hannan fantasiakimara

hannan fantasiakimara
20.3.2015 Hanna
Kategoriat: koti, yleinen

Yhteistyössä Elisa Viihde

hannag elisa viihdeFantasia oli genre, jonka olisin voinut suosiolla poistaa kaikista valikoista. Aikuiset ihmiset ja salaiset maailmat, mahtipontiset kuninkaat ja tarut sormuksista, voi hyvänen aika. Never say never. Game of Thrones, siitä se kaikki lähti. Tämän naisen tie fantasian maailmaan.
Avomiestäni on kiittäminen tästäkin hyvästä. Istutti sohvaan ja sanoi että yhden jakson katsot, katsoinkin pari kuukautta putkeen. Ensimmäinen jakso oli huisi, katsoin sen silmää räpäyttämättä. Sitä seurasi 39 jaksoa seksiä, väkivaltaa, uskontoja, rikosta ja rangaistusta, oikeutta, sitäkin.
Yhdeksän vuoden kesä on ohi, talvi on tulossa – winter is coming. Seitsemän kuningaskuntaa, aatelissukujen taistoa ja kauniita ja rohkeitakin hämärämpää settiä sukulaisten kesken, kaikki pyrkivät valtaistuimelle. Julmetun koukuttavaa!
hannag elisa viihdePikkusormen myötä meni koko käsi, olin koukussa. Lord of The Rings oli vuorossa seuraavana. Kolme leffaa – ja kenelle fanaattiselle fantasiaan käännytetylle riittää normiversiot, ei minulle ainakaan! Extended-versioina tuijotin itseni Klonkun, Sauronin ja Frodon maailmaan. Gandalfista tuli suurin idolini. Vietin vapaapäiväni fantasiamaailmoissa, kun kävelin kaupungilla, mietin mihin lohikäärmeen olisi hyvä laskeutua. Savoyn terassille nyt ainakin.
Joonas toimi tulkkinani, sekosin fantasian faktoista toisinaan ja jouduin kelaamaan taakse jakson, joskus kaksi. Kärsivällinen mies kuitenkin opasti minut houkuttelemansa polun läpi, tähän tyyliin: Aragorn, Legolas, örkit, muistatkos? Ja sitten tuli Théoden … ja ei, Hanna, se tapahtui Game of Thronesissa, ei tässä. Kiitos, fantasiatulkkini, ilman sinua en olisi näin koukussa.  hannag elisa viihdeSemisti masennuin kun kolmas leffa loppui, onneksi yhteistyön kautta saapui kotiini Elisa Viihde. Elisa Viihteen kautta löytyy HBO:n suosikkisarjat suomeksi tekstitettyinä jo 24 h jenkkilän ensiesityksen jälkeen. Ja sitä fantasiaa, sitäkin siellä piisaa. Ja perheleffoja ja luonto-ohjelmia, niitäkin me kulutetaan kovin. Mutta takaisin asiaan, eli örkkeihin, Azogiin ja Thoriin.
Elisa Viihteen myötä kättelin Bilbo Reppulin ja tuijotin hurmioituneena Hobitin.

Hobittiin hyppäsin pää edellä, nautin siitä hetkestä, kun kaikki muu unohtuu ja aikuinen pääsee toviksi muihin maailmoihin. Piileekö siinä fantasian koukuttavuuden salaisuus? Ehkä, ainakin itselleni.
Kävin lenkillä välissä, jotta sain energiaa katsoa molemmat leffat putkeen. Se oli kuulkaa hyvin, hyvin lähellä, etten mennyt jonottamaan niitä ensi-iltalippuja joulun alla Tennispalatsin eteen. Yöksi, telttaan. Okei, en edes harkinnut, mutta ymmärsin kyllä heitä jotka menivät.hannag elisa viihde

Ehditte nyt hyvin koukuttua ennen kuin örkit ja kääpiöt palaavat kolmannen kerran Viiden armeijan taistelun merkeissä. Hobitti – Viiden armeijan taistelu saapuu viihteeseen 22.4. Minä olen ruksinut sen keskiviikon tyhjäksi ja aion nauttia punkun ja avomiehen kera parhaasta viihteestä.

Hobittia odottellessa kahlasin läpi kungfu-klassikoita: Hero, Lentävien tikareiden talo ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. Huomaatte kaavan.
Tämä onkin sitten jo toinen tarina, jonka kerron seuraavaksi.hannag elisa viihde

‘Not all those who wander are lost.’ – J.R.R. Tolkien

Kiinnostaako Hobitti? Haluatko katsoa sen, tai jotain ihan muuta? Kymmenen postaukseen kommentoijaa saa paluumeilissä koodin jolla saat ilmaisen leffan Elisa Viihteestä. Jätä siis sananen ennen 23.3. klo 12.00.

31 kommenttia

  1. Riina 4 vuotta ago

    Kiinnostaa Hobitti ja malttamattomasti odotan Game of Thronesin seuraavaa kautta!
    Koukussa auttamatta myös :).
    – Riina

  2. Reetta Wuopio 4 vuotta ago

    GoT on loistava sarja. Seuraavaa kautta odotellessa ja mikäs sitä tuollaisesta telkkarista katsoessa!

    • hanna 4 vuotta ago

      Tuo telkkari ei ensin saanut lupaa tulla kotiimme, mutta taivuin. Onneksi taivuin, sehän on aivan mieletön kun katsoo näitä leffoja ja luontodokkareita. Animaatiot toistuu nekin ihan kreisihienosti.

  3. Mari 4 vuotta ago

    En ole koskaan katsonut yhtäkään fantasialeffaa tai lukenut kyseisiä kirjoja, mutta jospa nyt kokisin innostuksen niitä kohtaan leffan merkeissä?! 🙂

    • hanna 4 vuotta ago

      Anna mahdollisuus, sitten pitääkin etsiä kalenterista sitä aikaa niille, ne kun tuppaa olemaan piiiitkiä leffoja 😉

  4. Veera 4 vuotta ago

    En ole ymmärtänyt tuota Game of thrones villitystä, enkä oikein fantasiaa muutenkaan. Lotr ykkönen oli ihan ok, mutta en innostunut sen enempää. Ehkäpä minäkin löytäisin tuon innostuksen jos kattoisin vaikka Game of thronesin?

    • hanna 4 vuotta ago

      Katso Game of Thrones! 😉

  5. Julia 4 vuotta ago

    Hobitti-elokuvista koukuttunut täälläkin ^ 🙂

  6. joija 4 vuotta ago

    Sananen! Leffa ois kiva.

  7. Minttuiitu 4 vuotta ago

    Fantasiasta olen tykännyt aina. Se mikä ei ole viehättänyt on nämä leffat, joita pidin pienten poikien ja lapsekkaiden aikuisten juttuna, kuten Transformersit. No kuinkas kävikään…Transformerssit katsottu, Guardians of the galaxy…Kapteeni Amerikat yms. Viimeks eilen Turtlesit 😀 En olis ihan heti uskonut. Tänään uusi Godzilla!

  8. Maiju 4 vuotta ago

    Yes please! Kaikki fantasia iskee täysillä – GoT on huippu, kaikki TSH:t on nähty, kuin myös Hobitit. Varsinkin Hobitit oli semmoisia leffoja jotka oli huikeita leffateatterissa 3D:nä!

  9. hanna 4 vuotta ago

    @Minttuiitu – Transformers! Meinasin kuolla räkänauruun kun tajusin että jengi oikeesti katsoo sitä ihan innoissaan. Pitäiskö sillekin nyt antaa sitten mahdollisuus?! Godzilla, hmm. Siinä voisi olla tämän illan leffa, kiitti vinkistä!

  10. r. 4 vuotta ago

    kaipa se GoT pitää täälläkin aloittaa, muuten fantasia kyllä uppoaa mutta jostain syystä tämä on jäänyt välistä.

    ja hobitti…… Can’t Wait!!

  11. Minna M 4 vuotta ago

    Fantasiaelokuvia tai kauhua en katso koskaan. Viimeemmäksi mut sai koukuttumaan Downton Abbey ja Hakekaa kätilö! Eli ehkä jotain sen tyylistä voisin katsoa…

  12. Outi N 4 vuotta ago

    Tänään on leffailta ja vielä en tiedä mitä katsoa, ehkäpä Elisa Viihe pelastaisi!

  13. Heini 4 vuotta ago

    Ah. Game of thrones on huikee. Poikaystävä luki netistä, että uusi kausi 13.3 ja kun päivä koitti viime vl huomasi, että hups. Se olikin 14.4. Voi sitä pettymystä ! Silloin meinaan istua elisaviihteen ja hbo:n edessä.

  14. emmien 4 vuotta ago

    Seuraavaksi Star wars. Sitten enää paluuta ole ei.

    • hanna 4 vuotta ago

      Näinkö lienee? Täytynee antaa sille(kin) mahdollisuus.

  15. Minna 4 vuotta ago

    Olen todella huono elokuvienkatsoja, koska en jaksa istua kahta tuntia putkeen, mutta Elisa Viihteestä varmasti löytyy jokin niin hyvä elokuva, että pari tuntia menee ihan lentäen. 🙂

  16. Dark side of the moon 4 vuotta ago

    ”Yhteistyössä Elisa Viihde”. Yksi toisensa jälkeen teitä bloggaajia putoaa lukulistoiltani. Kirjoitat hyvin, kuvasi kiinnostavat, mutta olen kyllästynyt tähän mainostamiseen. Tappio tuskin sinulle, mutta harmillista minulle. Adios.

  17. applepie 4 vuotta ago

    Oi, täällä olisi yksi!

    Muumit Rivieralla kiinnostaa, suorastaan laitonta.

    • hanna 4 vuotta ago

      Se oli huippu, käytiin skidin kanssa leffassa katsomassa ja otettiin vielä uusiksi kotona 😉

  18. anna-mari 4 vuotta ago

    Kun kerran fantasian ovet ovat auenneet, niin sitten seuraavaksi kirjojen pariin. Esim. True blood on ihan eri sarja televisiossa ja kirjoissa! Luulenpa, että sama pätee Game of thronesiin, joka odottelee vuoroaan lukulistalla.

  19. Elisa 4 vuotta ago

    Ooh, leffojen sekaan on niin hienoa ja kiehtovaa upota!

  20. mariaelina 4 vuotta ago

    Kiinnostaa fantasia, ehdottomasti. Varsinkin tuo kolmas hobitti, kun jäi vastasyntynyttä tyttöä hoitaessa leffaan meno välistä. Kaksi edellistä osaa olimme mieheni kanssa käyneet katsomassa – ensimmäisen aikaan herra oli vielä poikaystävä ja houkutteli minut teatteriin sanallakaan kertomatta kyse olevan ensimmäisestä osasta…

  21. Sienna 4 vuotta ago

    Kiinnostaa! Netflix on ollut lähes päivittäisessä käytössä jo useamman vuoden, olis kiva kokeilla jotain muutakin. 🙂

  22. miisa 4 vuotta ago

    Itsekseni tirskahtelin aatoksillesi, nyt parikin kaveria örkkimaailman käännytettyäni. Väkisin alkaa naurattaa kun kuuntelee näiden pikku padawanien (siinä muuten seuraava suositus; Star Warsit!) intoilua lohikäärmeistä ja menninkäisistä.

  23. Maria 4 vuotta ago

    Seuraava askeleesi on oltava fantasiakonsolipelit 😀 Niiden tarinat on vähintään yhtä koukuttavia ja lumoavia. Parasta on, että pääset leikkimään itse sankaria ja vaikuttamaan tarinan kulkuun. Itse nyrpistin nenää aluksi, kun poikaystävä kiikutti PS4:en kotiin. Ei mennyt kauaa, kun olin itse pelannut koko pelin läpi 🙂 Kyseesä oli siis Dragon Age: Inquisition http://youtu.be/1HY2bOdzVD0

  24. Sauli 4 vuotta ago

    Fantasia on pudonnut kovaa jo n. 20 vuotta. Tosin enemmän kirjoina! Vielä odotan Terry Prachetin kirjoista hyvin tehtyjä elokuvia, varsinkin yövartiosta 🙂

  25. mia k. 4 vuotta ago

    Ah! Olin katsomassa viiden arm taistelun!
    Huikean pelottava ja sad! Nää pitää katsoo Suurelta screeniltä ;)!

    Mulla kaikki alkoi Leijonakuninkaasta, ja sen jälkeen oken raahannut kaikki omat, ja naapurienkin lapset mukaani leffaan ;))
    Poikani sanoikin eräässä Potter filmissä, että hän ei enää kehtaa tulla mun kaa katsoon mitään, kun itken surullisissa kohtauksissa ensimmäisten joukossa, ja pelkään Hyvien puolesta tosissaa!

    Elämässä pitää olla enemmän Satua ja Taikaa ja hyvän voittoja pahasta! Siihen mä Uskon ♡!

Pingbacks

  1. […] uskoon. Hurina vaan käy kun meidän perheessä palaudutaan iltaisin. Kun teen sängyssä töitä (tai katson sitä fantasiaa), nostan sängyn päätyä, tyynyjen kasaaminen on historiaa. Odottelin sänkyä viikon verran, […]

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*