Kahvin matka

/ hanna

Kaupallinen yhteistyö Paulig

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yhteistyökumppanini Paulig pitää huolen siitä, että kahvi saapuu tälle maailman eniten kahvia juovalle kansalle vastuullisesti tuotettuna. Eipä siinä sitten muuta kuin ryystämään! Tai no, painetaanpa pausea.

Itselläni on valtavan iso vastuu kuluttajana. Tiesitkö, että suuri osa kahvin hiilijalanjäljestä syntyy kotikeittiöissä? Minö en tiennyt, mutta aloin ajatella asiaa ja toimia vastuullisemmin omalta osaltani.
Tervetuloa aamukahvini kanssa kiertämään kotiamme!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIMG_6798Keitän kahvia aina vain sen verran kuin juon, kaadan kahvin kuppiin ja sammutan keittimen samoin tein. Ei tule hävikkiä, enkä ruoki sähkösyöppöä keitintä nurkassa naksuttamassa. Kaksi pistettä kotiin, hyvä Hanna.

Kuppini kulkee mukanani, harvoin nautin kahvia aloillani. Tänään kahvi pääsi ensimmäisenä turisemaan tovin Emilin kanssa. Vauva syö purkinkansia, parhaita leluja jos häneltä kysytään. Kasa kansia odottaa pääsyä kierrätykseen, hyvin on esipesty jokainen. Kolmas pojo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVessassa pestiin hampaita, ei valutettu vettä turhaan tälläkään vesipisteellä. Kahvi ja hammastahna, yhtä hyvä kombo kuin samppanja ja hammastahna. Ei suositella. Neljäs piste tästä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAPyykkihommat ei tästä suurperheestä pesemällä lopu, haastan itseäni päivittäin pesemään täydempiä koneellisia. Liian usein nakkaan rumpuun vain muutaman vaatteen ja pyöritän ne puhtaaksi. Menetän tässä pisteen verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATuokio jäi itsenikin ehostamiseen, samoin sopivasti tilkka kahvia. Tässä vaiheessa se oli kyllä jo kylmää, mutta maistuu mulle sellaisenakin. Ja tunnetusti kaunistaa, toisinaan enemmän kuin epävakaa käsi joka ei tunnu osaavan tehdä kauniita rajauksia silmiin vielä 38 vuodenkaan kypsässä iässä, perhana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPesulle mars, tämä kone ahdetaan aina ääriään myöden täyteen. Ekoteko? Tai ihan puhdasta laiskuutta saada kaikki pesuun kerralla – kumpi hyvänsä, pidetään tämä tyyli. Piste lisää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKevään valo ja ihmeellinen vaaleanpunainen hempeily joka kuvissanikin näkyy on tuonut myös makumaailmaani uusia ulottuvuuksia. Presidentti Special Blend Sumatra pääsi Café Parisien-pussukan viereen kahvikaappiin, tuju kamunsa kun on usein juuri se mitä kaipaan,  mutta nytpä on tilaa myös tälle villille pussille. Niin sitä ihminen muuttuu, eikä muutos ole aina huono asia. (Paitsi silloin, kun joku on ostanut vahingossa rasvatonta maitoa, en hyväksy missään olosuhteissa.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERASäilytän kahvin omassa pussissaan ja suljen pussin sulkijalla, noihin sulkijakepakoihin jää muuten ihan huolella koukkuun, suljen niillä kaiken paitsi suut.
Kahvipurut biojätteisiin ja tyhjät kahvipussit muovinkeräykseen, lähimmän Rinki-ekopisteen löydät täältä. Sain tästä ainakin kaksi pistettä, joten yhteensä keräsin kuusi tai seitsemän, oikoluen tätä nimittäin ennen aamukahvia, laskupää ei ole vielä skarppina. Montako sulle ropisee?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haastan sut mukaan miettimään näitä juttuja kun nautit seuraavan kerran kupillisen.  Pienillä teoilla on iso merkitys.

Pirteää lauantaita! Ps tänään on Earth Hour, nappaa valot pois 20.30-21.30 ja kata kotiisi kynttiläillallinen.

Related posts:

safkaa skideille / mokkapalat
skidit julkkarit osa 1
Joulustressistä viis, Lidliin siis!

12 kommenttia
  • Sulla on kyllä aina niin upeita blogipostauksia ja instapäivityksiä, että ne valaisee synkän päivän ja virkistää 0 tuntia nukutun yön jälkeen tätä kuuden lapsen äitiä. Ihanaa kevään jatkoa koko perheelle ja jatkakaa samaan ihanaan malliin. Ootte huippuja!

    25.3.2017 12:03 ‐ Satu

    • Kiitos ihanasta kommetista! Sinä olet huippu, kivaa kun seuraat!

      26.3.2017 11:06 ‐ hanna

  • Aloitit kuulema koulun? Onko sitä joka päivä ja moniko vuotinen se on? Kiinnitin insta storyssa huomiota, että tulet koulusta kotiin, TAKSILLA? SIIS MITÄ!!!!???, mikset sä käytä julkisia, jos ei sulla ole autoon mahdollisuutta? Vai eikö kuulu sun ”tapoihin”?

    25.3.2017 23:33 ‐ mAria

    • Mulla on oma auto, olen iloinen yksityisautoilija! Se tosin oli eilen toisaalla käytössä. Miksi ei voisi käyttää taksia koulumatkaan? Heh, mulle taksi on yksi tapa liikkua paikasta toiseen, palvelu jota käytän ilolla. Tapoihin kuuluu tehdä kuten haluan, olen aikuinen ja käytän rahani ilolla palveluihin, kuten nyt vaikkapa ihmettelemääsi taksiin. Kivempaa kevättä sinulle!

      26.3.2017 11:27 ‐ hanna

  • Naurahdin tuolle Marian kommentille, kaikesta sitä voikin valittaa.

    Kiva tulla blogiinne, kun on ilmestynyt uusi postaus. Rentoa sunnnuntaita teille! :)

    26.3.2017 10:43 ‐ Riikka

    • Onhan se jännää, että oma taksimatka kuulostaa olevan jonkun muun lompakosta pois. Kiva kuulla, että luet ja seuraat, nastaa viikonloppua ja kevään odotusta!

      26.3.2017 11:28 ‐ hanna

  • Marian viestistä ei varsinaisesti käynyt ilmi, että ihmetteleekö hän taksin käyttöä hinnan vai kenties jonkin muun syyn takia. Itselleni tuli ekana mieleen postauksen teemaan liittyvä hiilijalanjälki, jota myös julkisten käytöllä voi pienentää. Toki voihan sitä taksikseenkin toivoa hybridiä tai täyssähköautoa :)

    Taksin käyttöä en siis mitenkään halua paheksua, ihmisillä on syynsä ratkaisuihinsa, eikä yhdestä Insta-videosta pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    26.3.2017 13:35 ‐ Essi

    • Toden totta, ehkä se olikin hänen pointtinsa, tiedä häntä.
      Olen ihan vain laiska ihminen, joka hyppäsi taksiin koska voi ja halusi. Hybridi oli käytössä tovin, nykyään ajelen bensalla ja teen sen hyvällä omallatunnolla, en ole enkä pyri yli-ihmiseksi. Kierrätän parhaani mukaan, petrata voisin siinä ja monessa muussa. :)

      26.3.2017 18:51 ‐ hanna

  • Kiitti Hanna näistä postauksista, tällainen 42 nauttii niistä, arjen pieniä iloja meikäläiselle. Ja tartun haasteeseesi. Pienillä teoillakin on suuri merkitys, itse en ole mikään ekoilija varsinaisesti, mutta jätteet kierrätän. Tiskiä ja pyykkiä riittää jokapäivälle kolmen teinin ja kahden aikuisen jäljiltä, ne pyritään pesemään yösähköllä. Mutta elämä on, joskus suuria ja joskus pieniä valintoja täynnä. Ja jokainen tehköön oman harkintansa mukaan.
    Mutta ihan asian vierestä kysymys, digikello teidän ikkunalaudalla on aikas makee, minkä merkkinen?

    26.3.2017 19:23 ‐ Mirja

  • Rento kirjoitus :) Jäin vähän ihmettelemään kahvin hiilijalanjäljen kotitalouksien osuutta. Voiko olla tosiaan näin merkittävä?. Kuluttaahan kahvinvalmistusprosessi paljon vettä ja kaikki kahviplantaasit eivät ole ekologisimmasta päästä. Toki nuo asiat eivät ole suoraan kytköksissä hiilijalanjälkeen. Jotenkin kun vain monesti tuntuu, että omilla teoilla on vaan pieni merkitys isossa asiassa. No yhtä kaikki on nuo asiat ainakin omalle kukkarolle eduksi :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    26.3.2017 21:12 ‐ Mie vaan

    • Sain Pauligilta lisää tietoa tästä:

      Koko kahviketjusta pavun viljelystä kuluttajan kuppiin on tehty tutkimusta mm. sveitsiläisessä Ecointesys-yrityksessä sekä Costa Ricassa pienviljelijöitä tukevan organisaation ja kauppaopiston yhteistyönä.
      Molemmat tutkimukset on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa, eli asiasisältö on tarkistettu alan asiantuntijoilla:

      http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959652609001474

      http://www.davidpublishing.com/davidpublishing/Upfile/4/24/2013/2013042469762089.pdf

      Molemmissa tutkimuksissa todetaan. että kuluttajalla oli tosiaan suurin vaikutus kahvin ympäristövaikutuksiin: sveitsiläisessä tutkimuksessa kahvin hiilijalanjäljestä 46 % syntyi kuluttajan kahvinvalmistuksessa ja costaricalaisessa tutkimuksessa samoin hieman vajaa puolet koko kahviketjun ympäristövaikutuksista (tässä mukana hiilijalanjäljen lisäksi energian ja veden kulutus) syntyi kahvin valmistuksessa, oli sitten kyseessä suodatinkahvi, kapselikahvi tai pikakahvi.

      Tämä on siitä hyvä uutinen, että ihan jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan merkittävästi kahvin ympäristövaikutuksiin.

      27.3.2017 18:01 ‐ hanna

  • Huippujuttu! Antaa toivoa maailmanparannukseen! On myös hyvä esimerkki, että yleinen luulo voi johtaa harhaan.

    30.3.2017 07:51 ‐ Mie vaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>