Kategoria: Joonas Laurila

Leipämiehen aamu

/ hanna / (3) kommentoi

Moni on kysynyt Instagramin ja blogin puolella siitä, miten aikataulutan aamuni niin, että ehdin juoksemaan sekä hoitamaan muut aamuaskareet. Tältä näyttää leipämiehen aamu.

Rakastan tuoretta, rapeakuorista leipää.

Aamuni ei voi käynnistyä kunnolla, ellen saa mahaani kunnon leipää. Joko ennen tai jälkeen lenkin. Ennen Antonia ja Emiliä aamuni alkoivat aika tarkkaan kuudelta aamupalalla, joka on lähes aina samanlainen: leipää, mehua ja kahvia. Joskus sitä voi hullutella ja syödä jotain muuta, mutta tästä on tullut sellainen vakio, että tiedän mahan kestävän aamulenkin, joka alkaa hieman päivästä riippuen 06.30-07.00. Nykyään herään usein jo viiden jälkeen ruokkimaan pojat, jonka jälkeen saan tunnin verran omaa aikaa. Sen vietän aamupalan, Hesarin ja aamuverryttelyiden parissa ennen lenkkiä. Nykyään aamusta on tullut myös paras aika päivästä pestä pyykkiä, koneet kun sijaitsevat kätevästi keittössä. Ja rehellisesti sanottuna joskus menen myös hetkeksi takaisin nukkumaan.

joonas_laurila_voileipa

Aamu on myöhäisillan lisäksi lempihetkistäni, jolloin saan hetken olla yksin ajatuksieni kanssa ja usein käytän sitä aikaa myös töiden tekemiseen, koska olen skarpeimmillani heti aamusta. Tämä on mielestäni fiksua siksi, että lenkki pakollisten mailien ja muiden päälle rentouttaa ja vie ajatukset muualle. Varsinkin kun olen juoksemassa meidän aamuporukan kanssa. Usein saan vastaukset maileihin jo aikaisin aamusta ja konehommat pakettiin ennen puoltapäivää. Kun tekee aamutreenit porukassa, ei tarvitse murehtia asioita, vaan voidaan ”keskittyä” lenkin aikana täysin muihin juttuihin.

joonas_laurila_aamujuoksu_1

Ryhmässä juokseminen on tuonut mukanaan myös sen, että treenien vauhti ja intensiteetti pysyvät riittävän alhaisina. Saan sitä paljon kaivattua kevyttä treeniä joka viikko 3-5 kertaa ja näin myös iltoja vapautuu muille hommille. Aamutreenit ovat elintärkeä osa harjoittelua varsinkin, kun alan taas pian harjoittelemaan seuraavaan kisaan. Kun tavoitteena on juosta noin 120-140km viikossa helpottuu homma kummasti, kun käy joka aamu juoksemassa sen tunnin kevyttä.

Lenkin jälkeen kurvaan usein Ekbergille hakemaan leipää, tuore leipä kun kiinnostaa. Sitten vain kotiin, loppuverkat ja suihkuun. Samoihin aikoihin muu perhe on alkanut heräillä ja kömpiä ylös sängyistään.

Tästä on tullut tapa, musta on ihan superkivaa helpottaa ei niin aamuvirkkujen perheenjäsenien aamutoimia tekemällä heille aamupalaa.

Se ei vie juurikaan aikaa tai vaivaa ja parantaa aamuja huomattavasti. Anton ja Emil syövät uudestaan pian kahdeksan jälkeen. Voin siinä samalla viimeistellä Hesarin heidän kanssaan.

2016-09-23-14-20-04

Jos olen treenannut edellisenä päivä pari kertaa tai jos illalla on ollut pidempi treeni niin usein aamulla on sen verran kova nälkä, että syön lenkin jälkeen toisen aamupalan. Ja pakkohan tuoreiden leipien kanssa on tehdä laadunvalvontaa.

2016-10-06-08-08-10

Niin se päivä lähtee käyntiin. Jos on jotain asioita hoidettavana niin lähden hoitamaan niitä ja jos taas aamupäivät ovat kuten nyt niin saatan jopa ottaa tähän väliin päivän ensimmäiset päikkärit. Selviän hyvillä yöunilla, kunhan saan nukkua päikkärit.

2016-09-18-13-07-51


Sitä parasta arkea

/ Joonas / (38) kommentoi

Jostain se kirjoittaminen täytyy aloittaa, joten miksei siis itselleni siitä kaikkein tärkeimmästä eli arjesta. Arki ja arjen rutiinit ovat olleet minulle jo vuosia se moottori, jolla ruokin elämääni niin, että pysyn koko ajan riittävän kylläisenä. Ennen tätä vuotta arkeni on seuraillut paljolti samaa kaavaa. Treenaa, tee töitä, lepää ja älä unohda vapaa-aikaa. Suunnitelmallisuus ja ohjelmallisuus ohjenuorana olen elänyt varsin tyytyväistä elämää. Tai niin ainakin luulin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä vuosi on kuitenkin tuonut mukanaan suuria muutoksia arkeemme. Hannan raskausaikana pääsin tutustumaan ensi kerran uuteen ja ihmeelliseen arkeen. Suurempi vastuu niin töissä kuin kotona alkoi jo valmistelemaan minua siihen, mitä elokuussa olisi tulossa. Ainakin osittain.

Bensa, jolla jaksan touhuta jokainen päivä on juoksu. Ja hyvä ruoka kyytipoikana olut tai viini aina silloin tällöin. Mutta juoksu on se, joka pitää minut liikkeessä myös muuten. Olen taistellut kropan kunnon kanssa jo useamman vuoden ajan, mutta viime vuoden lopussa kroppa alkoi vihdoinkin osoittaa merkkejä siitä, että voisin alkaa taas juoksemaan kunnolla. Lähes joka päivä.

Tiesin, että raskausaika ja ennen kaikkea aika lasten syntymän jälkeen tulisi muuttamaan juoksurutiineja jonkin verran ja tähän olisi sopeuduttava. Päätin kuitenkin, että tavoitteita pitää olla myös juoksun suhteen. Kisaaminen ei tänä vuonna ollut ajankohtaista, mutta asetin itselleni kuitenkin tavoitteen juosta sen verran, että vuoden lopussa päiväkeskiarvoni olisi 10km. Pidin sitä loukkaantumisten sävyttämien vuosien jälkeen suhteellisen kovana, koska jalkani ovat siinä kunnossa, että jotain on aina pikkaisen romuna. Urheilija ei tervettä päivää näe. Kaikesta huolimatta juoksu on kulkenut ja olen saanut rytmitettyä sitä niin, että olen enää 55km päässä tavoitteesta, mikä tarkoittaa sitä, että tulenkin juoksemaan tavoitteena olleen 3650 kilometrin sijaan tänä vuonna yli 4000 kilometriä. Se saa hymyn huulille suorituksen lisäksi myös siksi, että se kertoo, että olen onnistunut muokkaamaan arkeani niin, että en ole joutunut luopumaan rakastamistani asioista. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen, milloin treenit alkavat todenteolla.

2016-09-12-10-37-38-2

Juoksusta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja tulenkin myöhemmin avaamaan hieman ajatuksia siitä, miten leijonaveljesten saapuminen tähän maailmaan on muuttanut ajatusmaailmaani sekä harjoitteluani juoksun suhteen. Tässä kohti tyydyn toteamaan, että se uskomaton onni, kun Anton ja Emil saapuivat elämäämme on antanut energiaa kaikkeen arjen tekemiseen, vaikka päivät ovatkin nyt täydempiä kuin aiemmin. Tulen avaamaan myös arjen rutiineja myöhemmin tarkemmin, mutta pakko sanoa jo tässä, että on ollut ihan mahtavaa huomata minusta on huomaamatta kuoriutunut varsin pätevä kodin arjen ylläpitäjä. Koen, että se rooli kuuluikin minulle, koska Hanna kuitenkin ottaa suuremman kopin Antonista ja Emilistä (koska olen niin usein juoksemassa). Ja mikäs siinä, rakastan laittaa ruokaa ja nykyään myös siivota ja pestä pyykkiä. Liekö paremmat kodinkoneet auttaneet asiaa. Mikä arjessa on sitten hienointa? Esimerkki vastaa kysymykseen ehkä parhaiten.

Kun herään aamulla, syötän lapset ja itseni ennen aamulenkkiä. Lenkin jälkeen ennen kehonhuolto teen aamupalan Hannalle ja Erikille. Sitten puuhaillaan aamupäivä lasten kanssa samalla toisella kädellä juoksevia asioita ja kotitöitä hoitaen. Lounas pitää aina suunnitella huolella, koska hyvä ruoka jaksaa kantaa pitkälle iltaan. Iltapäivä on usein pyhitetty levolle, usein huomaamme nukkuneemme lasten kanssa tuplapäikkärit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illalla juoksen toisen kerran ja teen jonkun toisen treenin/huollon ennen dinneriä. Kotona pöydän ääressä syöty illallinen on pyhä asia ja pyrimme pitämään siitä kiinni joka arkipäivä. On niin siistiä laittaa koko perheen voimin ruokaa ja katsoa samalla, kun Anton ja Emil seuraavat hämmästyneinä, kun Hanna ja minä kokataan ja Erik tanssii Manu Chaon tahtiin heille. Illallisen jälkeen on ohjelmassa usein chillailua ja poikien kanssa peuhaamista, kunnes Hanna, Erik ja pojat menevät nukkumaan. Sen verran aktiivisia ovat, että kohta voi olla vaikeuksia pitää kundeja paikoillaan. Otan useimpina päivinä vastuun ensimmäisistä syötöistä, koska en mene nukkumaan useimpina päivänä ennen puolta yötä. Tämä aika on minulle kullanarvoista, kun saan nauttia rauhassa hyvän oluen ja fiilistellä kulunutta päivää sekä suunnitella tulevaa. Päivä on ollut täysi, mutta antoisa. Siinä se arjen suola. Se, sekä muutaman viikon välein järkättävät treffi-illat, jolloin saamme muutaman arvokkaan tunnin Hannan kanssa kahdestaan.

joonas ja hanna

On ollut mahtavaa huomata, että isän rooli voi olla juuri sellainen, millaiseksi sen haluaa tehdä. Meille oli alusta lähtien selvää, että yhdessä hoidetaan tämäkin asia. Kuten kaikki muutkin asiat.

– Joonas 


1 5 6 7