Salvialla maustettua broileria ja ihanaa papusalaattia

/ hanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEläköön lisääntyvä valon määrä ja sitä myötä into kaivaa kamera esiin myös tavallisena lauantaina, samalla kun kokkaa perheelle ihan tavallista arkiruokaa. On harmittanut vietävästi, kun ei ole ollut tarpeeksi aikaa panostaa ruokahommiin täällä blogin puolella, toivon mukaan jatkossa siihen liikenisi enemmän aikaa ja pääsisin jakamaan kanssanne maukasta arkeamme enemmänkin.

Lähikaupassamme myydään tuoretta broileria, alle kilon lintu valmistuu tosi nopeasti, kun sen leikkaa ensialkuun keskeltä kahtia. Broilerin mausteeksi sopii sitruuna ja yrtit, riisin sijaan valmistin muutamassa minuutissa vihreitä papuja. Pavut ovat meidän jengin suosikkilisuke, josta voi varioida kaapin sisällön mukaan jos jonkinlaista settiä. Kirsikkatomaatit pääsevät meillä aina uunin kautta parempiin suihin, tällä kertaa niistä riitti iloa papusalaattiinkin asti.

Aloita valmistamalla broileri. Kun tipu on ollut uunissa puolisen tuntia, voit alkaa valmistella papusalaattia. Lintu voi vetäytyä tovin kun olet ottanut sen uunista ulos, sitten ehdit vielä viimeistellä papusalaatin. Esivalmistelut voi tehdä siihen asti, että kaikki on valmista pannulle.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuista hygienia kun valmistat broileria, käytä sille omaa leikkuulautaa (oma valintani on puukuitulauta) ja pese se huolellisesti heti käytön jälkeen, samoin veitsi, jolla leikkaat raakaa lintua. Käytän aina raa’an kalan ja lihan kanssa kertakäyttöisiä muovihanskoja, joita voi ostaa marketista.

Kuumenna uuni 190 asteeseen.

Broileria uunissa
Kahdelle-kolmelle
1 broileri, n. 1 kg
1/2 sitruuna
suolaa
mustapippuria
muutama lehti salviaa (rosmariini toimii sekin)
1 dl mietoa oliiviöljyä tai rypsiöljyä
reilu nokare voita
puolikas valkosipuli
1 laakerinlehti (voi jättää pois)

Aseta lintu ketarat kohti kattoa leikkuulaudalle ja leikkaa se tukevalla keittiöveitsellä kahtia. Varo sormia! Nosta puolikkaat öljyttyyn paistovuokaan leikkuupinta alaspäin ja mausta lintujen pinta molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Silppua salvianlehdet ja sekoita ne öljyyn, hiero salviaöljyllä linnun pinta. Heitä vuokaan valkosipulinkynnet ja sitruunalohkot, lado voinokareet lihan päälle. Nosta vuoka uuniin n. 45 minuutiksi, lintu on valmis, kun saat kintun kiskaistua helposti irti. Paistoliemi on paras kastike ruoalle, nosta se siis pöytään! Tarjoa seurana tuoretta leipää, jolla saa kaavittua kaiken ihanan liemen talteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATein itse satsin tuplana, sain riivittyä broileria vielä seuraavalle päivälle pienten poikien riisin joukkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tomaatteja voi pitää uunissa useita tunteja, säädä lämpö miedolle ja anna uunin tehdä taikojaan. Nämä tulivat 100 asteessa, parissa tunnissa. Heitän tomaatteja uuniin aina, kun uunilla ei ole muuta virkaa toimitettavana, tomaatteja löytyy siis aina keittiöstä, valmiina milloin mihinkin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA Salaatti vihreistä pavuista ja manteleista

Papujen seuraksi en ole aiemmin keksinyt puristaa appelsiinista mehua, tämän vinkin löysin Frisk Mat -kirjasta, oiva juttu etenkin kun sitrukset ovat nyt sesongissa.

1-2 pakettia vihreitä papuja, pese ja leikkaa tummat päät pois
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä ohueksi viipaloituna
1 appelsiini, kuori raastettuna ja mehu puristettuna
100 g manteleita ja pähkinöitä makusi mukaan, hakkaa morttelissa hiukan pienemmäksi
suolaa
mustapippuria myllystä (maailman paras pippurimylly on tämä)
Keitä papuja suolalla maustetussa vedessä n. 3 minuuttia, älä keitä ylikypsäksi, testaa kypsyys napsauttamalla papu keskeltä kahtia, sen kuuluu vielä napsahtaa – jätä siis vastusta hampaille. Valuta pavuista vesi ja kaada ne puhtaan keittiöliinan päälle kuivumaan.
Kaada pannulle öljy ja paista valkosipulia keskilämmöllä parin minuutin ajan, lisää pannulle rouhitut mantelit ja paista vielä tovi, varo ettei valkosipuli pääse palamaan, silloin siitä tulee kitkerää. Nosta pannulle pavut ja purista appelsiinista mehu, nosta lämpöä hetkeksi. Lisää pannulle appelsiininkuoriraaste ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Tomaatit halusivat joukkoon nekin, sinne siis! Sekoita ja nosta tarjolle, nauti heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAkana13

Kommenttiboksiin saa jättää toiveita resepteistä, kertokaa vaikka mikä teitä eniten kiinnostaa! Pastat, kastikkeet, liha, kala, kasvishommat?

Maukasta alkavaa viikkoa!

Related posts:

yötöissä
Vietnamilainen lehtikaali-nuudelisalaatti ja Stockmann Herkun BBQ RUB BAR
Hiusten suosikkituotteet ja James Dysonin fanitus

12 kommenttia
  • Pastat kiinnostaa aina! Samoin helpot ja nopeat kasvisruuat, ylipäänsäkin helpot ja nopeat arkiruuat.

    14.1.2018 11:05 ‐ Maiju

  • Tällä hetkellä kiinnostaa, miten tulla toimeen kuukausi ilman uunia ja hellaa! (Kodinkoneet myöhästyvät, mikro kyllä löytyy) Näin talven keskellä olisi mukava syödä jotain muutakin kuin salaattia..! Any ideas?

    14.1.2018 12:55 ‐ Jojo

  • Kasvisruuat ehdottomasti! Kohta alkaa joka keväinen valtava kasvishimo ja viherhimo, vaikka kasvissyöjä olenkin. Valo lisääntyy ja kohta on kevät! Jeee!!!

    14.1.2018 22:36 ‐ Saaraa

  • Hei,
    kiitos kivasta blogista, podcasteisteista etc.
    Tulin ajatelleeksi sinua, kun katsoin eilen Oscarilla palkitun elokuvan
    ”Babette’s fiest” (novellin on kirjoittanut Karen Blixen). Filmi on monta vuotta vanha ja ehkä vanhahtava, mutta kertomus ruokataitelijasta/entisestä keittiömestarista Pariisissa (Babette). Filmi on tanskalainen, mutta minusta aivan omaa luokkaansa varsinkin intohimoiselle ruoanlaittajalle. Babetten ateriasta tulee lähes spirituelli elämys päivällisvieraille.

    14.1.2018 22:45 ‐ Havfruen

  • Kalaa tulee syötyä liian vähän, kalareseptit siis kiinnostelee! Pavut ovatkin jääneet nirsouden jalkoihin, täytyy testata tätä ja antaa niille mahdollisuus :)

    15.1.2018 09:08 ‐ Emilia

  • Poro ja sitrukset. Hankin lapista onnellisen poronvasan pakkaseen ja Espanjasta ilman lisukkeita kasvaneita sitruunoita, appelsiineja ja mandariineja. Kaikkia on siis paljon. Laitanko sitrukset pataan poron kanssa ja katson, kun etelä kohtaa pohjoisen.

    15.1.2018 16:32 ‐ Kaika

  • Niin haluaisin tietää.Mikä on sinun käyttämäsi oliiviöljy paistamisessa ihan nimeltään?Mikä sitten salaateissa?Seuraan ,kuin hai laivaa!

    15.1.2018 19:43 ‐ Eeva-Liisa Ala-Rantala

  • Kuulostaa ja näyttää hyvältä.Tätä teen vielä tällä viikolla.Ja on 100% terveellistä.

    16.1.2018 16:21 ‐ Pirjo Kallio

  • Simppelit kasvisruuat kiinnostaa! :)

    16.1.2018 20:04 ‐ Nenne

  • Näissä postauksissa kyllä Gastronaatin henki taustalla! :) Eli lisää sarjakokkaus tyyppisiä ideoita vaan!

    17.1.2018 14:17 ‐ Tuuli

  • Joulukuussa puhuit podcastissa erilaisista voista. Olisi kiva tietää tarkemmin mistä ostat voin, käyttö, valmistaja ym. ?

    17.1.2018 20:28 ‐ Emilia

  • Herkullisen näköistä! Tuleeko uunitomaattien päälle öljyä tms. ennen uuniin menoa? Vai ihan vain sellaisenaan halkaistuna uuniin?

    18.1.2018 01:37 ‐ Maria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>