Loma lähenee

/ hanna

Kaupallinen yhteistyö Villada
OLYMPUS DIGITAL CAMERATäällä ollaan jo näin valmiita keäskuussa siintävään lomaan, uimahousut päässä ja passit pakattuna. Gauhar Helsinki lahjoitti koko perheelle nimikoidut passikotelot, taivaansininen väri vie jo matkaan lämpimien vesien (ja jääkylmän kuohuvan) äärelle. Tsekataan koko perheen voimin Finnairin appia aamuisin, tänään se ilmoitti lomaan olevan vielä 75 päivää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIMG_5009Aiomme vielä ostaa uuden kameran ja pari linssiä, matkarattaat ovat Hollannista jo matkalla ja aurinkosuojat tulisi hankkia nekin. Vakuutukset on kunnossa, uv-suojavaatteet pakattu samoin kuin lätsät ja kotsat joita on kuutta eri sorttia.

Ai minne ollaan matkalla? Kirjoittelin lomakohteestamme aiemmin täällä, olitte vikkeliä ja varasitte kyseisen huvilan koko loppuvuodeksi. Onneksi muitakin kivoja on Villadalla tarjolla, tsekkaa täältä huvilat joiden hintoja on tiputettu ja jätä ihmeessä tarjouspyyntö jo syyslomaakin silmällä pitäen.

Tässä alkaa väkisinkin oppia ennakointia kun matkustaa pienten lasten kanssa, tuo tietynlaista turvaa kun matkat on varattu ajoissa.

Mietimmekin tässä vaiheessa jo myös joulun lomaa, olisi ihanaa lentää jouluksi aurinkoon! Villada tarjoaa huviloita myös Thaimaasta ja Balilta, molempi parempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPari ystäväperhettämme on liittymässä seuraan Portugaliin, tilasimme jo ennakkoon kentälle ison vuokra-auton, johon mahdumme kauppareissuja ja retkiä varten. Ennakkoon on tilattu myös pariksi illaksi oma kokki Villadan kautta – onhan se ihanaa laittaa itse ruokaa, mutta mahtaa olla myös mahtavaa istua alas ja nauttia paikallisista herkuista kokin valmistaessa grillissä herkkujaan. Kokki safkoineen kustantaa 30 euroa per nenä, ravintolaillalliseen saa helposti uppoamaan moninkertaisen summan, joten otan innolla tämän palvelun vastaan. Villada kehittää palveluaan räätälöitävään suuntaan, autonvuokrauksesta lentoihin ja laskun jakamiseen perheiden kesken ja uusii verkkosivunsa syyskuussa, odotamme innolla. Omia parannusehdotuksia saa jättää kommenttiboksiin, viestinne menee sitäkin kautta perille.

Ja hei vielä pieni bonus, mainitsemalla minut Villadan varauksen yhteydessä, saat pienen tervetuliaispaketin saapuessasi lomakohteeseesi.

Mukavaa huhtikuista viikkoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAUima-asut/hatut on saatu Newbie’ltä, Ray Banit Trend Opticista. 

Related posts:

Käy sisään, Freska!
Täydellisiä aamuja ja ihana arvonta Instagramissa
Tuleva kokki, joka ei usko ruokapaheisiin

5 kommenttia
  • Moikka, pakko oli tulla kertomaan, että pitkään pähkäiltyäni päätin laitta kropan kuntoon 4 lapsen synnytyksen jäljiltä. Nuorin on tosin jo 8 vee ja vanhin 15, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt 46 vuotiaana on tilanne että nyt tai ei koskaan . Otin yhteyttä hyvinvointistudio Lupaukseen ja huomenna aamulla seiskalta on ensimmäiset treffit. Siitä se sitten lähtee. Vähän jänskättää…. Kiitos sinulle innoituksesta.

    19.4.2017 10:59 ‐ Ritva

  • Moikka Ritva, kiitos paljon kun jätit kommentin. Ihan mahtavaa kuulla, etä sait inspiksen ja pääset aloittamaan treenit. Tsemppiä tuhannesti, olet hyvissä käsissä. Ehkä törmätään salilla, sano hep jos näin käy. Kaunista kevättä!

    19.4.2017 21:13 ‐ hanna

  • Moikka Hanna!

    Mielenkiinnosta kysyisin, että mikä teillä oli poikien kans lähtötilanne, nukkuivatko omissa sängyissään vai perhepeti tms.? Oliko siinä kirjassa tarkemmin kerrottu mihin neljän ensimmäisen yön vaunuilu perustuu? Meillä täällä kohta 6kk poika ja yöt on helpottamaan päin, mutta toki sellanen 10h uni kiinnostaisi kovasti. Siitä onkin hetki aikaa :).

    19.4.2017 22:05 ‐ Marjo

    • Nukkuivat omissa sängyissään, nukkuneet aina. Heräsivät syömään kerran pari tai viisi, ei mitään järkeä siinä ollut, Nyt eivät enää herää, jee! 4 kk perusteli sillä, että se on kasvussa oikea kohta, jolloin muutos on hyvä eikä aiheuta vauvalle stressiä.

      20.4.2017 16:29 ‐ hanna

  • Hahaa, nyt meni tuotemerkit täällä sekaisin kun vielä ”hatun” kuosi oli aivan Viledaa!

    27.4.2017 00:36 ‐ kide

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>