traumat ovat olleet kuitenkin kovat, mutta nekin olen oppinut hyväksymään – ellen jopa vaalimaan niitä.

    Ei arvostella toisia. Ei arvoteta toisia. Toisen tarinaa ei ikinä tiedä.

    7.8.2016 09:35 ‐ Pilvi

  • Aivan ihana postaus! Toivottavasti ottavat tästä onkeensa, pelottelijat ja pelkäävät. Kaikkea hyvää vauva-aikaan :)

    7.8.2016 15:36 ‐ Irene Naakka

  • Kiitos tästä todella tärkeästä kirjoituksesta! Äitiys on vielä nykyäänkin yksi latautuneimpia elämän aiheita, ja voisi jopa sanoa, että ’myyttejä’ kaikenlaisine ennakko-oletuksineen siitä, minkälainen äidin tai äitiyden pitäisi tai ei pitäsi olla. Todella hienoa, että toit keskusteluun tämän näkökulman. Näitä avauksia tarvittaisiin roppakaupalla lisää, koska äitiyttä ei ole vain yhdenlaista.

    8.8.2016 19:59 ‐ Vendla

  • Tärkeä aihe! Minä petyin kun en saanutkaan helppoa ja mukautuva vauvaa, ja se myös vaikutti paljon äitiyden kokemukseeni aluksi. Siksi ehkä loukkaannuin niihin aikoihin niistä kommenteista, että asiat ovat asenteesta kiinni. Toki siitäkin – jälkikäteen olisin ainakin murehtinut vähemmän.
    Ajattelemattomuus on varmasti yksi pahimmista, oli se sitten toisen pelottelua tai kokemusten vähättelyä. Eniten ainakin minä kaipasin ensimmäisinä kuukausina kuulla, että olen silti ihan hyvä vanhempi vaikkei aina siltä tunnukaan ja lapsi ei yrityksistäni huolimatta asetu normiin.
    Joku aiemmin sanoi ihanasti, että jokainen lapsi on ihana ja rakas omalla tavallaan, oli hän sitten ”helppo” tai vähän haastavampi. Jokaisella äidillä ja lapsella on oikeus tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan!

    9.8.2016 09:24 ‐ Hanna

  • Meillä oli todella haastava vauvavuosi, lapsi ei nukkunut kuin lyhyitä pätkiä ja yöt hyssyteltiin. Oli sen verran traumatisoiva kokemus, että nyt kun siitä sumusta on selvitty elävien kirjoihin, en tiedä uskallanko enää hankkia toista lasta. Tätä kokemusta olen myös kertonut muille, mutta en pelotellen enkä kommentoiden odotahan vaan -tyyliin. Eikö jokainen saa kuitenkin oman kokemuksen kertoa?

    15.8.2016 21:58 ‐ Maija

  • Ihanaa odotusta sinulle! Itselläni ehkä ”pahin” kuulemani lausahdus oli esikoisen mummolta, kun poika oli muutaman viikon ikäinen. Hän se sanoi: Tästä sen näkee että rumillekin vanhemmille voi syntyä kaunis lapsi. (en ollut pahemmin sen jälkeen tekemisissä ja nyt hän on jo kuollut)

    16.8.2016 22:57 ‐ Satu

  • Tää oli hieno postaus. Meillä on nyt vajaa puolivuotiaat kaksoset ja kovasti ”olemme odotelleet” – milloin ne hampaat tulevat ja sitten viimeistään yöunet katoavat, milloin siirrytään kiinteisiin ja sitten ainakin alkaa vatsaväänteet, milloin aletaan ryömimään ja sitten viimeistään lähtee järki äidiltä. Loistavasti ja helposti on mennyt, vauvat kasvavat, kehittyvät ja nukkuvat hienosti! :)
    Ja juurikin tuo postauksesi loppulauselma on hyvin lähellä mitä itsekin postasin aivan lähiaikoina täällä: http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/fundamentalistimutsit
    Armollisuutta naiset – itselle ja toisille. :)
    Kaikesta parasta loppumetreille!

    18.8.2016 13:03 ‐ Intended Mum

  • Kiitos.

    19.8.2016 21:56 ‐ Lotta N.

  • Kiitos hyvästä postauksesta! Tähän löytyy sitten vielä se puoli että ”Odotahan vaan, kun sulla on omia lapsia…” Sitä ihmettä on meillä nyt odotettu 3 vuotta ja täytyy myöntää että kommentit satuttaa JOKA KERTA!

    Pilvi tuossa yllä sanoi hyvin ”Ei arvostella toisia. Ei arvoteta toisia. Toisen tarinaa ei ikinä tiedä.” Hyvin sanottu, yritän pitää tämän mielessä myös itse.

    23.8.2016 16:56 ‐ Ipana

  • Mahtavaa, että joku lukijakunnalla varustettu henkilö ja vielä kolminkertainen äiti itsekin kirjoittaa tästä. Kiitos siitä. Olen miettinyt tismalleen samaa! Meillekin syntyi vajaa vuosi sitten lapsi, helppo lapsi. Suu supussa olen vuoden päivät pohtinut kuinka sopivaa tätä iki-onnea on hehkuttaa? Varsinkaan toisten äitien keskuudessa. Meillä äideillä kun tuntuu valitettavasti olevan voimakkaampana hieman negatiivinen diskurssi mitä vauvan/lastenhoitoon tulee. Siihen vauva-arjen kamaluuteen olin itsekin varautunut. Mut kas, tämähän yllättikin parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus pelkään sitä pidämmekö me äidit omalta osaltamme yllä Suomessa vallitsevaa penseää suhtautumista lapsiin puhumalla itsekin ainostaan vaikeuksista ja negatiivisista asioista?! Mitä jos me hyvällä kokemuksella varustetut äidit olisimmekin vähän äänekkäämpiä ja iloitsisimme kuuluvasti vauva-arjen ihanuuksista ja siitä että joskus voi myös olla melko helppoa. Ja tiedän että meitä ”helpolla” lapsella hemmoteltuja on useita! Vaikka kyllä meillekin oma osuutemme masupuruista, enterorokoista ja uhmailuista tietenkin suodaan.

    9.9.2016 22:37 ‐ Elina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>